Kalliisti ostetut päivät

Jos Raija Siekkisen uusi kokoelma Kalliisti ostetut päivät ei tuokaan novellistiikkaamme mitään erityisemmin uutta ja ihmeellistä, se jatkaa hänen vakiintunutta tyyliään kiinnostavasti. Samalla sen onnistuu luoda vahva ja tunnistettava oma maailmansa elämän eri vaiheita peilaavien naisten kysymyksissä. Vaikka kokoelman pääasiallisia teemoja ovat menneisyys, menetykset, kuolema ja yksinäisyys, kulkevat mukana myös hienovaraiset huumorin sävyt. Teos ei käsittele uutta aihetta uudella tavalla vaan kertoo tietynlaisesta tavasta aistia ja kokea todellisuus. Juuri siinä se tavoittaa jotakin ainutkertaista.

Kalliisti ostettujen päivien pääosassa olevien naisten elämä on tullut siihen hetkeen, missä ajatus syvenee, entinen on jätettävä ja muutettava suuntaa. Teos jakaantuu neljään osaan, joista ensimmäisen ja viimeisen osan novellien voi katsoa kuvastavan jonkinlaisen metatason henkilön tai kertojan kokemusta. Väliin jäävien osien novellit tukevat ja kiertävät samoja teemoja hieman eri kulmista. Toisen osan yhteisöllisten vaellusnovellien avartamat elementit tarkentuvat kolmannen osan intiimeissä, rakkaussuhteen taitekohtiin sijoittuvissa novelleissa.

Tuttuun tapaan Siekkisen kerrontaa ohjaa henkilöiden ajatusten kulku, ei niinkään juonellinen tapahtuminen. Olennaisia ovat heidän ympäristöstään juuri oikealla hetkellä saamat impulssit ja niistä syntyvät ajatusten ja muistojen rönsyt. Mielen matkojen mukana tarinat laajenevat ajallisesti kymmenien vuosien säteelle liikkuen arjen pienistä yksityiskohdista aina universumiin, tähtien ja maapallon liikkeisiin saakka. Kerronnassa korostuu hetkellisyyden lisäksi eri aikojen kerroksellisuus omassa elämässä, mutta myös ihmisistä piittaamaton, kosminen ikuisuus.

Näennäisen tapahtumattomuuden takana on tapahtunut paljon. Vaikka novelleissa kuvatut naiset ovat erinimisiä, he tuntuvat teoksen edetessä sulautuvan jotenkin samaksi henkilöksi. Mielestäni Siekkinen ei ole yrittänytkään estää tämän ilmiön tapahtumista, sillä henkilöihin on jätetty paljon yhdistäviä tekijöitä. Helposti syntyy mielikuva naisesta, joka eri elämäntapahtumien myötä muuttuu aina hieman toiseksi. Pysyvää hänessä on kuitenkin selviytymisen taito, kyky palata lohdullisen oloiseen yksinäisyyteen suurenkin menetyksen, esimerkiksi rakastetun kuoleman jälkeen.

Naisten hiljaista selviytymistä

Siekkisen naiset elävät kriisiensä alla ilman parkua ja hiusten repimistä. He ovat hiljaa huoneistoissaan, havainnoivat ympäristöään herkin aistein, ajattelevat, muistelevat, viettävät unettomia öitä, ehkä polttavat muutaman valokuvan tai heittävät pois vanhoja vaatteita. Sitten he jatkavat eteenpäin. Heidän tyyneytensä voi tuntua ärsyttävältä, mutta siinä on myös jotakin erinomaisen voimakasta ja sitkeää. Kyky olla yksinäisyydessä kuin vanhassa tutussa asusteessa muuttuu teoksen edetessä positiiviseksi asiaksi. Yksinäisyys on raskas mutta myös hyväksytty olotila. Teoksen naiset ovat tottuneet palaamaan aina itseensä, joka ei enää ole tuntematon tai pelottava paikka. Tätä kautta teoksen henkilöissä tarkentuu toisen osion novellien nomaditeema. Paradoksaalista kyllä tarinoiden henkilöt tuntuvat itsenäisiltä, vaikka heidän elämänsä näyttäisi jakaantuvan episodeiksi aina kulloisenkin miesystävän mukaan.

Uniteorioiden mukaan ihmisen unissa näkemät talot kuvastavat häntä itsenään sen hetkisessä elämäntilanteessa. Hieman samaa ajatusta voi jäljittää Siekkisen henkilöiden suhteesta heidän kulloinkin asuttamiinsa taloihin. Suhde on intiimi ja tärkeä. Monesti huoneistot, jotka tuntuvat sijaitsevat vanhoissa puutaloissa, ovat lohduttava pesä vastauksia etsivän naisen ympärillä. Kodeista kasvaa henkilöiden veroisia elementtejä näiden ympärille: ”Ensin minä rakastuin pönttöuuniin, sitten vasta sinuun, sanoi mies, joka muutti asumaan hänen luokseen: ja hänestä järjestys oli aivan oikea.” Asunnot kertovat siitä ajanjaksosta ja niistä ihmisistä, jotka ne ovat nähneet. Ne ovat muistin tyyssijoja.

Muisti ja muistaminen hallitsevat koko teosta. Tarinoiden ihmiset ovat historiansa summa ja menneisyys on kaiken aikaa läsnä. Kirjailija leikittelee muistilla, joka voi pettää kuten novellissa ”Vene”. Muistia voi myös manipuloida jos haluaa: ”Oliko hänellä ollut mukanaan viinipullo ja lasi; ei, siihen aikaan hän oli juonut vain olutta. Mutta silti hän nyt, sinä ensimmäisenä yönä, lattialla istuen ja selkäänsä seinään nojaten nosti huulilleen lasin tummanpunaista viiniä.” Muistaminen on välttämätöntä itseymmärryksen kannalta, ja sen avulla henkilöt oivaltavat jotakin myös nykyhetkestään.

Raija Siekkisen edelliseen teokseen, romaaniin Se tapahtui täällä (Otava 1999) verrattuna Kalliisti ostetut päivät on kerronnaltaan notkeampi ja monivärisempi. Yksinkertaisin keinoin kirjailija onnistuu kuvaamaan kohtuullisen kokoisen palan elämänsä keskivaiheilla kulkevien naisten mieltä ja sitä kautta universumia heidän ympärillään. Tunnelmallinen loppu ei ole synkkä eikä valoisa vaan erikoisella tavalla toteava.