Vieraan turva

Mitä sanoisit puolituntemattomalle, jonka kotona komeilee kehystettynä valokuvasuurennos sinusta itsestäsi? Vaatisitko selitystä? Tuntisitko uteliaisuutta, avuttomuutta vai raivoa? Entä haittaisiko sinua, jos ulkopuolinen tarkkailisi sinua, kun ilman rihman kiertämää nukut päiväuniasi?

Vastauksia näihin ja muutamaan muuhun kysymykseen voi yrittää muodostaa, kun lukee moneen kertaan palkitun brittikirjailija Ian McEwanin (s. 1948) pienoisromaanin Vieraan turva (The Comfort of Strangers, 1981), josta Otava on fiksusti ottanut uuden painoksen (ensimmäinen suomenkielinen painos 1983) samoin kuin Sementtipuutarhasta (1978, alun perin suomeksi 1980). Kumpikin teos on intensiivisen ja keskitetyn kerronnan täysosuma, ja molemmissa tiivis, lyhyt muoto palvelee tarkoitusta taiten.

Vieraan turva sijoittuu Venetsiaan ja kertoo lomamatkalla olevasta brittiparista, Marysta ja Colinista. Heidät kuvataan aluksi melko tylsänä, vakiintuneena pariskuntana, jonka rakastelu- ja keskustelutuokiot eivät ole siitä valovoimaisimmasta päästä. Mutta Venetsiassa he tutustuvat mukavalta vaikuttavaan paikalliseen mieheen Robertiin. Tämä tapaaminen sysää pariskunnan kohti muutosta ja sinetöi romaanin tulevaksi tragediaksi.

Robert avaa vaimonsa Carolinen kanssa vauraan venetsialaiskotinsa ovet brittiparille. Huolimatta vieraanvaraisesta ja ystävällisestä kanssakäymisestä kyläilyyn pujahtaa myös outouden, pelon ja aggression elementtejä. Selväksi käy varmuus ja dominoivuus, joilla Robert ohjailee muita, ruumiillisestikin: teoksessa kuvataan paljon esimerkiksi käsien konkreettisia tarttumispintoja ja asentoja.

Robertin elämännäkemyksen ja toiminnan taustalla vaikuttavat hänen erikoinen sukutaustansa sekä ihailemansa isän kasvatus- ja kurinpitotoimet. Robertilla on voimakas, hierarkkinen käsitys naisen ja miehen välisestä erosta. Hänen mukaansa naiset ”puhuvat vapaudesta ja unelmoivat vankeudesta”: nämä rakastavat miesten voimaa ja valtaa ja haluavat tulla alistetuiksi. Robertin kannanotot ovat sitäkin riipaisevampia, kun hänen oma vaimonsa ei voi poistua kodistaan järkyttävän ruumiillisen tilansa vuoksi. Vähitellen asioiden yhteydet avautuvat, samoin romaanin nimeen kätkeytyvä ironia.

Levottomuutta herättävän kyläilyn seurauksena Maryn ja Colinin keskinäiseen suhteeseen palaa hurmio ja intohimo, suhteen alkuaikoja rajumpana. Nyt he heittäytyvät oikeaan rakastavaisten elämään ja regressoituvat lomailunautintoon, jossa tuskin maltetaan poistua hotellista. Uuden seksuaalisen havahtumisen myötä Mary kehittää fantasian Colinin raajojen amputoinnista ja tämän torson käyttämisestä Maryn seksinautintoihin, ja Colin keksii erityisen sähkökäyttöisen ”kookkaan, juonikkaan laitteen”, johon Mary olisi kiinnitettynä seksitarpeita varten – kuolemaansa asti.

Parivaljakko ei kykene irtautumaan uusien venetsialaistuttaviensa vaikutusvallasta, vaan hakeutuu uuteen tilanteeseen Robertin ja Carolinen kanssa. Miksi näin, kysyy lukija itseltään useita kertoja. Edellyttääkö fiktiivinen, siis rakennettu, tragedia moista tietoisuutta? Maryn ja Colinin marssiminen kohtaloaan kohti kuvataan toisaalta kumman (ja ärsyttävän) sätkynukkemaisena ajautumisena. Miksi näin, miettii lukija jälleen.

Liike fantasiasta pimeyteen

Vieraan turvassa tehdään uutteraa tutkimusretkeä siihen syvään, laajaan pisteeseen, joka tapahtuu ja vallitsee miehen ja naisen välillä – joko yhteen liittävänä imaisevana pyörteenä tai sitten pakahduttavan erottavaksi kuiluksi avautuvana. McEwan kuvaa seikkaperäisesti ja mieleen jäävästi seksuaalisuuden ja väkivallan jo historian hämärissä solmittua liittoa. Romaanissa liu’utaan kiihkeistä fantasioista mitä kuiluisimpaan pimeyteen. Tosin esimerkiksi sadomasokismin harjoittajat liitetään toisaalta ihmeteltävän lapsekkaasti ja yksinkertaistavasti rikollisuuteen ja pahuuteen.

Älykkäitäkin vihjeitä joka tapauksessa satelee pitkin matkaa: on italialaisfeministien hurjia seinämanifesteja, joissa vaaditaan raiskaajien kastroimista. Näiden julistusten lukemistapahtumaa kuvataan kekseliäästi kääntämisen ja tulkitsemisen kautta. On viittauksia Mozartin Taikahuilun duettoon ”Bei Männern, welche Liebe fühlen”, mikä on terävä ja hieno oivallus kirjailijalta: mainitussa duetossa kun viitataan avioliittoon, mutta mainitun oopperan itsensä kannalta odottamattoman ja epäsuhtaisen parin eli prinsessa Paminan ja linnustaja Papagenon yhteisesti laulamana – ”ylhäinen” kohtaa ”alhaisen”, inhimillinen animaalisen.

Colinin ja Robertin välinen fyysinen vastakkainasettelu sekä jälkimmäisen autoritäärinen ylivoima kuvataan nekin tarkasti. Colinin enkelikiharainen mieskauneus, itse Venetsia sekä romaanin koko asetelma, jossa homoeroottinen elementti ja traaginen kohtalo asetetaan toistensa yhteyteen, tuovat itsestään selvästi mieleen Thomas Mannin novellin Kuolema Venetsiassa.

Raadollisuudesta luontevasti

Vieraan turvassa on teknisesti taitavasti toteutettu, komplisoitu kolmannen persoonan (kolmansien persoonien) kertoja, joka tietää saman minkä Mary ja Colin tietävät ja joka voi sisäisen monologin keinoin tempautua jommankumman näkökulmaan. Tämä ratkaisu myös esittelee pariskunnan välistä erillisyyttä. Lisäksi romaanissa on kohtia, jotka voidaan lukea jonkun muun kuin kenenkään romaanin henkilön tietämykseen kuuluviksi. Näillä keinoilla McEwan sekä kehittelee henkistä etäisyyttä itse henkilöiden välille että ikään kuin muistuttaa lukijaa kehittelemästään kertojasta.

McEwan on muutenkin lukijatietoinen, mikä näkyy hänen myöhemmässä tuotannossaan mielestäni jopa kielteisellä tavalla: joissakin hänen laajoista romaaneistaan on taipumusta hajanaisuuteen ja myöskin perusteettoman pitkäksi kasvattamiseen – kuin hiukan kiusallisena, laskelmoidun aktiivisena eleenä lukijan tai yleisön suuntaan. Tunnustaudunkin henkilökohtaisesti McEwanin keskittyneemmän, tiivismuotoisen tuotannon suureksi ystäväksi. Hänen varhaisissa pienoisromaaneissaan on hirmuista, tinkimätöntä ykseyttä, jossa kohtalonomaisuuskin vavahduttavimmin toteutuu.

McEwanilla on joka tapauksessa fantastinen kyky kuvata outoja, raadollisia ja ahdistavia asioita luontevasti. Tavalliseen, arkipäiväiseen elämään hiipivät kauhuainekset sekä ulkopuolisen interferenssin hämmentävyys ja pahaenteisyys kuvataan yhtä lailla hyvin unenomaisesti kuin todentuntuisestikin. Vieraan turva on myös jännityskertomus: alussa aavisteltava painajaismaisuus rakentuu crescendona groteskia ja piinallista loppua kohti, joka puolestaan kynsäisee lukijan aivokuoreen vahvan muistijäljen.