Fantasiakirjallisuus on yleistyessään muuttumassa lajina lähes yhtä maneeriseksi kuin dekkarit, eikä romaanin ”fantastisuus” kerro välttämättä mitään sen mielikuvituksellisuudesta tai omaperäisyydestä. Amerikkalaisen Jeff VanderMeerin novellikokoelma Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki on kuitenkin todistus fantastiseksi kutsutun kirjallisuuden mahdollisuudesta herättää mieli arkipäivän uneliaisuudesta ja avata ovi toiseen todellisuuteen.

Fantasiakirjallisuuden uudeksi lupaukseksi kutsutun VanderMeerin fiktiiviseen Ambergrisin kaupunkiin sijoittuva esikoisteos sekoittaa kirjallisia genrejä ja luo oudon maailman, joka tuntuu niin todelta, että sinne voisi vaikka muuttaa. Tietenkin sillä varauksella, että emme jo satu asumaan siellä.

Mielikuvituksellinen mosaiikki

Ambergris on tietyllä tasolla peilikuva omasta maailmastamme, mutta samalla se on kiehtova, outo ja erilainen. Kaupunki taistelee kaikkialle esiin putkahtelevia sieniä vastaan. Valloittajia edeltävä alkuperäiskansa eli sienioliot keräävät jätteitä ja heillä on oma myyttinen maailmansa viemäriverkostoissa. Taiteilijat johtavat kaupunkia, jonka kujat muuttavat muotoaan ja järjestystään niin oudosti, että asukkaidenkin on kuljettava aina kartta mukanaan. Uskontokorttelissa soi munkkien laulu ja hyönteistenkerääjät liikkuvat öisin houkuttelemassa hyönteisiä lamppuunsa. Ambergrisissä ei kuitenkaan esiinny sellaisia kummallisuuksia kuten televisioita tai lentokoneita, joiden olemassaoloon vain paikallisessa mielisairaalassa istuva mielipuoli kirjailija uskoo.

Pyhimysten ja mielipuolten kaupungin novellit muodostavat mosaiikkimaisen kokonaisuuden, jossa sekoitetaan taitavasti erilaisia kirjoittamisen lajeja. Poliittisten vehkeilyjen pelinappulaksi joutuvan taiteilija Martin Laken tarina, taidehistoriallinen tutkielma tämän taiteesta, kaupungin turistioppaaseen laadittu huvittavia alaviitteitä vilisevä kaupungin historia ja metafiktiivinen psykiatrin raportti kirjan hulluksi tulleesta kirjoittajasta kutovat monimutkaisen verkon Ambergrisin ympärille.

Kokoelmaan kuuluu liitteenä muun muassa luettelo mielisairaalasta kadonneen kirjailijan jäämistöstä ja hänen muistiinpanoistaan. VanderMeer on kirjoittanut suomalaisille lukijoilleen ilkikurisen jälkikirjoituksen, jossa hän haukkuu kustantajaansa Lokia ”pelkurimaisuudesta” tämän kieltäydyttyä julkaisemasta koko hänen 3000 sivua käsittävää Ambergrisiin sijoittuvaa käsikirjoitustaan. Myös kirjasintyyppejä koskeva liite lopussa on hilpeä osoitus siitä, miten jokin täysin tavanomainen ja tylsä voidaan kääntää kiehtovaksi ja merkitykselliseksi.

Lajityyppien ulkopuolella

Uusfabulismi ja uuskumma ovat lajityyppejä, joihin tämän tapaiset absurdit, leikittelevät romaanit nykyään sidotaan. VanderMeerin mukaan tämän tyyppiset genret ovat kuin ruumisarkkuja; hän ei vielä ole kuollut, joten ei ole kovin innostunut tulemaan haudatuksi. Lisäksi kirjailija ei halua tehdä selkeää eroa realistisen ja fantastisen kirjallisuuden välille. Kirjallisuus on hänen mukaansa aina uusien maailmojen avaamista, toisin näkemistä. Voikin kysyä, missä ylipäätään kulkee realismin ja fantasian välinen raja. Arkitodellisuus voi olla tarua ihmeellisempää. VanderMeerillä on tästä kokemuksia: hän kuvaa Fidzisaarilla vietetyn lapsuutensa olleen surrealistinen ja kaukana tavanomaisesta. Niin kuin kaikki hyvä kirjallisuus, on Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki syntynyt halusta nähdä, kertoa ja kuvitella, ei pyrkimyksestä luoda tiettyyn lajityyppiin kuuluva menestysromaani.

Vuonna 2001 ilmestyneen esikoisteoksensa jälkeen – jonka sisältämä pienoisromaani Martin Laken muodonmuutos voitti World Fantasy Awardin – VanderMeeria on kutsuttu kotimaassaan fantastisen kirjallisuuden pelastajaksi. Hän on tuonut itseään toistavan kirjallisuuslajin kentälle uutta ja outoa verta. On sinänsä kummallista, että VanderMeerin tyyliä pidetään täysin uutena, sillä toki sen sisältämät postmodernit ideat, metafiktio ja kirjallisuudenlajien sekoittelu ovat olleet tuttua tavaraa kirjallisuudessa jo monen vuosikymmenen ajan. Ennemminkin voisi sanoa, että VanderMeer on erittäin hyvin hajulla kirjallisuuden traditioista Amerikan valloituskronikoista postmoderniin proosaan, ja hän on käyttänyt traditioita tekstinsä rakennusaineina terävän ironisella ja omintakeisella tavalla.

Kuvitteellinen todellisuus

Fantasiakirjallisuuden maailmassa VanderMeerin tapa luoda kuvitteellista todellisuutta on kuitenkin poikkeuksellinen. Tolkienin tyylinen yksityiskohtaisen maailman rakentaminen karttoineen ja kielineen ei sovi Ambergrisiin, jonka ideana on, että kaupunki voi olla olemassa myös tekstin ulkopuolella. VanderMeerin dokumentit ovat vain pieniä jälkiä kaupungin loputtomasta todellisuudesta. Ambergris on hahmoton kaupunki, joka muotoutuu pikku hiljaa yksittäisten tarinoiden ja fragmenttien kautta yhä monimutkaisemmaksi ja avoimemmaksi kokonaisuudeksi.

Ambergris on myös kaupunki, joka on jatkuvassa suhteessa omaan todellisuuteemme: monet sen ilmiöt ovat allegorioita maailmamme naurettavuuksista. Siellä seikkailee VanderMeerin alter egon lisäksi myös hänen taidehistorioitsijaystävänsä Janice Shriek, joka on ”tässä todellisuudessa” auttanut häntä teoksen kirjoittamisessa, ja jonka kirjailija Ambergrisin todellisuudessa vahingossa surmaa.

Ratkaisemattomia mysteerejä?

Suomalaiset saivat olla ylpeitä kaksi vuotta sitten, kun tämä fantastisen kirjallisuuden vaikuttajahahmo valitsi

Jaa artikkeli: