Ravintola Loppu

Raamatullisesti nimetty kertojaminä Adam lankeaa kiehtovan ravintolan lumoihin Marco Kososen esikoisromaanissa Ravintola Loppu. Kapakan ulko-ovi aukeaa vain muutamille valituille. Omistaja Rautanen selittää valintaperusteitaan: ”Hullujahan meidän asiakkaisiin kyllä kuuluu, mutta me päätämme ketkä niistä sopii joukkoon”.

Ravintolan oikea nimi on Kukur, mutta sitä kutsutaan yleisesti pahaenteisellä lempinimellä. Asiakaskuntaan kuuluu taiteilijoita, kulttuuri-ihmisiä, opiskelijoita ja laitapuolen kulkijoita. Adam käy ravintolassa aluksi asiakkaana, mutta päätyy myöhemmin sen työntekijäksi.

Marco Kosonen on aikaisemmin julkaissut samaa aihepiiriä sivuavan teoksen Rock’n’roll Suicide Bar – Lopun aikojen matkakirja (Like, 2010). Kosonen tunnetaan myös Shadowplay-yhtyeen trumpetistina. Hän työskentelee myös baarimikkona.

Rappion eri asteita

Romaanin tapahtumat sijoittuvat pääasiassa ravintola Loppuun, jonka asiakkaista melkein kaikki ovat alkoholisteja. Poikkeuksen muodostavat vain ravintolakokki Helga ja Irina, joka on opiskellut yliopistossa sosiologiaa ja työskennellyt kehitysmaissa. Adam ihastuu Irinaan ja heidän välilleen kehkeytyy säröilevä rakkaustarina. Suhde edustaa tyyppiä ”kunnon nainen rakastuu renttuun”.

Kaikki muut henkilöhahmot ovat alkoholismin eri vaiheissa. Osa on säilyttänyt toimintakykynsä ja kykenee yhä sosiaalisiin suhteisiin ja työntekoon. Osalla pitkälle edennyt alkoholismi tarkoittaa omaan harhamaailmaan uppoamista ja terveydentilan romahtamista.

Kuoleman rajalla häilyy parantumattomasti alkoholisoitunut Alpo, joka virnistelee itsekseen ja höpisee mielikuvituspuheluitaan. Samaan sarjaan kuuluu viinan pöhöttämä Jim, joka istuu ravintolan ”saattohoitopöydässä” itsekseen jupisten ja oksentaa välillä tuoppiinsa. Kun Jimin käytös ylittää sietokyvyn, vedetään verho saattohoitopöydän ja muun ravintolan välille, etteivät muut asiakkaat häiriinny.

Alkoholismi näyttää romaanissa limittyvän saumattomasti taiteilijaelämään. Myös kulttuuri- ja opiskelijapiireissä päihderiippuvuuden vaarat vaanivat. Kuvanveistäjä Pentti Möyhönen on klassisen boheemi taiteilijailmestys. Hän pukeutuu huolettomasti, kailottaa suureen ääneen ja kittaa suuret määrät alkoholia. Hänen vaimonsa Saara on stereotyyppinen taiteilijanvaimo, joka myötäilee miestään ja sietää tämän toilailuja. Säveltäjä Ofanov on kuohahtava taiteilijaluonne, joka ajautuu välillä synkkyyden valtaan.

Naispuolista alkoholistia edustaa diivaileva kuvataiteilija Kaisa Kappelinen, jonka tavaramerkkeinä ovat iltapuku ja turkki. Hän saapuu ravintolaan joka ilta. Kappelinen suhtautuu muihin ylimielisesti ja rakastaa dramatiikkaa. Kuvataiteilija Pauli Mäkipää on viinan viemä, vaikka yrittää naamioida riippuvuutensa hienostuneeseen siemailuun ja kulinarismiin. Mäkipää puhuu teennäisen runollisesti ja liikehtii tynnyrimäisestä olemuksestaan huolimatta kuin tanssija.

Rappiota ei romaanissa kaunistella eikä romantisoida.

Satunnaisesti ravintolassa riehuva taiteilija-Waxman sairastaa maanis-depressiivistä mielisairautta. Maniassaan hän leijailee satumaailmassaan, jossa raha on menettänyt merkityksensä. Vaikeimpina kausina Waxman on vainoharhainen ja aggressiivinen riidanhaastaja. Alkoholi on hänen ongelmistaan pienin.

Päihdeongelmat riivaavat myös ravintolan henkilökuntaa. Toinen omistajista, Supinen, omistautuu lähinnä tuoppien tyhjentämiselle ja kortinpeluulle. Rautanen puolestaan raataa ravintolassaan sitäkin enemmän, mutta sallii itselleen naukkailun työaikana. Uutena työntekijänä Kukuriin saapuva Adam suostuu Rautasen ehdottamiin ”pilailupäiviin”, jolloin työpäivää rytmitetään drinkeillä. Työajan loppumisen jälkeen Adamilla on tapana jäädä baaritiskille notkumaan ja tarinoimaan tuttujen kanssa. Päihderiippuvuuden lisäksi Adamia koukuttavat uhkapelit. Kannabiksen polttelukaan ei ole hänelle vierasta.

Alkoholismin syistä

Kun sairaus nimeltä alkoholismi on romaanissa näinkin moninaisesti kuvattuna, olisin toivonut sairauden syiden tulevan paremmin esille. Alkoholismi ja muut riippuvuuden vaikuttavat romaanissa tiloilta, joihin ajaudutaan. Henkilöt päätyvät melko passiivisesti viinan tai huumeiden vietäväksi. Monesti selityksinä ovat sosiaalinen paine tai elämänkolhaisut.

Romaani tarjoaa alkoholismille myös maagisen tai surrealistisen selitysmallin. Sen mukaan kapakkaan on ”pakko” jäädä, koska ulko-ovi on juuttunut kiinni eikä se aukea riuhtomisesta huolimatta. Vastuu siirtyy henkilöiltä ”syntisille” kaduille ja rakennuksille, jotka vetävät onnettomia uhreja puoleensa. Uhrit eivät jaksa tai halua pyristellä vastaan, vaan on helpompi antautua ravintolan vetovoimalle joka ilta.

Riippuvuuksien selittäminen yliluonnollisilla ilmiöillä tuntuu kuitenkin päälleliimatulta, koska muutoin romaani edustaa synkeää realismia. Jäin kaipaamaan riippuvuuksien psykologisempaa analyysiä.

Ansioista ja puutteista

Kielellisesti Marco Kososen esikoisromaani ei innosta. Kirjoitustyyli tuntuu usein asiallisen raportoivalta ja siitä puuttuu persoonallinen särmä. Tyylissä häiritsevät myös runsas sananvastikkeiden käyttö sekä sanontojen ja puhekielisten ilmaisujen viljely. Kososen kirjoitus vaikuttaa puhekieleltä, joka on väkisin väännetty kirjakieliseen asuun.

Kirjailija kykenee kuitenkin luomaan värikkäitä henkilöhahmoja, mikä pelastaa kokonaisuuden. Dialogin tuottaminen onnistuu Kososelta luontevammin kuin kertojaminän mielenliikkeiden kuvaaminen. Adam jää valitettavan kuivaksi hahmoksi räiskyvien taiteilijapersoonien keskellä.

Juonenkuljetus etenee muutoin mallikkaasti muutamaa epäuskottavaa yhteensattumaa lukuun ottamatta. Ravintolamaailman ja rappion kuvaamisessa Kosonen on uskottava. Ansiona voi pitää myös sitä, että rappiota ei romaanissa kaunistella eikä romantisoida.