Anni kaverinkesyttäjä; Mun huikea elämä

Kaksi lastenromaania kuvaa, miten ystävyyden etsimisen vaativuutta ja vaivaannuttavuutta. Liika huumori taas voi vaivaannuttaa lukijaa.

Ystävien saaminen ei aina ole aivan yksinkertaista. Pitäisi osata olla luonteva, kysellä kavereiden kuulumisia ja kertoa sopivasti myös omia juttuja. Ongelman kanssa kamppailevaa tavataan neuvoa olemaan oma itsensä ja lopettamaan jännittäminen.

Vinkki on varmasti hyvä, mutta vaikea toteuttaa. Tämän saavat huomata myös kahden lastenromaanin päähenkilöt, 10-vuotias Anni ja häntä kahta vuotta vanhempi Sigge.

Kaverin sijaan olisi ehkä syytä kesyttää Koulu-Anni.

Itseä kesyttämässä ja kouluttamassa

Kaisa Paaston Anni kaverinkesyttäjä – teoksen (2020) Anni on topakka tyttö, jonka paras ja ainoa kaveri Miisa on muuttanut Amerikkaan. Nyt Anni on uuden edessä. Ystäviä pitäisi saada, mutta miten? Annilla ei ole kokemusta ystävien hankkimisesta, sillä Miisan kanssa heidät vain istutettiin taaperoina samalle hiekkalaatikolle, ja siitä lähtien tytöt olivat pitäneet yhtä.

Päänvaivaa Annille tuottaa myös minipossu Vaappu. Sitkeän kinuamisen jälkeen saatu lemmikki on arka, eikä suostu noin vain rapsuteltavaksi. Annista tuntuu, että häntä karttavat sekä Vaappu että luokkakaverit.

Anni opettelee keinoja possun kesyttämiseksi ja pohtii, voisiko samoja niksejä käyttää myös kaverin lähestymiseen. Sopivaksi kohteeksi valikoituu luokan uusi tyttö Riia.

Herkuilla houkuttelu menee kuitenkin mönkään. Anni tajuaa, että kaverin sijaan olisi ehkä syytä kesyttää Koulu-Anni. Koulussakin pitäisi oppia olemaan samalla tavalla rento, hauska ja kekseliäs kuin kotona.

Annia ei onneksi suoranaisesti kiusata koulussa. Ongelmat liittyvät enemmänkin tytön epävarmuuteen ja hieman vääristyneisiin mielikuviin itsestä ja luokkakavereista.

Hankalammassa tilanteessa on Jenny Jägerfeldin Mun huikea elämä – romaanin (2020) Sigge.

Tukholmalaispoika muuttaa kesän alussa äitinsä ja sisarustensa kanssa isoäitinsä luokse maalle. Poika päättää, että ennen syksyä ja uudessa koulussa aloittamista hän muuttuu täysin toiseksi ihmiseksi. Joksikin sellaiseksi, joka uskaltaa jutella jännittämättä, on suosittu ja saa kavereita.

Sigge löytää netistä runsaasti tietoa siitä, miten tullaan suosituksi, ja ryhtyy soveltamaan vinkkejä omaan elämäänsä. Vaatteisiin, hiuksiin ja silmälaseihin on vielä helppo vaikuttaa, mutta toisten seurassa oleminen on haastavampi pala. Koulukiusatun, karsastavaa silmäänsä häpeävän pojan on vaikea olla luontevasti sosiaalinen, ja noloja tilanteita riittää.

Toisin kuin Anni, Sigge ei kohdista ystävystymispyrkimyksiään tiettyyn henkilöön, vaan treenaa ihmissuhdetaitoja yleisellä tasolla. Sattumalta tielle kuitenkin osuu turkoositukkainen Juno. Mutkikas polku kohti kaveruutta alkaa.

Yhdessäolon vaivaannuttavuus tulee kerronnassa hienosti esiin.

Ystävystymisen kiemuroita

Molemmat kirjat käsittelevät oivaltavasti sitä, miten monisyinen asia ystävystyminen on. Se vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja sinnikkyyttä. Luottamus ei synny saman tien, eikä yhdessä olemisen tapoja opita hetkessä.

Annilla esimerkiksi löytyy Riian kanssa juteltavaa lemmikeistä, mutta kaveri tuntuu silti vieraalta ja erilaiselta. Yhdessäolon vaivaannuttavuus tulee kerronnassa hienosti esiin.

Samoin teokset käsittelevät erilaisia ystävystymisen lainalaisuuksia. Sellainen on esimerkiksi juttelun vastavuoroisuus. Jos kaveri ei jatka keskustelua, puhehalut tyrehtyvät nopeasti. Toisaalta kuten sosiaalisesti hieman kömpelö Sigge saa huomata, liika innokkuuskin voi uusiin ihmisiin tutustuttaessa olla huono asia.

Kummassakin tapauksessa ystävyys kuitenkin syntyy. Anni ja Riia tottuvat vähitellen toisiinsa ja keksivät inspiroivaa tekemistä, jossa yhdistyvät molempien kiinnostuksen kohteet. Siggen ja Junon aika vihamielisissä tunnelmissa alkanut tutustuminen vaatii useamman vaiheen ja käänteen, mutta loppu on yhtä kaikki onnellinen.

Sekä Jägerfeld että Paasto onnistuvat rakentamaan hallitun kokonaisuuden, joissa tapahtumat etenevät sujuvasti ja juoni kaartuu johdonmukaiseen päätökseen. Ilahduttavaa on erityisesti, miten varmalta tekijältä myös tuolloinen esikoiskirjailija Paasto vaikuttaa.

Välittävä perhe pitää pinnalla

Tunteikkaissa kirjoissa uidaan välillä varsin syvissä vesissä, mutta kummankin päähenkilön taakkaa keventää lämmin suhde omaan perheeseen. Psykologisesti uskottavasti on kuvattu esimerkiksi Annin ja melkein kymmenen vuotta vanhemman isoveli Akselin välejä.

Selkäleikkaustoipilaana Akselilla on paljon aikaa Annille, ja sisarukset pelaavat korttia erän jos toisenkin.

Isoveli löytää useimmissa tilanteissa juuri oikeat sanat. Kun Anni palaa hiukan pettyneenä Riian luota kotiin, Akseli muistuttaa: ”Tutustuminen on kovaa työtä. Siksi minulla onkin aina ne samat vanhat kamut.” (s. 74.)

Annin tavanomaiseen perheeseen verrattuna Siggellä on huomattavasti värikkäämpi lähipiiri. Suhde sekä äitiin että sangen persoonalliseen isoäitiin on kuitenkin mutkaton. Poika voi ilman hämmennystä kysellä esimerkiksi isoäitinsä ystävyyssuhteista ja saada neuvoja. Eri asia on se, miten käyttökelpoisia isoäidin vinkit ovat. ”Niin, kun minä olin nuori, sai suosiota, jos tarjosi tupakkaa ja osasi tanssia.” (s. 73.)

Huumori keventää ja rasittaa

Koulukiusaamista, erilaisuutta ja kaverisuhteiden haasteita käsittelevät kirjat voisivat olla raskasta luettavaa ilman huumoria. Varsinkin Jägerfeld tavoittelee nauruja monin keinoin, esimerkiksi hupaisilla hahmoilla.

Rasittavan ÄÄNEKKÄÄSTI puhuvassa pikkusiskossa ja täytettyjä eläimiä keräilevässä ja nopeita autoja rakastavassa mummissa on kyllä jotain huvittavaa, mutta siltikään en oikein lämpene. Kyseessä voi olla makuasia, mutta ongelmaa on minusta myös nokkeloinnin ja absurdien yksityiskohtien määrässä. Humoristisuuteen pyrkivää ainesta on liikaa, jolloin sanottavan ydin uhkaa jäädä vitsailun alle.

Esimerkiksi isoäidin pyörittämän hotellin originelli vakiasukas Krille Marenki on toki jatkuvine elokuvahankkeineen kutkuttava hahmo, mutta kokonaisuuden kannalta lopulta vähän turha. Sama pätee Siggen energisen pikkusiskon puhetapaan, joka toistuessaan läpi kirjan raastaa lukijan hermot riekaleiksi.

Huumorihankaluudet ovat iso pettymys, sillä Jägerfeldin edellinen suomennettu lastenromaani Comedy Queen (2019) oli täydellinen naurun ja itkun liitto. Siinä huumori ja vitsailu liittyivät kiinteästi kirjan juoneen ja teemoihin, eivätkä jääneet irrallisiksi, kuten käsillä olevassa teoksessa välillä käy.

Ongelmaa on minusta nokkeloinnin ja absurdien yksityiskohtien määrässä.

Paaston kirjassa huumoria on vähemmän ja se on huomattavasti hienovaraisempaa. Kepeyttä tuo ennen kaikkea sarjakuvataiteilija Mari Ahokoivun kuvitus. Selkeät ja reipashenkiset kuvat esittävät oivaltavasti keskeiset henkilöt ja tilanteet.

Suorastaan hauska on Annin fantasiaa havainnollistava kuva, jossa tytön aika pilkallisesti pinkki-ihmisiksi luokittelemat luokkakaverit Stina ja Julia nököttävät kaupan hyllyllä myytävinä.

Anni nimittäin miettii, että kun kerran puhutaan kaverin hankkimisesta, olisi kätevää, jos heitä voisi valita kaupan hyllyltä. ”Stina ja Julia olisivat jääneet hyllyyn. Annia hymyilytti kuvitella heitä istumassa hyllyllä ale-tarrat otsassa ja viittilöimässä ’osta minut! osta minut’.” (s. 43–44.)

Vaikka kuvituksen hahmot ovat pelkistettyjä, ilmeet ja asennot ilmentävät hienosti tunnetiloja ja tunnelmia. On hauskaa, miten hyvin Ahokoivu on onnistunut poimimaan tekstistä henkilöiden luonteenpiirteet ja siirtämään ne kuviinsa.

Värimaailma on kuvissa lempeän pastellinen, mikä tasapainottaa mukavasti pohjimmiltaan aika synkeää aihetta.

Alakoululaisille ja aikuisille

Kirjojen peruskohderyhmää ovat alakouluikäiset. Anni kaverinkesyttäjä on omiaan jo pienemmällekin, sujuvasti lukevalle alakoululaiselle. Helppolukuisten kategoriaan kirja ei kuitenkaan solahda.

Mun huikea elämä vaatii lukijalta hiukan enemmän rutiinia jo pituutensa vuoksi. Osaan kuitenkin kuvitella, että kreisi huumori, joka itseeni ei purrut, voi osaltaan kannatella lukukokemusta.

Lapsilukijoiden lisäksi myös aikuisen kannattaa tarttua Paaston ja Jägerfeldin kirjoihin. Niiden kautta pääsee kurkistamaan lasten maailmaan ja sen sosiaalisiin kiemuroihin.

Anni kaverinkesyttäjä on saanut jatkoa teoksilla Anni kaverinkesyttäjä suolaisilla vesillä ja Anni kaverinkesyttäjä punaisella matolla.