Rakkaus on koira helvetistä

’Ei vain nainti ja imeminen
kosketa miestä ja pehmennä häntä,
vaan myös kaikki ylimääräinen’. C.B.

Ja vain koira haistaa sen paremmin kuin ihminen, koska on suoraan sieltä, kotiseudultaan, rakkaus.

C.B. tuo teoksessaan tinkimättömän miesnäkökulman rakkauteen: maailma on naisten, joita joutuu ostamaan, ei koskaan toisinpäin. Mies on koiraa halvempi.

Koirat kulkevat kaduilla vapaina ja niillä on tuhat voimaa jaloissaan, mutta miehet, aina paitsi yhtä ja sen kautta kaikkea, rahaa.

Ja rahan haju on helvetin haju. Se lemuaa kuivassa, kovettuneessa rätissä huoran sängyn alla kuin myös sakeassa savupilvessä kapakan baaritiskillä.

Vain tosimiehet, joissa on munaa, kuten C.B.:kin, voivat halutessaan heittää rätin takaisin sängyn alle ja pyyhkiä suoraan lakanaan, kuunnella Mozatia ja nauttia paikasta, joka ei näyttänyt hassummalta.

Ja maku. Jos koirat haistavat, maistavatkin ne mädän mielihyvällä. Ja huonostakin mausta tulee herkkua jos se tuo rahaa. Maku muuttuu yllättäen hyväksi, kuten runous ja kirjallisuuskin. Ja kaikki keskustelu hyvästä mausta on tämän tosiasian kiistämistä. Juuri tässä on munattomien miesten voima: torjutaan munalliset tuomitsemalla heidät mauttomiksi.

Kaupungin hajukatto kätkee todellisuuden lempeän, raadollisen maailman, jota C.B. kuvaa suorasukaisesti, kursailematta. Tuon hajukaton alla hyörivät ihmispirut ovat lämpimiä, jopa sääliä herättäviä koskettavine kohtaloineen.

Ja heidän kauttaan C.B. välittää kuvan yhteiskunnasta, joka on mätä ja haisee ja mätänee edelleen, on kammottava. Hän kertoo sen rivien välissä, osoittelematta, tunnelmalla. Rajusti, mutta suorastaan herkästi.

Kuva todellisuudesta muodostuu absurdin realistiseksi, ja ehkä juuri tuo voisi olla oikea määritelmä hänen tuotantonsa tyyliksi. Inhorealismia se ei ainakaan ole, vaikka haju onkin helvetillinen.

Sammakkoperspektiivistä näkee murskaavan saappaan.