”On yleisesti tunnustettu totuus, että naimaton mies, jolla on huomattava omaisuus, on välttämättä vaimon tarpeessa.”

Jane Austenin (1775-1817) Ylpeyden ja ennakkoluulon (Pride and Prejudice) romanttinen alkulause tiivistää klassikkoromaanin keskeisen sisällön. Romaanissa on neljä pääteemaa: avioliitto, raha, yhteiskuntaluokka ja itsetietoisuus. Kirjailija lähestyy teemojaan kaukonäköisesti, selväjärkisesti ja piikitellen ihmisten pikkusieluisuudelle.

Ylpeyden ja ennakkoluulon julkaisusta tuli kuluneeksi 200 vuotta, minkä kunniaksi se on ilmestynyt Kersti Juvan uutuussuomennoksena. Graafikko Elina Warsta on tehnyt teokseen kauniin, englantilaishenkisen ulkoasun.

Romaanin keskiössä on kohtuullisesti köyhtynyt Bennetien herrasväki, joka asuu sääntöperityllä Netherfieldin tilalla. Ikääntyneet vanhemmat paimentavat viittä naimaiässä olevaa tytärtä Janea, Elizabethia, Marya, Lydiaa ja Kittyä.

Rouva Bennet on asettanut missiokseen saattaa tyttärensä tekemisiin rikkaiden poikamiesten kanssa, joiden kanssa tehdyt naimakaupat varmistaisivat myös suvun tulevaisuuden. Bennetien tila on näet määrätty erikoisen perimyssäännön vuoksi siirtyväksi herra Bennetin pappisserkulle William Collinsille, mikä luo synkkiä uhkakuvia perheen tulevaisuuden eteen.

Naimahaluisten tyttärien huomio kiintyy erityisesti kahteen lupaavaan poikamieheen, iloiseen herra Bingleyyn ja kopeakäytöksiseen herra Darcyyn. Vispilänkauppojen tielle sattuu yhtä ja toista takaiskua, joiden vuoksi kaikki ei mene niin kuin rouva Bennetin etukäteen aivoittelemassa käsikirjoituksessa.

Austenin romaanikertoja osoittaa havainnollisesti sen, kuinka huolella hankittu ensivaikutelma voi osoittautua täysin vääräksi. Ylpeyden tunne ja ennakkoluuloinen asenne eivät todennäköisesti päätyisi lopuksi näin auvoiseen yhteiseloon kuin klassikon lopussa, ellei romaanikertoja olisi parantumaton romantikko, jonka ajattelua sävyttää ehtymätön usko ihmissuhteissa tapahtuviin ihmeisiin ja ihmisen kehittymisen mahdollisuuksiin.

Romaanihenkilöt ovat niin itsetietoisia, ettei heidän ylpeytensäkään tunne rajoja.

Tätä vasten tulkittuna on erikoista, että Austenin henkilökuvaus on myös varsin piikikästä. Lähes kaikki romaanihenkilöt ovat niin itsetietoisia, ettei heidän ylpeytensäkään tunne rajoja. Mary toteaakin keskustelussa sisartensa kanssa, että ylpeys on hyvin yleinen heikkous ihmiskunnassa. Sen erottaa turhamaisuudesta asenteen suunta: ylpeys liittyy siihen, mitä ihminen ajattelee itsestään, kun taas turhamaisuus viittaa siihen, mitä muut ajattelevat itsestä.

Austenille intiimi perhekuvaus lienee ollut erityisen kiintoisaa. Ylpeyden ja ennakkoluulon hauskoissa perhekuvissa perheenjäsenten erilaiset persoonat täydentävät toisiaan lähes saumattomasti. Perhettä vasten tarkasteltuina Bennetien perheenjäsenten ajatusmaailma aukeaa avoimemmin kuin sellaisilla yksinäisillä susilla, joiden lähipiiri ei ole näkyvissä tai muiden tiedossa:

”Elizabethista tuntui, että jos perhe olisi varta vasten valmistautunut nolaamaan itsensä illan aikana, he eivät olisi voineet näytellä osaansa innokkaammin ja tuloksellisemmin; ja Bingleyn ja sisartensa kannalta hän piti onnena sitä, että osa näytöksestä oli mennyt heiltä ohi ja ettei Bingleyn kaltaista miestä varmaankaan suuresti rasittanut se typeryys, jota he eivät voineet välttyä näkemästä. Mutta se, että herra Darcy ja Bingleyn sisaret saivat tämän tilaisuuden nauraa hänen sukulaisilleen, oli tarpeeksi ikävää, eikä hän osannut päättää, kumpi oli sietämättömämpää, Darcyn hiljainen halveksunta vai naisten julkeat hymyt.”

 

Jo Baker ottaa keskiöön palvelijan

Jane Austen lienee merkittävin 1810-luvulla julkaisseista englantilaiskirjailijoista. Kun hän tuotti nopeassa tahdissa kuusi klassista kaunokirjaa, klassikon asemaan ylsi muista samoihin aikoihin julkaistuista englantilaisista kaunokirjoista oikeastaan vain Mary Shelleyn romaani Frankenstein (1818) ja Sir Walter Scottin Ivanhoe (1820).

Austenin romaanit ovat saaneet arvostusta etenkin sen vuoksi, että niissä kuvataan englantilaista maalaisaatelia hyväntahtoisella huumorilla. Teokset ovat myös syvällisiä ja tarkkanäköisiä naiskuvauksia. Tyylikkään kaunokirjallisuuden lisäksi Austen antoi tärkeän panoksen myös naisasian eteenpäin viemisessä.

Ylpeyden ja ennakkoluulon pohjalta on tehty useita elokuvia ja televisiosarjoja. Klassikon uutuussuomennoksen rinnalla on syytä huomata, että Tammi julkaisi tammikuussa 2014 suomennoksen englantilaisen Jo Bakerin romaanista Longbournin talossa (suom. Helene Bützow; alkuteos 2013). Bakerin bestseller tuo havainnollisesti näkyviin samat miljööt ja henkilöt kuin Ylpeys ja ennakkoluulo, mutta fokuksen keskiössä on Sarah-niminen orpo palvelijatyttö. Bennetin perheen kotiin tulee romaanin alussa uusi, oudosti käyttäytyvä miespalvelija, joka hiipii väistämättömästi Sarahin sydämen valtiaaksi.

Palvelijaromaanissa paistaa kirjailijan suuri ihailu ikivihreää teosta kohtaan.

Palvelijaromaanissa paistaa kirjailijan suuri ihailu ikivihreää teosta kohtaan. Jälkisanoissaan Baker ei säästelekään sanojaan kiitellessään Ylpeyden ja ennakkoluulon kaltaisesta lukukokemuksesta. Bakerin romaanin symbioosi Austenin klassikon kanssa jää verraten yksipuoliseksi, vaikka Bakerilla on kunnianhimoinen tavoite värittää joitakin hämäriksi jääneitä osia Ylpeyden ja ennakkoluulon värikkäissä tapahtumasarjoissa.

Tyylillisesti teokset ovat hyvin erilaisia. Siinä missä Austen tekee hyväntahtoista pilkkaa englantilaisen herrasväen pariutumisriiteistä, Bakerin kerronta soutaa synkemmissä ja realistisemmissa virroissa. Sama romanttinen pohjavire on silti vahva.

 

Kim Izzo tuo nykypäivään

Toinen keväällä 2014 ilmestynyt rinnakkaisteos on kanadalaisen Kim Izzon esikoisromaani Avioliitto Jane Austenin tapaan (suom. Sari Luhtanen; Schildts & Söderströms). Nykyisyyteen sijoittuvan romaanin keskiössä on Katherine Shaw –niminen nelikymppinen muotitoimittaja, joka harrastaa intohimoisesti Jane Austenin romaaneja. Izzon teos alkaa Ylpeydestä ja ennakkoluulosta lainatulla lauseella: ”On aivan sattumanvaraista, kuinka onnellinen avioliitto on.”

Naispäähenkilö menettää romaanin alussa dramaattisesti työpaikkansa ja omaisuutensa. Sitten Kate saa merkillisellä tavalla itselleen aatelisarvon ja ryhtyy freelance-toimittajaksi. Ensimmäinen työtehtävä vie hänet tutustumaan eliittiseurapiireihin tavalla, jolla aukeaa piintyneelle poikamiestytölle mahdollisuus edullisiin naimakauppoihin. Kate päättääkin etsiä miehen Ylpeyden ja ennakkoluulon viitoittamia latuja seuraten.

Izzon romaanissa Jane Austen on romantiikannälkäisen päähenkilön idoli ja lohdutus ankean arjen keskellä. Tyyliltään ja sisällöltään Avioliitto Jane Austenin tapaan muistuttaa Helen Fieldingin Bridget Jones -kirjoja. Naisellinen onni keskittyy miehen ympärille, löytyy mies sitten lapsuudenystävien joukosta tai ulkomailta vaivalloisten etsintöjen tuloksena.

 

Mennyt maailma

Jane Austen oli englantilaisen maalaisseurakunnan kirkkoherran toiseksi nuorin lapsi. Hänellä oli seitsemän sisarusta. Austen opiskeli huomattavasti enemmän kuin yleensä sen ajan naiset. Hän kävi sisäoppilaitosta ja luostarikoulua ja lopetti koulunkäynnin 11-vuotiaana vuonna 1786.

Vaikka Austenin kuvaava maailma on mennyt historian sivuille jo ajat sitten, se tulee kouriintuntuvan lähelle hänen klassikkoromaaniensa äärellä. Kiintoisa kuriositeetti on se, että vaikka Austen kirjoitti paksuja avioliittoromaaneja, hän itse ei koskaan mennyt naimisiin. Avioliitto oli kirjailijalle todennäköisesti suuri mysteeri ja siivitti hänen kaunokirjallista työtään enemmän kuin moni muu asia.

Vaikka Austen kirjoitti paksuja avioliittoromaaneja, hän itse ei koskaan mennyt naimisiin.

Ylpeyden ja ennakkoluulon herra Darcyn esikuvaksi on arveltu irlantilaissyntyistä Thomas Lefroyta, jonka kanssa Austenilla oli romanssi. Vaatimattomista oloista lähtöisin ollut naiskirjailija ei kuitenkaan kelvannut Lefroyn suvulle, joten romanssi päättyi pariskunnan eroon.

Ylpeys ja ennakkoluulo ilmestyi pian parin erottua toisistaan. Kirjailijan henkilökohtaisesta takaiskusta huolimatta Ylpeydessä ja ennakkoluulossa on happy end, joka onnellisuudessaan hakee vertaistaan maailmankirjallisuudessa.

Jo 41-vuotiaana kuolleen Austenin kuolinsyynä on aiemmin pidetty Addisonin tautia, nykyisin tuberkuloosia. Austenin kuoleman jälkeen Cassandra-sisko tuhosi suuren osan kirjailijan kirjoittamista yksityiskirjeistä.

Nykyisyyteen on säilynyt yli 160 kirjettä, joista varhaisin on vuodelta 1795. Kirjailijan merkitystä nykyenglantilaisille korostaa se, että Jane Austenin kuva tulee uusiin, vuonna 2017 käyttöön otettaviin kymmenen punnan seteleihin.

Kersti Juvan uutuuskäännös tuo havainnollisella ja sujuvalla kielellä julki sen runsaan värikylläisyyden, jota Austenin kieli kukkii jatkuvasti. Juva on onnistunut tekemään sujuvammiksi monipolvisten virkkeiden lähes taukoamattomia ketjuja niin, ettei ajatus katkeile tai etteivät sanat heitä häränpyllyä lauseen vaihtuessa. Hienostuneen seuraelämän käsitteetkin hän on saanut suomennettua, niin vaikeita kuin ne suomalaiselle kääntäjälle olivatkin.

Pitkään sujuvan kielenkäytön puolesta kiivaillut Juva on Suomen tuotteliaimpia englanninkielisen kirjallisuuden kääntäjiä. Hänet tunnetaan etenkin J. R. R. Tolkienin teosten suomentajana.

 

Korjaus 20.11.2022: Muutettu kymmenen mainintaa Jane Austinista Jane Austeniksi.

Jaa artikkeli: