Tohtori Živago (Doktor Živago)

Boris Pasternak (1890–1960), eräs suurimmista venäläisistä runoilijoista, tunnetaan lännessä ennen muuta Tohtori Živagon kirjoittajana. Tämä eeppinen rakkaus- ja aateromaani salakuljetettiin Neuvostoliitosta Italiaan, julkaistiin siellä vuonna 1957 ja käännettiin pian lukuisille kielille. Romaanista tuli lännessä menestys: siinä oli selkeä juoni, joka taipui myös elokuvaksi; se oli helppo tulkita romanttiseksi rakkaustarinaksi, jossa oli surullinen loppu. Elokuvassa hehkutettiin (Suomessa Kolilla kuvattuja) Siperian lumikinoksia ja ulvovia susia, karvahattuisia runoilijoita, kynttilöitä ja kauniita naisia. Pasternakista tuli lännessä tunnettu toisinajattelija ja romanttisen slaavilaisuuden inkarnaatio.

Todellisuudessa Tohtori Živago kertoo venäläisen älymystön suhteesta vallankumoukseen ja stalinismiin, korkeakulttuurin ja tieteen romahduksesta sekä idealismista ja pettymyksestä ylimalkaan. Kyse on tyypillisen venäläisen älymystöperheen kohtaloista 1900-luvun alusta stalinismin loppuvuosiin saakka. Romaani kuvaa niin tiedemiehiä, kirjailijoita, opettajia kuin kansanihmisiäkin. Aihe oli Neuvostoliitossa poliittisesti ladattu, sillä Tohtori Živago kuvasi vallankumousta ja sen seurauksia rehellisesti ja vääristelemättä.

Pasternak tunsi aiheensa, hän oli itse syntyperältään ja ammatiltaan osa älymystöä, ja monilla kirjan henkilöillä oli todellisuuspohjainen esikuva. Hän kirjoitti kirjaansa vuosina 1945–1954 ja valoi siihen koko elämänkokemuksensa ja taitonsa.

Vuoden 1917 suuri pettymys

Pasternakin mukaan venäläinen älymystö uskoi vallankumoukseen ja toivoi siltä paljon. Monet olivat valmiit taistelemaan ja uhraamaan elämänsä vallankumouksen toteutumisen hyväksi. Sen seuraukset olivat kuitenkin monelle intellektuellille pettymys. Pasternak näyttää, että mitään henkistä vapautta ei tullut, tuli vain roskajoukkoa murhaamaan, ryöstämään ja luokittelemaan kansaa sen mukaan, kuka oli tarpeellinen ja kuka ei. Samaan aikaan naisia ja lapsia tapettiin ja infrastruktuurin ja elinkeinoelämän romahtaminen johtivat nälkään ja kulkutauteihin.

Romaanissa lääkäri ja runoilija Juri Živago muuttaa perheineen Moskovasta maaseudulle toivoen löytävänsä sieltä ruokaa ja työtä itselleen. Elämä Jurjatinin pikkukaupungissa ei kuitenkaan onnistu, tohtorista tulee yhteiskunnallisen taustansa vuoksi silmätikku. Hän siirtyy taas, nyt maaseudulle Varykinoon. Yksilön kyvyttömyys määrätä elämästään huipentuu, kun punapartisaanit pakottavat Živagon metsäleiriin joukkoihinsa ja eroamaan perheestään. Vaimo ja lapset palaavat Moskovaan ja karkotetaan Neuvostoliitosta. Tohtori ei näe heitä enää koskaan.

Tohtori Živago on syvästi rakastunut Laraan, joka on naimisissa vallankumoukselliseksi alkaneen Antipovin kanssa. Živago elää Laran kanssa Varykinossa, mutta joutuu eroon hänestäkin. Lara pakenee bolševikkejä itään ja uskoo tohtorin seuraavan perässä. Tohtori ei kuitenkaan voi seurata, vaan palaa jalkaisin Varykinosta takaisin Moskovaan.

Kirjan viimeinen osa sijoittuu Moskovaan. Kaupungissa eletään raskasta, eristyvää aikaa ennen suurta terroria. Tohtori on perustanut kolmannen perheen, mutta on jo surullinen ja voimaton eikä kykene enää henkiseen työhön. Hän kuolee sydänkohtaukseen raitiovaunussa vieraiden ihmisten keskellä.

Erityisen mielenkiintoinen on kuvaus tohtorin hautajaisista. Näihin aikoihin Neuvostoliitossa kuoli paljon merkittäviä ihmisiä, joilla ei ollut asemaa uudessa yhteiskunnassa. Heidän hautajaisistaan tuli massatapahtumia, hiljaisia mielenosoituksia. Näin käy myös romaanin Juri Živagolle. Hautajaisiin kerääntyy paljon ihmisiä, jotka ovat tunteneet tohtorin kirjalliset työt, vaikka ne ovat olleet katoamassa aikana, jolloin valtio on kieltänyt muun kuin sosialistisen realismin mukaisen taiteen. Tohtoria haudattaessa haudataan romaanissa symbolisesti hänen aikansa ja yhteiskuntaluokkansa.

Elämää ja toivoa

Tohtori Živagossa elämä, usko oikeuteen ja rakkauteen ovat läsnä henkilöiden elämänkaaren kaikissa vaiheissa. Edes vaikeimpina aikoina ne eivät jätä heitä. Erityisesti ne ovat nähtävissä runoissa, jotka ovat osa kirjan tematiikkaa. Runot on sijoitettu ikään kuin Živagon kootuiksi runoiksi kirjan lopussa.

Elämä ja usko parempaan näkyy yksilötasolla päähenkilöiden elämässä. He ovat moraalisia ihmisiä, jotka pyrkivät totuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Esimerkiksi naimisissa oleva Živago ei ota itselleen salarakasta, vaikka rakastuukin syvästi Laraan. Samaan aikaan Živago kunnioittaa vaimoaan enemmän kuin mitään muuta koko maailmassa. Hyveellinen Lara puolestaan taistelee itsesyytösten kourissa ja palvoo idealistista aviomiestään Antipovia, joka hylkää perheensä taistellakseen vallankumouksen edestä. Ihanteellinen Antipov tekee itsemurhan menetettyään uskonsa vallankumoukseen.

Tohtori Živago on humaanissa katsannossa kestävä kirja. Se näyttää, että ihminen voi olla älykäs ja kyetä syvään rakkauteen, vaikka ympäristö olisi brutaali, raaka ja kaiken tuhoava. Myös ihmisen sisäinen kauneus jää eloon ja muuttuu henkiseksi perinnöksi, vaikka ihminen fyysisesti kuolisikin ankaran elämän murtamana yksin ja epätoivoisena. Nimi Živago pohjautuu kirkkoslaavin sanaan, joka merkitsee elämää.

Pasternakin romaani on voimakkaan symbolinen, monien mielestä uskonnollinen teos. Sankaritar Laraa on verrattu Raamatun Mariaan, Živagossa on monesti nähty kärsivä Kristus-hahmo. Erityisesti Živagon runoissa uskonnollisuus on läsnä. Kirjan sankareiden kohtalot hajoavat ja lopussa solmiutuvat yhteen symbolisella tavalla.

Mutta Tohtori Živagossa näkyy elämän ja toivon rinnalla myös yksilön vastalause brutaalia ja raakaa yhteiskuntaa vastaan. Vastalause tuntuu sitä voimakkaampana, mitä eleettömämmin Pasternak tarinaa kuljettaa. Pasternak ei käytä dramatiikan ja toiston kirjallisia tehokeinoja tai väännä rautalankaa osoitellakseen asioita. Hänen ilmaisussaan tuntuu kirjailijan lyyrikkotausta: kieli on ilmavaa ja kaunista.

Kirjallisuus poliittisena voimana

Tohtori Živagolla on ollut Neuvostoliitossa niin voimakas poliittinen merkitys, että sitä ei voi tarkastella vain kaunokirjallisuutena. Vaikka romaania voikin lukea kielellisenä mestariteoksena ja ihmisyyden ylistyksenä, on silti vaikea olla muistamatta romaania lukiessa sen kirjoittajan kohtaloa.

Vastoin valtiossa hyväksyttyä linjaa kirjoittavia kirjailijoita oli vangittu, suljettu leireille, vaiennettu eri tavoin. Boris Pasternak tiesi tämän asian vähintään yhtä hyvin kuin muutkin venäläiset kirjailijat. Hän oli menettänyt läheisimpiä kirjailijatovereitaan suuren terrorin aikana. Silti hän uhkarohkeasti kuvasi vallankumousta ja stalinismia, näytti, miten perherakenteita murrettiin, lapsia erotettiin vanhemmistaan ja puolisoita toisistaan, viittasi leireihin ja älymystön sortoon. Miksi hän kirjoitti Tohtori Živagon ja antoi sen julkaistavaksi lännessä? Ja miksi hän salli omakustanteisen samizdat-version pääsyn levitykseen Moskovassa ja Leningradissa?

Pasternakin motiiveja on käsitelty laajalti. Monet uskovat niiden liittyvän hänen persoonaansa, lapsenomaiseen uskoon totuuden voittoon. Pasternak oli koko elämänsä yrittänyt vaikuttaa, mistä kuuluisin esimerkki on puhelinkeskustelu Josif Stalinin kanssa. Stalin soitti Pasternakille keskustellakseen vangitun runoilija Osip Mandelstamin kohtalosta ja yleensä ystävyydestä runoilijoiden välillä. Pasternakin vastattua että kysymys oli muustakin, esimerkiksi elämästä ja kuolemasta, Stalin katkaisi puhelun. Kerrotaan Pasternakin pelänneen rikkoneensa kirjailijatovereita vastaan, koska ei onnistunut saamaan kutsua diktaattorin luokse tai vakuuttamaan tätä siitä, että mielivaltaisista kirjailijavainoista tuli tehdä loppu.

Pasternakin romaanin merkitys venäläisessä kulttuurissa kytkeytyy venäläis-neuvostoliittolaiseen perinteeseen, jossa kirjallisuus ja kirjailijat ovat toimineet totalitarismin vastavoimina. Monet Pasternakin ikäpolven kirjailijat pitivät itseään totuuden äänenä, yhteiskunnallisena muistina, joiden velvollisuus oli kirjoittaa kielletyistä tapahtumista. Näin ilmeisesti ajatteli myös Pasternak. Nimenomaan tämän vuoksi kirjallisuutta on haluttu Neuvostoliitossa hallita ja kirjailijoita vaientaa.

Näin tapahtui lopulta myös Boris Pasternakille. Häntä pyrittiin kontrolloimaan vangitsemalla puoliso Olga Ivinskaja, ja vuonna 1958 hänet pakotettiin luopumaan Nobelin kirjallisuuspalkinnosta. Pasternak häväistiin parjauskampanjassa, jossa Tohtori Živago esitettiin roskateoksena. Samalla Pasternakilta evättiin kirjailijaliiton jäsenyys, mikä rangaistus saattoi johtaa jopa vankileirituomioon, kuten Josif Brodskille kävi muutamaa vuotta myöhemmin. Asiallista selvitystä siitä, missä Pasternak tarkkaan ottaen oli väärässä, ei missään vaiheessa tehty.

Pasternak yritti näissä oloissa jatkaa työskentelyään, mutta hänen sydämensä petti hänet vuonna 1960. Yleisesti katsotaan, että valtio tuhosi hänet. Pasternakin maine palautettiin vuonna 1988, jolloin perestroikan ansiosta arvioitiin uudelleen monia muitakin asioita. Silloin myös Tohtori Živago julkaistiin ensimmäisen kerran Neuvostoliitossa.

Suomessa Pasternakin romaanista on otettu lukuisia painoksia aina vuodesta 1958 lähtien. Juhani Konkan suomennos on edelleen loistava. Romaanina Tohtori Živago on yhä ajankohtainen: monet sen kuvaamista teemoista eivät ole Venäjällä vieläkään muuttuneet.