Pienen pieni maa
Gaël Faye
Like 2018
217s.
Kääntäjä(t): Einari Aaltonen
Parasta esikoisromaanissa on loistava lapsipäähenkilö
Gaël Fayen Pienen pieni maa on maahanmuuttajataustaisen, kahden maan kansalaisen kirjoittama omaelämänkerrallinen tarina. Se muistuttaa lähtökohdiltaan beur-kirjallisuutta, vaikkei istukaan suoraan genreen.
Beur-kirjallisuudelle on tyypillistä omaelämänkerrallisuus ja kahden kulttuurin välissä elämisen vaikeuksista kertominen. Samoista teemoista kertoo myös Pienen pieni maa.
Maailma alkaa muuttua, kun tutsien ja hutujen välille puhkeaa yhä suurempia kahakoita.
Beur-sanalla viitataan ranskalaisiin, joiden sukujuuret ovat Pohjois-Afrikassa – alun perin termillä tarkoitettiin vain marokkolaisia, algerialaisia ja tunisialaisia, mutta sittemmin sen merkitys on laajentunut koskemaan kaikkia arabitaustaisia ranskalaisia. Sanana beur on esimerkki verlanista, ranskalaisesta slangista, jossa muodostetaan uusia sanoja kääntämällä olemassa olevan sanan tavujärjestys nurinniskoin. Beur tulee sanasta ”arabe”, arabi, joka ranskan lausumissääntöjen ja ylimääräisten tavujen karsimisen takia muuttaa verlanissa muotoaan huomattavasti.
Romaanin päähenkilö Gaby asuu Burundissa siskonsa, ranskalaisen isänsä ja ruandalaisen äitinsä kanssa. Eletään1990-lukua, Gabyn perhe asuu varakkaiden asuinalueella ja elämä on huoletonta. Vähitellen maailma Gabyn ympärillä alkaa kuitenkin muuttua, kun Burundissa tutsien ja hutujen välille puhkeaa yhä suurempia kahakoita. Aluksi Gaby ei tiedä asiasta juuri mitään, sillä hänen isänsä on kieltänyt häneltä uutisten kuuntelemisen, mutta lopulta tilanteen vakavuus selviää.
Kauniisti käännetyt lyhyet lauseet
Pienen pieni maa on lyhyiden lauseiden kirja. Faye käyttää paljon pelkkiä päälauseita ja teksti on sävyltään hyvin toteavaa. Einari Aaltosen suomennos on kaunis, ranskan suomen kielestä eroava kielioppi ei kuulla läpi, ja kääntäjä on onnistunut löytämään sanoja, jotka ovat toisaalta puhekielisiä ja lapsen suuhun sopivia, toisaalta taas hiukan vanhahtavia, kirjan tapahtuma-ajasta muistuttavia.
”Häntä kutsuttiin Ninjaksi, koska hän teki ajankulukseen karateliikkeitä ja huusi kuin olisi taistellut tuhatpäistä vihollista vastaan. Aikuisten mukaan hän oli hullu, mokoma huitoja. Me lapset pidimme hänestä, meistä karateliikkeiden tekeminen oli normaalimpaa kuin monet aikuisten jutut, kuten sotilasparaatin järjestäminen, deodorantin suihkuttaminen kainaloon, kravatin käyttäminen tukahduttavalla helteellä, oluen kittaaminen hämyisessä kapakassa ja iänikuisen zairelaisen rumban kuunteleminen.” (s. 75-76)
Faye on taitava kuvaamaan maailmaa lapsen silmin. Gaby on kertojana pohtiva ja johdonmukainen, mutta hänen ikänsä tekee hänestä epäluotettavan kertojan. Hän ei tunne Burundin poliittista tilannetta eikä sitä, miten se vaikuttaa hänen elämäänsä. Gabyn pohdinnat ja mielipiteet ovat lapselle sopivia, eivät pikkuvanhoja eivätkä myöskään ylettömän naiiveja.
On jännittävää nähdä, mihin suuntaan Fayen kirjallinen ura kehittyy.
”Sinä päivänä, ensimmäistä kertaa elämässäni, sukelsin syvälle tämän maan todellisuuteen. Törmäsin hutujen ja tutsien väliseen kuiluun, ylittämättömään rajaan, joka määräsi jokaisen jommallekummalle puolelle. Ja tuo puoli oli kuin lapselle annettu nimi, sen sai jo syntymässä ja sitten sen kanssa piti vain elää.” (s. 132)
Lyhyeksi jäänyt esikoisromaani
Kirjan alku ja loppu tuntuvat muusta tarinasta irrallisilta, sillä niissä Gaby on jo aikuinen ja asuu Ranskassa. Vähän yli kaksisataasivuinen esikoiskirja kaipaisi ehkä lisää pituutta. Kirjan alussa kuvataan Gabyn sisäistä maailmaa, hänen arkeaan, ajatuksiaan ja tunteitaan. Loppua kohti lisääntyvät poliittiset levottomuudet valtaavat tilan.
Faye keskittyy kuvailemaan levottomuuksia ja Gabyn äidin puolen sukua kohtaavaa tragediaa. Tällaisenaan kirjan loppupuolisko on luettelomainen, siitä katoaa alun henkilökohtainen, koskettava ote. Ei voi sanoa, että se tuntuisi hutiloidulta tai nopeasti kokoon kyhätyltä, mutta siinä voisi olla hiukan enemmän lihaa luiden ympärillä.
Tosin voi olla, että Faye säästelee seuraavia kirjoja varten – materiaali riittäisi varmasti useampaankin omaelämänkerralliseen kirjaan. On jännittävää nähdä, mihin suuntaan hänen kirjallinen uransa kehittyy. Jääkö hän käsittelemään samoja aiheita kuin beur-kirjailijat, kahden tai useamman kulttuurin välillä kasvaneen ihmisen kokemuksia, joita Gaby erityisesti Pienen pienen maan alkupuolella pohtii. Faye saattaa tietenkin keskittyä myös musiikilliseen uraansa, jonka hän aloitti jo ennen ensimmäistä kirjaansa.