Neito vanhassa linnassa

Jane Austenin Neito vanhassa linnassa julkaistiin alkuperäisenä ensimmäistä kertaa lähes kaksisataa vuotta sitten, mutta teos on edelleen nautittavaa luettavaa. Austen (1775−1817) kirjoitti lyhyen elämänsä aikana useita erittäin tunnettuja ja rakastettuja Yrjöjen aikakauden Englantiin sijoittuvia romanttisia kertomuksia. Monet hänen teoksistaan on filmattu useaan kertaan, niistä on myös tehty TV-sarjoja ja näytelmiä.

Austenin esikoisteos Sense and Sensibility julkaistiin vuonna 1811 anonyymisti, tekijänimenä oli ”a Lady”. Suomeksi teos ilmestyi vuonna 1952 nimellä Järki ja tunteet, kääntäjänä Aune Brotherus. Tunnetuin Austenin teoksista lienee Ylpeys ja ennakkoluulo. (Pride and Prejudice, 1813.) Teos on suomennettu kahdesti, vuonna 1920 suomentajana oli Sirkka-Liisa Norko-Turja ja vuonna 2013 Kersti Juva.

Jane Austenin kirjoissa on romantiikan lisäksi paljon huumoria, erityisesti osuvissa ja tarkkasilmäisissä henkilökuvauksissa.

Austen kuoli vain 41-vuotiaana mahdollisesti tuberkuloosin aiheuttamaan Addisonin tautiin. Hänen kuolemansa jälkeen julkaistiin vielä kaksi teosta yhdessä, Neito vanhassa linnassa ja Viisasteleva sydän. Viisasteleva sydän oli Austenin viimeiseksi valmistunut kirjoitustyö. Hän sai käsikirjoituksen valmiiksi, mutta ei ehtinyt nähdä kirjaa julkaistuna. Neito vanhassa linnassa oli sitä vastoin oikeastaan hänen ensimmäinen kirjansa. Hän sai sen valmiiksi jo vuonna 1803 ja myi käsikirjoituksen, mutta sitä ei kuitenkaan silloin julkaistu. Jane Austenin veli Henry osti myöhemmin käsikirjoituksen takaisin ja se julkaistiin Austenin kuoltua.

Arkinen sankaritar

Jane Austenin kirjoissa on romantiikan lisäksi paljon huumoria, erityisesti osuvissa ja tarkkasilmäisissä henkilökuvauksissa. Neito vanhassa linnassa sisältää myös runsaasti romanttisten tarinoiden kliseiden parodiaa kirjailijan kertoessa esimerkiksi, ettei mikään Catherinen lapsuudessa viitannut siihen, että hänestä tulisi kirjan sankaritar. Isä ei ollut hunningolla eikä hänellä ollut taipumusta pitää tyttäriään telkien takana. Äiti ei kuollut Catherinen syntyessä vaan oli vahva ja tervejärkinen nainen, joka kasvatti hyväntuulisesti kymmenenlapsista katrastaan. Catherine itse ei ollut lapsena kovin kaunis eivätkä häntä viehättäneet sankarittarelle sopivat huvit vaan hän piti enemmän poikien leikeistä.  Seitsentoistavuotiaana Catherine ei ollut tavannut ainoatakaan sellaista nuorta miestä, joka olisi synnyttänyt ihastusta, mutta tämä johtui siitä, ettei naapuristossa asunut aatelisia eikä perheen tuttavissa ollut ketään, joka olisi kasvattanut alkuperältään tuntematonta löytölasta.

Edes Catherinen lähtö tuttavaperheen mukana Bathiin ei sisältänyt sankarittarille sopivaa dramatiikkaa, vaan jäähyväisissä kotona kaikki ”oli melko maltillista ja hillittyä ja vaikutti enemmän tavallisen elämän tavallisten tunteiden mukaiselta”. Vaunumatkalla kohti Bathia ”eivät rosvot eivätkä myrskyt suosineet heitä, ei myöskään onnekas kaatuminen saattanut heitä sankarin kanssa tekemisiin”.

Austen vakuuttaa, että Catherine on aivan tavallinen kuolevainen eikä mitään erityistä sankaritarainesta. Kirjan takakansitekstin mukaan Catherine on hupakkomainen, mutta tosiasiassa hän ei käyttäydy hupakon tavoin paitsi ehkä hiukan liiallisessa kauhuromaani-innossaan. Austenin muiden sankaritarten tapaan Catherine on hyväkäytöksinen, säädyllinen ja luottavainen nuori nainen. Hän uskoo jokaisesta pelkkää hyvää niin pitkälle kuin suinkin eikä pyri koskaan ajamaan omia etujaan.

Värisyttävä vanha linna

Catherine on hyvin ihastunut kauhuromaaneihin. Bathin vierailunsa aikana hän lukee rouva Radcliffen Udolphoa. Ann Radcliffe (1764−1823) oli goottilaisen kauhukirjallisuuden kuuluisimpia edustajia ja vuonna 1794 ilmestynyt The Mysteries of Udolpho on hänen tunnetuin teoksensa. Teoksen päähenkilö orpo Emily muuttaa tätinsä kanssa tämän uuden aviomiehen, kreivi Montonin, omistamaan Udolphon linnaan. Tunteeton kreivi pitää Emilyä ja vaimoaan vankeina kummituksien ja salakäytävien täyttämässä linnassa. Kirja julkaistiin suomeksi vuonna 2014 Ville-Juhani Sutisen kääntämänä.

Catherine keskustelee romaaneista useaan otteeseen. Hänen ystävättärensä Isabella on myös kauhuromantiikan ystävä ja lupaa neuvoa Catherinelle useita uusia romaaneja, kun Udolpho on luettu.  Isabellan veli John puolestaan tietää romaanien olevan roskaa, vaikka ei olekaan niitä lukenut.  Catherinen ihastus, Henry Tilney, sitä vastoin myöntää auliisti lukevansa romaaneja ja nauttivansa niistä. Udolpho kuuluu hänen suosikkeihinsa.

Paikoin tekstistä huomaa, että suomennos ei ole ihan uusi. Jotkut sanavallinnat tuntuvat nykylukijasta oudoilta.

Kun Catherine on kutsuttu Tilneyn perheen vieraaksi Northanger Abbeyn linnaan, Catherine iloitsee odottaessaan saada nähdä oikean salaperäisen ja synkän linnan, joka on hänelle tarinoista niin tuttu. Henry Tilney vielä kiusoittelee Catherinea kuvailemalla mahdollisia outoja tapahtumia, joita vierailun aikana voisi sattua. Catherinen pettymykseksi linna ei kuitenkaan muistuta lainkaan kauhuromaanien kolkkoja linnoja, vaan on viihtyisä ja uudenaikaistettu. Siitä huolimatta Catherine punoo mielessään kuvitelmaa kaameasta tapahtumasarjasta, joka on johtanut rouva Tilneyn kuolemaan – tai mahdollisuuteen, että aviopuoliso pitää häntä vankinaan jossakin linnan synkistä huoneista, joita Catherine ei ole päässyt näkemään.

Klassikoita pokkareina

Neito vanhassa linnassa -teoksesta on tehty kaksi suomennosta, Eila Pennasen suomennos ilmestyi jo 1950-luvun alussa ja Paula Merjamaan Northanger Abbey -nimellä ilmestynyt suomennos vuonna 1999. Neito vanhassa linnassa -pokkariversio on tehty Eila Pennasen WSOY:lle tekemästä suomennoksesta.

Paikoin tekstistä huomaa, että suomennos ei ole ihan uusi. Jotkut sanavallinnat tuntuvat nykylukijasta oudoilta. Esimerkiksi pump-room, jossa nautittiin terveysvesiä, on käännöksessä juomahalli, mikä nykyään voi kuulostaa erikoiselta seurustelupaikalta herrasväelle. Samaa tarkoitusta palvelleissa kaivohuoneissa tosin vietetään aikaa vielä nykyäänkin. Kiesit tuntuisivat ehkä hiukan tutummalta sanalta kevyille rattaille (alkutekstissä curricle, gig) kuin tekstin kääsit. Toisaalta 1800-luvun alkuun sijoittuvan romaanin tekstin odottaakin olevan vanhanaikaista, hiukan erilaista kuin nykykieli.

WSOY on vuonna 2013 ryhtynyt julkaisemaan edullista pokkarisarjaa, jossa ilmestyy kustantajan sivujen mukaan ”WSOY:n ja Tammen parhaita uutuuksia ja rakastetuimpia klassikoita”. Lukijan kannalta tämä on mitä mainiointa. Nykyään ei muutenkaan tarvitse kerätä kovakantisia kirjoja hyllyyn, vaan haluamansa voi lukea edullisina pokkareina tai e-kirjoina, jotka eivät vie hyllytilaa.

Jane Austenin romaanit ovat englanninkielisinä vapaasti luettavissa verkossa useilla eri sivustoilla.