Kirottu suku

Ihmiset ja oliivit ovat ikuisia, ei yksi, mutta niiden päättymätön ketju. Ranskalaisen Laurent Gaudén sukukronikka Kirottu suku (Le soleil de Scorta) vie Etelä-Italian auringon alle ja kertoo viiden sukupolven vaiheet köyhässä kylässä, jossa suku ja kohtalo muovaavat yksilön elämää. Kirja rajautuu sukuun niin tiiviisti, että kyläyhteisö, muu maailma ja historian melskeet jäävät oudon kaukaisiksi.

Romaanin kirottu Scortan suku syntyy vahingossa, ja vahinko, vaistot ja pakko ajavat sukua myös eteenpäin. Alussa katkera mies palaa kotikyläänsä mielessään nainen, mutta perillä vastassa on väärä nainen. Mies ehtii tajuta erehdyksensä ennen kuin kyläläiset kivittävät hänet kuoliaaksi. Lyhyessä tapaamisessa saa alkunsa Scortan suvun ensimmäinen jäsen, Rocco.

Kirottu suku näyttää ihmisten tavoitteet kohtalon pitkällä mitalla mitattuna. Kylmälle kohtalonomaisuudelle tuo vastapainoa suvun lämpö. Se äityy paikoin paahteeksi, jolta ei pääse pakoon, vaikka tahtoisikin.

Kerronta on hyvin keskitettyä ja kirja rajautuu sukuun. Tällä on kääntöpuolensakin. Rajaus on jopa niin tiukka, että ympäristö, kylä, sen ihmiset ja muu Italia häviävät. Suku syö ne. Suvun tarina pusertuu esiin kuin pakolla: Scortat valtaavat alan, ja muu jää pimentoon. Ympäristö on läsnä vain Scortien tarinan kulisseina. Sivuhenkilöitä ei ole paljoa, eivätkä he saa juurikaan omaa luonnetta. Hekin ovat olemassa vain Scortien tarinan henkilöinä.

Hullut, köyhät, erilliset

Suvun yhtenäisyys ja voima nousevat orpoudesta ja vieroksunnasta. Rocco on orpo – heittiön siittämä, ja äitikin kuolee synnytykseen –, ja myös Roccon lapset jäävät nuorina orvoiksi. Rocco, kirottu hullu, luo maineensa rosvoilemalla ja tappamalla, mutta hänestä tulee rikas. Hän tietää, että kyläläiset kunnioittavat vain rahaa, mutta kuitenkin hän antaa rahansa kirkolle ja jättää lapsensa köyhyyteen. Näin Rocco muuttaa kirouksen toisenlaiseksi: hulluuden kirouksesta köyhyyden kiroukseksi.

Kerronta painottuu Roccon lasten sukupolveen, ja kirjasta kasvaa Domenicon, Giuseppen ja Carmelan ja veljeksi otetun Raffaelon tarina, mutta suurin osuus on Carmelalla. Roccon lasten elämää kehystää ankara työnteko. Onnellisuutta on se, kun vatsa on täysi.

Niukkuus kääntyykin runsauden ylistykseksi ja Apulian (Puglia) auringon ylistykseksi. Aurinko on nostettu kirjan alkukieliseen nimeenkin Le soleil de Scorta. Maa on kivinen, mutta ihmisten työ muuttaa sen notkeaksi, helmeileväksi oliiviöljyksi, aurinkoa hehkuviksi hedelmiksi ja rapeiksi leiviksi. Ruuan ylistys on elämän ylistystä. Suku osaa nauttia hyvästä ruuasta, ja silloin elämäkin on hyvää. Silti suku on kirottu, sillä erillisyydestään se ei pääse.

Unelmien kevyet kiehkurat

Scortat perustavat tupakkakaupan ja saavat elantonsa pakettiin tungetusta ruohosta, josta tulee kevyitä, tuuleen haihtuvia savukiehkuroita. Carmelalla on terävä liikevaisto: näillä unelmilla on taloudellista kantavuutta. Tällaiset unelmat Scortat sallivat, monet muut he kieltävät itse itseltään, jos niitä ei kiellä kohtalo.

Scortat unelmoivat myös lähdöstä. Lähtö ja menettäminen ovat läsnä sukupolvesta toiseen, mutta työ sitoo ihmiset kylään ja aikaan. Roccon lapset ja lapsenlapset yrittävät lähteä kylästä, mutta joutuvat palaamaan takaisin. Carmelan toinen poika salakuljettaa ihmisiä meren yli ja katoaa itsekin merelle. Vasta viidennen sukupolven Scorta, Carmelan pojantytär Anna, onnistuu repimään itsensä irti kuivasta kamarasta. Anna lähtee pohjoiseen opiskelemaan.

Vasta Annan kautta Scortien erillisyys alkaa murtua. Anna kantaa myös Scortan suvun salaisuuksia ja voimaa; hänellä on yhteys sekä sukuun että uuteen maailmaan. Anna jää kuitenkin vain kuvaksi tulevasta.

Kerronta ja kieleen maalatut tunnelmat

Kirjaan luo jäntevyyttä vanhan Carmelan kertojanääni, joka kulkee läpi kirjan. Carmelan muisti pettää, hän nuuhkii hautausmaalla papin tupakansavua ja seurustelee kuolleiden kanssa, muttei puhu eläville. Muistamattomuus vapauttaa, ja Carmelalla on jo varaa olla rehellinen ja terävä.

Ajasta, paikasta ja realiteeteista erotettu muistinsa menettäneen Carmelan muisti antaakin toivoa ja muutoksen ulottuvuutta. Muisti on viisas. Se näyttää unelmat ja mahdollisuudet muutoksiin. Ihmisillä vain ei ollut rohkeutta toteuttaa muutoksia.

Kirottu suku on ranskalaisen Laurent Gaudén ensimmäinen suomennettu romaani, ja kerronta sivuaa Gaudén italialaisen vaimon suvun vaiheita. Kirjailijaa on verrattu Marcel Proustiin ja Simone de Beauvoiriin. Kotoisista kertojista mieleen tulee Lars Sund, mutta siinä missä Sund on veijarimaisen ironinen, Gaudé on kolean kohtalokas. Se etäännyttää. Ihmisillä on intohimonsa, mutta kohtalolle he eivät voi mitään.

Kirjan kieli on loistokasta, ja suomentaja Anna-Maija Viitanen on maalannut hienosti suomen kielelle Italian maut ja tunnelmat. Teksti avautuu aisteille. Lukija tuntee auringonpaahteen, maan ja meren tuoksut, maistaa siunatut maut ja näkee läheisten tyytyväiset kasvot pitkässä ruokapöydässä.