Marguerite Yourcenarin pienoisromaani Anna, sisaresi… on traaginen tarina veljen ja sisaren välisestä rakkaussuhteesta. Hätkähdyttävintä tässä insestikuvauksessa on sen tavaton pidättyvyys: Yourcenar kertoo intohimoisen rakkaustarinan äärimmäisen hienovireisesti, miltei huomaamatta. Kertomuksen symbolisena miljöönä on renessanssiajan ylellinen, helteinen Etelä-Italia.

Belgialais-ranskalaisen Yourcenarin (1903–1987) laajassa tuotannossa Anna, sisaresi… (1935) kuuluu samaan nuoruudenteosten sarjaan kuin esikoisromaani Alexis eli turhan taistelun kuvaus (1929), jonka suomennos ilmestyi Likeltä viime vuonna. Teoksia yhdistää kielletyn rakkauden teema: Annassa se on insesti, Alexisissa homoseksuaalisuus. Yourcenar palasi teoksissaan toistuvasti tutkimaan sovinnaisesta poikkeavan rakkauden mahdollisuuksia: teema on läsnä myös hänen suurissa romaaneissaan Hadrianuksen muistelmat (1951) ja Käy kohti pimeää (1968).

Anna, sisaresi… tarkastelee veljen ja sisaren insestidraamaa korostetusti kristinuskon näkökulmasta. Anna ja Miguel ovat katolisen kasvatuksen saaneita ylhäisölapsia, Anna aivan erityisen harras, ja he peilaavat tekonsa itsestään selvästi kristillistä moraalia vasten. Insestin mahdollisuuden he oppivat Vanhan Testamentin tarinasta, joka auttaa heitä tunnistamaan omat halunsa mutta pakottaa myös näkemään niiden tuomittavuuden. Sisaruksia vainoaakin sama synkkä synnintunto, josta heidän isänsä, tarinan tärkeä sivuhenkilö, kärsii oman irstautensa vuoksi. Teosta hallitsee vahva tukahtuneisuuden tuntu: katolinen moraali ahdistaa ihmisiä yhtä armottomasti kuin Napolin paahtava aurinko, ja tunnelmaa vahvistaa entisestään puhumattomuus henkilöiden välillä. Tarinassa tuntuu vallitsevan painostava, pahaenteinen hiljaisuus.

Teoksen suhde kristinuskoon ei kuitenkaan ole yksiselitteisen kielteinen. Yourcenar on teoksissaan usein vastustanut seksuaalisen vapauden kahlitsemista, mutta Annassa katolinen usko ei edusta yksinomaan tällaista rajoittavaa mahtia. Sisaruksista Miguel päättää synnintunnon ajamana pestautua kaleerille ja menee varmaan kuolemaan; Anna sen sijaan ei kadu mitään muttei myöskään menetä uskoaan. Hän elää innottoman elämänsä loppuun asti muistellen ainoaa oikeaa rakkauttaan ja palvellen kiihkeästi Jumalaa. Suhde kristinuskoon jää siis ambivalentiksi: katolisuus näytetään toisaalta tukahduttavana tuomiopäivän julistuksena mutta myös positiivisena elämänvoimana.

Kristillinen siveys heijastuu myös teoksen viitteellisessä kerronnassa, jossa kiihkeä rakkaustarina on enimmäkseen sijoitettu rivien väliin. Annan ja Miguelin rakkautta kuvataan lähinnä katseiden, hipaisujen ja tukahtuneiden kuiskausten kautta, silloinkin niukasti. Alexisin esipuheessa Yourcenar on pohtinut eri vaihtoehtoja, joilla kirjoittaa aistillisuudesta ja todennut, että ”aistien vapautta” rajoittavista esteistä ”kaikkein vaarallisimmat piilevät kielessä”. Anna, sisaresi… -teoksen kieli ilmentää mieleenpainuvalla tavalla kristillistä häveliäisyyttä, joka kasaa esteitä nautinnon tielle. Esimerkiksi sisarusten viimeisiä yhteisiä öitä Yourcenar kuvaa näin:

”Don Miguel nousi Pyhän Elmon linnoitukseen unohtamatta kiinnittää pitkää hartialiinaa Annan huoneen ikkunaluukkuun. He kuulisivat sen hulmuavan tuulen jälleen puhaltaessa.

Kahden yön kuluttua aamun sarastaessa he kuulivat silkin kahahtelevan. Jäähyväiset olivat kyyneltensekaiset, aivan samanlaiset kuin kaksi päivää aiemmin – kuin uni, joka toistuu ja toistuu. Kumpikaan rakastavaisista ei kuitenkaan ehkä enää uskonut, että nuo jäähyväiset todella olisivat lopulliset.”

Juuri kerronnan viitteellisyyteen liittyy se ainokainen moite, johon Jussi Lehtosen hyvä Anna-suomennos antaa aihetta: hienotunteisuus on käännöksessä hieman laimentunut ja suomennos kertoo Annan ja Miguelin rakkaustarinaa välillä selväsanaisemmin kuin alkuteos. Tämä on pelkkää hienosäätöä – kokonaisuutena suomennos on huolellista ja kaunista työtä, joka tekee oikeutta perfektionismistaan tunnetun Yourcenarin tekstille. Herääkin toive, että kirjailijan eleganttia proosaa saisi lukea enemmänkin näin tasokkaina suomennoksina. Esimerkiksi takavuosina suomennettu Hadrianuksen muistelmat ansaitsisi ajanmukaisen käännöksen.

Tämä Yourcenarin kuuluisin suurromaani ja tuntemattomampi Anna, sisaresi… sopivat kumpikin esimerkeiksi siitä, että toisinaan ”elitistiseksi” väitetty Yourcenar on itse asiassa erinomaisen luettava klassikko. Kaikessa hienostuneisuudessaan hänen teoksensa ovat mitä vanhanaikaisinta, nautittavinta tarinankerrontaa.

Jaa artikkeli:

 

Lisätietoa muualla verkossa