Mikrokosmoksia

Helmien etsiminen on onnen kauppaa. Toisinaan sellaisen voi löytää sattumalta, voipa vihjeen saada pyyteettömältä lähimmäiseltäkin. WSOY:n Kirjasanomien uusimman numeron matkakuvausten aukeamalla esitellään italialaisen Claudio Magriksen kirja Mikrokosmoksia, joka kasvaa huikeasti luokitteluansa avarammaksi, viisaaksi, pohdintoihin pakottavaksi teokseksi.

Teos alkaa triesteläisestä kahvilasta San Marcosta, joka on paikallisen mikrokosmoksen keskipiste. Kustantajan kertoman mukaan Magris on kirjoittanut monet kirjoistaan kyseisessä kahvilassa ja saa osan postistaankin sinne. Sieltä Magriksen tekstit lähtevät vaellukselleen Venetsianlahden laguuneille, saarille, Torinon kukkuloille ja vuoristokyliin. Claudio Magris osoittautuu äärimmäisen tietorikkaaksi ja lukeneeksi kirjailijaksi. Hän on merkittävä germanisti, esseisti ja yliopistomies. Mikrokosmoksessa antiikin tarusto kietoutuu historiaan ja tavallisten ihmisten elämänvaiheisiin.

Teosta lukiessa huomaa kohtalonyhteyttä rajaseuduilla asuvien ihmisten kohtaloissa verenhuuruisen maailmanhistorian mainingeissa. Magris kertoo, miten ennen toista maailmansotaa italialaisia idealisteja muutti Jugoslaviaan rakentamaan sosialismia, mutta joutui siellä vankileirien eristykseen, nälkään, pakkotyöhön ja kuolemaan. Sama kohtalo oli myös suomalaisilla Karjalan rakentajilla.

Claudio Magris arvostaa kuvaamiaan seutuja altistumatta ahdasmieliselle kotiseutumentaliteetille, joka tukahduttaa ja tekee eri etnisten ryhmien yhteiselosta niin vaikeaa. Tässä mielessä Erno Paasilinna oli hänen sukulaissielunsa, sillä hänkään ei voinut sitoutua mihinkään kotiseutuaatteeseen ja kirjoitti kitkeränpistäviä lauseita sellaiseen innostuneista ihmisistä.

Venetsianlahden laguuneista kirjoittaessaan Magris antaa ajankohtaisen tulkinnan Medeian tarusta. Hänelle Medeian kohtalo kertoo eri kulttuurien vaikeudesta ymmärtää toisiaan. Hän pitää sitä traagisen ajankohtaisena varoituksena, miten vaikeaa vieraan on lakata olemasta muukalainen toiselle ja miten paljon objektiivisia ristiriitoja eri kultttuurien välillä vallitsee.

Triesten keskuspuistoa kuvaava luku on rakenteeltaan erityisen mielenkiintoinen. Aika etenee, ihmiset ja vuosisata vaihtuvat, mutta puiston halki kulkee koko ajan pieni surullinen poika kantaen sylissään sairasta kalaa maljassa kohti lammikkoa, jossa toivoo sen paranevan. Pieni poika ja kala tuntuvat vahvoilta symbooleilta, lukija päätelköön mille.

Loppupuolella Mikrokosmoksia on työläämpää luettavaa, niin paljon Triesten seudun merkkihenkilöitä ja tavallisia ihmisiä kohtaloineen siellä vilisee. Mutta heillä kaikilla on merkityksensä osana suurempaa kokonaisuutta ja europpalaista kulttuuria. Magris kutoo samaan kudelmaan antiikin taruja, filosofiaa, historiallisten henkilöiden tekoja ja tavallisten ihmisten elämää. Ne kietoutuvat yhteen meren, virtojen, vuorten ja laaksojen lumovoiman kanssa.Hänen tekstinsä on paikallisuudesta huolimatta yleispätevää ja tärkeä piipahdus italiankieliseen kirjallisuuteen, jota suomennetaa suhteellisen vähän. Sujuvakielisestä suomennoksest vastaa Hannimari Heino.