Tämä elämä

Runoilija Pohjanmaan lakeuksilta, Gösta Ågren, tuli yleiseen tietoisuuteen Finlandia-palkinnon saajana vuonna 1989. Palkittua runokokoelmaa Tääl on seurannut tasaiseen tahtiin runokokoelma joka toinen vuosi, viimeisimpänä Nostradamuksen tuolla puolen (2000). Tiivistä ja tiukkaa ilmaisua suosiva Ågren kirjoittaa runojen lisäksi esseitä tai kuten Tämä elämä -kokoelmassa sanotaan, esseitä, merkintöjä.

Tämä elämä -kokoelman esseet tai merkinnät retkeilevät laajasti sekä kirjailijan omassa henkilöhistoriassa että yleisessä kulttuurihistoriassa antiikista alkaen. Jo aiheiden kirjo on häkellyttävä. Tavan takaa kirjailija kuitenkin palaa kieleen: kieli on ilmaisun välittäjä, kieli on kielitaitoa, ihminen rakastaa omaan äidinkieltään, vähemmistökielen asema askarruttaa. Ågren on ylpeä omasta kotikielestään, Uudenkaarlepyyn murteesta, jota hallitsee noin 5 000 ihmistä. Hänelle peritty paikalliskieli on rikkautta, joka syventää kielitajua ja todellisuutta.

Tämä elämä alkaa omintakeisen kielenoppimismetodin esittelyllä. Sen avulla 18-vuotias suomea kömpelösti puhuva opiskelija pystyy kehittämään itselleen taidon hallita seitsemää eri kieltä. Samalla tulee tutuksi Ågrenin lahjakkuus, sinnikkyys ja omintakeisuus. Hän ei tunnusta, että kehitysmahdollisuuksillamme ja oppimiskyvyllämme olisi rajat. Rajojen puute tekee meistä vapaita, mutta ’se on vaativaa vapautta. Emme voi syyttää sitä, että meillä ei ole ’lukupäätä’. Meidän on otettava vastuu siitä mitä me teemme, miten me kehitymme, että me kehitymme.’ Kirjailijan vahva eettinen pohja ja ankaruus niin itseään kuin toisiakin kohtaan tuntuu lahjomattomalta.

Ågrenille Platon, Herodes Atticus, Aiskhylos, Sofokles, Euripides, koko antiikin kirjallisuus, on läsnä tässä ja nyt. Hän on omassa ajassaan erilainen, menneeseen ankkuroitunut, sieltä voimansa ammentava. Ågrenin Inga-sisaren, Leo-veljen ja kirjailijan itsensä kohtaloissa on traagisuutta, joka helposti vertautuukin vanhoihin tragedioihin. Astman runtelema, kuolemaa odottava kirjailija saa avun Östanlidin sairaalassa, kuolemanlinnassa, jossa hän on nähnyt äitinsä ja sisarensa kuolevan. Ydinperheen tragedioitten kautta kirjailija on saavuttanut stoalaisen tyyneyden: ’Tämä on todellisuus, tämä lyhyt elämä, tämä sairaus, tämä väistämätön kuolema. Ei ole mitään mitä paeta, sillä ei ole mitään mihin paeta.’ Toisessa yhteydessä: ’Olemme tuomittuja, mutta voimme aina saada tuomion raukeamaan hyväksymällä sen.’

Puhtaat muodot: dekkari ja essee

Miksi Ågrenin ilmaisun laji on juuri essee? Kirjailija kertoo pitävänsä puhtaista muodoista, joita edustavat hyvä dekkari ja hyvä essee. Edellinen on kertomus ilman sanomaa ja jälkimmäinen sanoma ilman kertomusta. Lyyrikot etsivät lauluaan ja romaanikirjailijat tapaa kertoa sanomansa, mutta esseistin on Ågrenin mukaan saatava sanoma esiin ajattelemalla. Sanomalla Ågren tarkoittaa ’syvyyttä, yhteyksiä, tarkoitusta’. Kirjailija kertoo lukevansa lyriikkaa, esseitä, dokumentaarista epiikkaa, historiaa, kansantaloutta, dekkareita ja sarjakuvia, mutta romaani on hänelle vieras epäpuhtautensa vuoksi. Suuri romaani, puhdas muodoltaan ja rikas sanomaltaan, kuten esimerkiksi Don Quijote on asia erikseen.

Pythagoras, Karl Marx, Adam Smith, Boëthius ja vapaan tahdon ongelma, sukututkimus, Harry Martinsonin Aniaran kirvoittamat ajatukset, transsi, katastrofiteoriat ja kansainvälinen politiikka – Ågrenin 100-sivuinen esseekokoelma syleilee maailmaa ja ihmistä maailmassa. Kokoelman sisäisenä kertomuksena lukija tutustuu Ågrenin omaan henkilöhistoriaan arasta 18-vuotiaasta kielitaitoaan kehittävästä nuorukaisesta kypsään ihmiseen, jolle maailman rikkaus avautuu kirjallisuuden kautta.

Kirjailija onnistuu suodattamaan ajatuksensa ihmisen kehityskelpoisuudesta, hyvyydestä ja elämän kauneudesta selkeästi ja koskettavasti. Sanoma, sisäinen kertomus, tekstin aforistisuus on mieleenpainuvaa: ’Sinuun itseesi on maailman tarkoitus istutettu. Sinä vastaat tarkoituksesta ja päämäärästä, hyvyydestä ja oikeudesta. Kaikki tämä on olemassa, jos se ohjaa sinun askeliasi.’
Ågrenin ajatukset putoilevat kuin helmet, ’jokainen hiekanjyvä sisältää ikuisuuden’.