Paahde

”En ole kovin onnekas”, Stanley Yelnats varoittaa seurastaan poikien rangaistusleirin kumppaniaan Zeroa. Kaikkeen epäonneen on syyllinen kelvoton-kurja-mätämuna-sikavaras-isoisoisoisä. Kurjan isoisoisoisän ansiosta Louis Sacharin romaani Paahde päättyy kuitenkin onnellisesti.

Kustantaja on luokitellut Paahteen nuorisokirjaksi. Toivottavasti luokittelu ei karkota aikuisia lukemasta erinomaista ja tarinaltaan ajatonta kirjaa. Paahde on sekä yhteiskunnallinen kertomus että satu, sekä tarina hyvästä ja pahasta että kannanotto oikeudenmukaisuuden puolesta.

Yelnatsien sukuun syntyy aina yksi lapsi, joka on poika ja joka saa nimekseen Stanley; etunimi on sukunimen peilikuva. Kaikille Stenley Yelnats -nimisille käy elämässä aika huonosti, ja syy pannaan aina kelvottoman-kurjan-mätämuna-sikavaras-isoisoisoisän piikkiin. Isien määrä riippuu siitä, minkä sukupolven Stanleylle kulloinkin käy huonosti.

Paahteen päähenkilö Stanley joutuu poikien rangaistusleirille, vaikka hän onkin syytön huippujalkapalloilijan lenkkareiden varastamiseen. Greenjärven leirillä, keskellä kuivaa aavikkoa, entisen järven pohjaa, pojat joutuvat päivästä päivään kaivamaan paahtavassa helteessä kuoppia aavikolle. Pojille sanotaan, että kaivaminen kasvattaa luonnetta. Melko pian selviää, että kyse ei ole luonteen kasvattamisesta vaan että ”järveltä” haetaan jotakin.

Leirillä vallitsee viidakon laki. Poikia simputetaan, kohdellaan epäoikeudenmukaisesti ja raa’asti. Simputtajat ovat puolestaan ylempiensä alistamisen kohteina. Poikien keskenkin vallitsee jatkuva sotatila, ja selvä ero tehdään mm. valkoisten ja mustien poikien kesken. Ruokaa ja vettä on riittämättömästi, likaa ja väkivaltaa sitäkin enemmän.

Samalla Paahde kuvaa kuitenkin myös ystävyyttä ja aitoa toisesta välittämistä. Jopa oman henkensä uhalla Stanley etsii aavikolle kadonneen Zeron, joka leirin hierarkiassa on niin nolla, että hänen tietonsa vain poistetaan kaikista rekistereistä: häntä ei ole koskaan ollutkaan. Kaiken epätoivonsa keskeltä Stanley lähettää rakkaalle äidilleen kirjeitä, joissa hän äitiä lohduttaakseen antaa sellaisen kuvan, että leiri on oikeastaan mukava lomaleiri kauniin järven rannalla.

Mielenkiintoiseen kudelmaan sekoittuvat koko ajan Yelnatsien suvun vaiheet ja kelvottomat mutta samalla rakastetut isoisät. Itse ensimmäinen sikavaras on vaikuttanut Greenjärvellä silloin, kun se vielä oli oikea järvi. Päätarinan teemoja toistavan rinnakkaistarinan sankaritar edustaa hyvyyttä ja oikeudenmukaisuutta, vaikka onkin epäoikeudenmukaisen kohtalon tähden mm. varastanut sikavarkaan omaisuuden. Kunnon sadun tapaan asiat lopulta osuvat kohdilleen, oikeus voittaa, ja palkintona on jopa aarrearkku.

Vaikka Paahde kertoo synkistä asioista, pahuudesta, väkivallasta, sorrosta ja kaiken tämän ylisukupolvisesta vääjäämättömästä periytymisestä, Sacharin kirjassa on paljon lämmintä huumoria. Jaana Kapari osoittaa taas kerran mainiot kääntäjän taitonsa. Erinomainen suomennos tuo kaikki sävyt ja vivahteet nautittavasti esiin.