Kuinka voisit minulta puuttua

Kristiina Lähteen (s. 1961) esikoiskokoelmassa Neulametsä (Tammi 1999) juhlitaan mielikuvituksen voittoa pakastevihanneksista. Onneksi kenenkään runoilijan ei tarvitse olla yksioikoisesti joko tai. Lapsuuteen ja nuoruuteen kurottavassa Neulametsässäkin viehättää sen tarinakudelmien moniaineksisuus: arjesta ja ihmistason kokemuksesta tulee kestäviä parsinlankoja, joiden varaan on hyvä fabuloida vaikka mitä.

Sama pätee Lähteen toiseen kokoelmaan Bunsenliekki (Teos 2004): leikkisyys, jopa sadunomaisuus ja monenlainen irrottelu eivät millään tavoin poissulje paikoin varsin pessimistisiä pohdintoja vaikkapa ihmissuhteiden valtapeleistä, tiede- ja taidepoliittisista juonitteluista, destruktiivisesta ja yltiömaterialistisesta elämäntavastamme ja siitä, mitä se tekee ekosysteemille.

Kirjallisuutemme moniottelija Olli Hyvärinen lukee Vain tosi on kaunista –kokoelmansa (Kesuura 2006) innostuneessa nimiesseessä Lähteen nykyrunoutemme ”objektikoksi”, vastavirtaan kulkijaksi ja tinkimättömäksi todellisuuden kuvaajaksi. Lienee selvää, ettei Hyvärinen tarkoita tällä mitään ”todellisuuden” jäykkää, synkkää ja totista jäljentämistä vaan totuudellisuutta, joka suo eksistentialistisessa illuusiottomuudessaan lukijalleen myös lohtua.

Bunsenliekki sijoittuu Harakan saareen Helsingin Kaivopuiston edustalle. Entisellä puolustusvoimien saarella, sen suljetuissa kammioissa tehtiin eläinkokeita taistelukaasuilla. Nyttemmin Harakan saareen liittyvät poikkitaiteellinen luovien ihmisten yhteisö, meripelastustoiminta, lintubongaus, lasten luontoretket – mutta myös sinilevä ja pakkausjäte.

Kavala maailma ei ole koskaan kaukana Lähteen runoista. Jokaisessa kokoelmassaan hän on tuonut mukaan ekologisen näkökulman. Nykyrunomme fiinimpi siipi kaihtaa korkeaesteettisesti kaikkea kantaaottavuutta – ja toiset kiirehtivät valitsemaan lippuja ja puolia. Lähde tekee jotain kolmatta: tuo runoissaan esille voimapolitiikan lapsiuhrit, Kosovosta Bosnian ja Beslanin kautta Bagdadiin. Kuten puolueettoman humanistin sanan parhaassa merkityksessä kuuluukin.

Valaistujen akvaarioiden vauvat

Neulametsässä on menneiden vuosikymmenten tavaratodellisuus, arki- ja mikrohistoria vahvasti läsnä. Bunsenliekkiä voi lukea yhdellä tasolla kuvauksena Harakan saaren ja ympäröivän, merellisen Helsingin kehityksestä.

Uutuuskokoelmassa Kuinka voisit minulta puuttua on kyse saattohoidosta, niin yksittäisten ihmisten kuin koko aikakauden pitkistä jäähyväisistä.

Kultaiset nousukkaat kompastuvat kravatteihinsa ja työskentelevät läpi yön valaistuissa akvaarioissaan. Isot kulmikkaat vauvat – siis me kaikki – emme pärjää ilman tuhansia kaapeleita ja jatkuvaa saavutettavissa oloa.

Kun yhtälöt menettävät ryhtinsä, neliöjuuret kuivuvat ja pörssierektio pettää, paniikki on valmis.

Kavala maailma ei ole koskaan kaukana Lähteen runoista.

Lähde kantaa huolta kaiken turhan bling blingin, selfieiden ja elämäntaitovalmentajien maailmanajan lapsista. Kuten runossa ”Kevätjuhla”.

”Juhlasalin näyttämöllä värisee/ lasten joukossa lapsi, vilkuilee yleisön tuhansia päitä,/ he eivät ole. He kiertävät kiertoliittymää, kalenteria,/ puhuvat puhelinta ja lapselle käy niin kuin lapsille/ käy: sydän kutistuu ja vierähtää sijoiltaan, ahtautuu/ pienimmän varpaan kynnen alle. Kun varvasta/ kivistää, hän tietää: olen aivan yksin, olen aina yksin,/ voin väsyä, luovuttaa tai selviytyä (…)”

Pyöröoven runtelemat

Kolmivuotiaalla on vapaus ryhtyä supermieheksi tai ampiaiseksi, ”(…) vain lapsessa kaikki lajit ja tarinat/ liian suuret ja elävät meihin kuopattaviksi”.

Pian painavat kuitenkin erilaiset normit ja pakot. ”Äärimmäiset lapset” ja ”extreme-nuoret” lannistuvat tunnollisen näköalattomiksi keskitien kulkijoiksi tai putoavat kokonaan systeemin ulkopuolelle. ”Pyöröovi” on yksinkertaisuudessaan paljon puhuva allegoria hyperkierroksilla käyvästä ajastamme.

Pyöröovi on paljon puhuva allegoria hyperkierroksilla käyvästä ajasta.

”Selviytyjät ovat vikkeliä, 60 kierrosta/ minuutissa, vanhukset sinkoilevat, lapset liiskaantuvat/ ja hitaiden pieni joukko tarkkailee tilannetta. Täällä on/ useita tasoja, pitäkää varanne, olette joutuneet vuoro-/vaikutteiseen ympäristöön. Toisten tehtävä on seistä/ pihalla, toisten kieppua ja nauraa, kieppua, ja nauraa.”

Niin erilaisia kuin Lähteen pelkistetyt proosarunot ja Joni Pyysalon Ostetaan myydään (WSOY 2013) –kokoelman vauhko säevyörytys tyylillisesti ovat, jotain samaa arkielämämme psykopatologin vikaa molemmissa epäilemättä on.

Ja vaikka Lähteen runoista on luettavissa tiettyä nostalgiaa taskulämmintä työläisidylliä, ihmisten kokoista kaupunkia, (nais)sukupolvien ketjua ja ammattiylpeyden kaltaisia äärimmäisen epämuodikkaita käsitteitä kohtaan, liian asetelmalliseksi hän ei missään vaiheessa ryhdy.

Perusyksinäisyys ja mihinkään kuulumattomuus pysyvät, vaikka sen ilmenemismuodot muuttuisivat. Ennen oli puhumattomuutta ja kohtaamattomuutta, jotka osaltaan tuottivat murtuneita mieliä.

”talossa jonne sataa solkenaan, ei nurkkaa joka ei vinkuisi,/ nukkuu joku vaahtomuovipatjalla ja kuuluu sinne,/ en tiedä ketään yhtä surullista,/ parvekkeen lintuhäkissä isä ja äiti/ tähystivät sputnikkeja, syntyi avaruuslapsi,/ tuoksui tekokuulta, asteroideilta myös,/ he painoivat nenänsä lapsen märkiin hiuksiin,/ otus, he nuuhkivat,/ kertoivat raskaasta ja ankarasta/ eivät tienneet kertoa rakkaudesta/ jota on, kaukana (…)”

Tuonelan virran sivujoet

Entä sitten, kun pyöröovessa, pärjäämismarkkinoiden loputtomassa uudelleenkouluttautumiskierteessä ei enää jaksa? Tai terveys muuten vain pettää. Kun lattiassa on luukku ja meissä itse kussakin sisäänrakennettu finaali. Tippaletkussa kulkevat toivo ja tiede, ihmiset muuttuvat numeroiksi naamioiduiksi tarinoiksi, potilaskertomusten täsmälliseksi täytteeksi. Yskä pitelee päivän syrjässä kiinni, Olavi Virran musiikki ja morfiinilaastari tuolla puolen.

Kokoelman mittaan runojen ”minä” hyvästelee niin origaminkaltaiseksi, silkkipaperi-ihoiseksi muuttuneen äitinsä kuin ystävän ja ikätoverin, jolla olisi pitänyt olla vielä elämää jäljellä. Niin Tornionjoki kuin Tonava ovat Tuonelan virran sivujokia, kaikki luonnossa on kalmalle sukua.

”suru on eletyn onnen uusi, outo muoto”, Lähde kiteyttää. Samaan aikaan intiimi ja universaali surutyön kuvaus tuo mieleen Anja Kaurasen Ihon ajan (1993) ja Syysprinssin (1996).

Lähde kuvaa sairaalajouluja, hautajaisrituaalien ja kuolinpesään liittyvän paperisodan piinallisuutta tarkasti ja detaljirikkaasti.

”(…) ja me tulemme, kierrätämme kalusteet,/ silppuamme paperit, suljemme kultaisen kellon/ pankkiholvin pimeään, termos tyhjenee,/ se mikä täyttyy on itkua myös naurua, eikä/ kukaan huomaa kertoa villasukista// muistot seulotaan ja vainajista tehdään pienet/ museot: äidistä posliinikuppi, isästä kiintoavain,/ tarinallista ja komeroon sopivaa,/ kaikki minkä voi kantaa”.

Surun uuvuttava ristiaallokko vain jatkuu. Jotkut ihmiset täytyy haudata mielessään monta kertaa. ”(…) on helppoa surra, mutta työlästä, kääriytyminen,/ irtautuminen, se seitti”.

Nuorallatanssia Harakan saaresta Kökariin

Onneksi Kuinka voisit minulta puuttua ei pysähdy lohduttomuuteen – ja jätä lukijaansa tuuliajolle tappion maisemiin. Vielä joskus tulee antautumisen, virtaamisen ja heittäytymisen aika. ”äkkiä on rakkautta: kyky tanssia nuoralla,/ hidastetun filmin viipyilevä aika”.

Ja jos siitäkään lemmestä ei helppoa tule, kaiken armoille joutuminen ilman vakiintuneita suunnitelmia on mitä suurimmassa määrin inhimillistä.

Jotkut ihmiset täytyy haudata mielessään monta kertaa.

Saaret ja meri ovat edelleen Lähteen ominta aluetta, Harakka on vain vaihtunut ahvenanmaalaiseen Kökariin. Merellinen kulttuurihistoria, paikkojen ja esineiden muisti tuovat mieleen Hannimari Heinon kokoelman alkaa meri (Ntamo 2013).

Lähde etsii esikielellistä ymmärrystä ja eläinten ”parviälyä”, omiin ongelmiinsa ja katoavaisuutensa mysteeriin juuttuneen nykyihmisen ahdistuksen tilalle.

”(…) olemme ne joita kukaan ei tarvitse// varis elää vanhaksi, sillä on ideoita/ ja rajalliset vaikutusmahdollisuudet// tiira on löytänyt Australiaan ja takaisin/ se osaa lentää, suunnistaa ja kalastaa// kun istahtaa kymmeneksi minuutiksi/ kaksikymmentä lajia tulee tervehtimään”.

Lähde on runoillut avaruuden militarisoinnista, ympärivuorokautisesta uutisvirrasta, jumalasta osakesalkussa ja ”räiskyvän action-alttarin koneista ja roboteista”. Kaikkein tärkeimmät asiat löytyvät silti Kökarin rannoilta: pääskysen aerodynamiikka ja silakkaparven käännähdys.