Chéri, Cherin loppu ja Vilja oraalla

Paheen pesä versus viattomuuden tyyssija: Pariisin puolimaailma ja Bretagnen syrjäinen kesäparatiisi ovat ranskalaisen Coletten hiljan suomennettujen teosten miljöitä. Mutta olipa kyse mondeeneista pariisittarista tai kesälaitumien kokemattomista teineistä, rakkauden kuviot näyttävät Coletten maailmassa aina yhtä mutkikkailta ja julmilta. Mestarin ottein kirjailija kuvaa kahden ihmisen suhteen jatkuvaksi otteluksi, jossa osapuolet kaiken kamppailun jälkeenkin jäävät toisilleen vieraiksi.

Sidonie-Gabrielle Colette (1873–1954), Colettena tunnettu kirjailija ja näyttelijä, herätti pahennusta aikansa yleisössä. Häneen suhtauduttiin usein enemmän skandalöösinä julkkiksena kuin vakavasti otettavana taiteilijana – kohua nostattivat eritoten hänen rakkaussuhteensa paitsi kolmeen aviomieheen myös omaan poikapuoleen ja lukuisiin naisiin. Silti Colette ei suinkaan lukeudu aikanaan väärinymmärrettyjen nerojen joukkoon, sillä varsinkin elämänsä loppupuolella hän sai kosolti virallisiakin kunnianosoituksia. Nykyään Colette kuuluu ilman muuta ranskalaisen kirjallisuuden klassikoihin.

Colette kirjoitti laajan tuotantonsa lähes suoraan omasta elämästään, mutta äskettäiset suomennokset Chéri (1920) ja Chérin loppu (1926) sekä uusintapainoksena ilmestynyt Vilja oraalla (1923) eivät kuulu hänen omaelämäkerrallisimpiin teoksiinsa. Kaikkien kolmen romaanin keskeisenä teemana on rakkauden monimutkaisuus. Chéri kuvaa keski-ikäisen Léan suhdetta 25-vuotiaaseen Chériin, joka päättää mennä naimisiin nuoren naisen kanssa. Vilja oraalla taas on tarina teini-ikäisten Vincan ja Philippen rakkaudesta, jonka heräämistä aikuinen nainen häiritsee. Coletten kiinnostuksessa nuoren miehen ja vanhemman naisen suhteeseen lienee jotain omakohtaistakin, mutta romaanien maailmassa aihetta käytetään ennen muuta kärjistämään rakkauden ongelmien kuvausta. Coletten näkemyksessä ei juuri ole sijaa idylliselle rakkaudelle – hänen illuusiottomuutensa onkin selvästi sukua Proustille, samoin tarkkanäköinen tapa analysoida ihmisten välisiä suhteita.

Chérissä keskeisiä ovat rakastavaisten keskinäiset valtasuhteet. Romaani kuvaa armottoman tarkasti, miten kuvankaunis nuorukainen ja elämää nähnyt kokotti ottavat toisistaan mittaa: toisella on taistelussa aseenaan haluttavuus, toisella kokemus. Chérin loppu kertoo tilanteesta viisi vuotta tästä eteenpäin: ensimmäinen maailmasota on ohitse ja Chéri on onnettomasti naimisissa. Nyt valtapelejä käydään Chérin ja hänen vaimonsa välillä. Léa puolestaan ilmestyy tarinaan groteskisti lihoneena eukkona, joka hilpeästi härnää ällistynyttä Chériä, kun pari pitkästä aikaa kohtaa. Vanhentunut Léa on mieleenpainuva kuva ajan kulun väistämättömyydestä ja eritoten rakkauden heiveröisyydestä: antaumuksella kuvailtu, muodottomaksi paisunut Léan irvikuva tuntuu naurullaan pilkkaavan kaikkia romanttisia illuusioita.

Vilja oraalla -romaanissa illuusioita koettelevat kaksi tyystin kokematonta nuorta. Niin viattomia kuin Vinca ja Phil ovatkin, he pelaavat täsmälleen samoja pelejä kuin Chéri ja Léa. Heidän rakkaudeksi kehkeytyvän ystävyytensä saapuu sekoittamaan rouva Dalleray, joka ottaa ja viettelee Philin. Colette kuvaa sävykkäästi, millaista pinnanalaista kamppailua kolmikko käy keskenään: Phil pelkää tavallaan kumpaakin naista, Vinca aavistelee ensin ja loukkaantuu lopulta, rouva Dalleray koettelee huvikseen kokematonta uhriaan. Näiden pahasti mutkistuneiden valtasuhteiden jäljiltä Vincan ja Philin välit jäävät avoimiksi – kaikesta päätellen mittelö jatkuu.

Sekä Chérit että Vilja oraalla on kerrottu vuoroin yhden, vuoroin toisen osapuolen näkökulmasta. Tämä kerrontaratkaisu tuo tehokkaasti esiin Léan ja Chérin sekä Philin ja Vincan – ohimennen myös Philin ja rouva Dallerayn – väliset jännitteet ja korostaa henkilöiden pohjimmaista vierautta toisilleen. Kuitenkin kaikissa kolmessa romaanissa miehen näkökulma on hallitsevampi ja siihen teokset myös päättyvät. Arvoitukseksi jää, miten Léa ja Vinca todellisuudessa suhtautuvat petollisiin miehiinsä ja kokemiinsa takaiskuihin. Esittääkö Colette naisen lopulta sittenkin arvoituksellisempana olentona, jonka mielenliikkeistä ei ota selvää yhtä helposti kuin miehen?

Sukupuolistereotypioiden toistamisesta Colettea ei kuitenkaan voi syyttää, sillä kolmen romaanin mies- ja naishahmoissa feminiinisinä ja maskuliinisina pidetyt piirteet sekoittuvat ja kliseet kyseenalaistuvat. Léan ja Chérin kuvauksessa sovinnainen asetelma käännetään päälaelleen: kaunis nuori mies ensinnäkin näytetään keski-ikäisen naisen halun ja katseen kohteena ja toiseksi Léa edustaa romaanissa terveyttä ja tasapainoa siinä missä Chéri heikkoutta ja hysteriaa.

Phil ja Vinca puolestaan ovat kummatkin korostetusti sekä feminiinisiä että maskuliinisia, riippuen keskinäisen mittelönsä kulloisestakin vaiheesta. Phil suhtautuu Vincaan toisaalta miehisen omistavasti ja samalla alentuvasti, toisaalta tuntee halua antautua tytölle passiivisesti. Vincassa taas yhdistyvät kiltti perhetyttö, itsetietoinen nainen ja aggressiivinen uhittelija. Selvimmin miehinen hahmo romaanissa on rouva Dalleray, käskevä ja päättäväinen nainen, joka tulee ja menee autollaan miten haluaa.

Rakastavaisten alituinen epävarmuus toisistaan ja häilyvät sukupuoliroolit luovat Coletten kolmeen teokseen yleisen epävarmuuden ilmapiirin. Hänen henkilöidensä on jatkuvasti kamppailtava, vaikka ottelun tuloksia ei missään kuulutetakaan. Tämä näkemyksen säälimättömyys on puhuttelevaa ja myös oudosti kaunista – Coletten romaanit ovat viisasta maailmankirjallisuutta. Parhaiten kirjailijan rakkauskäsityksen tiivistää Vilja oraalla -romaanin loppulause: ”Ei sankari eikä pyöveli… Hiukan tuskaa, hiukan nautintoa… Siinä kaikki mitä hänelle annoin… vain sen…”