Samuel

Islantilainen Mikael Torfason sukeltaa romaanissaan Samuel skitsofreenisen ihmismielen pinnan alle ja päätyy todella syviin vesiin. Harhat ja todellisuus sekoittuvat kerronnassa hämmentävästi toisiinsa ja sekoittavat myös lukijan pään. Lukukokemus ravistelee, ja ellei ole varovainen, voi upota liian syvälle päähenkilö Samuelin pelottavaan maailmaan.

Romaanin nimihenkilö on epäilemättä kirjallisen maailman sekavimpia päähenkilöitä. Samuel on harhaileva, syrjäytynyt nuorimies, jonka häiriintynyt sisäinen maailma sekoittuu jatkuvasti todellisuuteen. Samuelin mielenmaisema väreilee ja muuttuu mielentilan mukaan. Pysyvää on kuitenkin ulkopuolisena olemisen ehdottomuus.

Perhe Samuelilla sentään on. Jos ei tiedä, onko nainen, jonka kanssa asuu äiti vaiko vaimo, ei kiinnekohtia elävään elämään juuri ole. Mikael Torfason kuvaa tätä Samuelin hapuilevaa todellisuuden etsintää itseään säästämättä, rankkuudesta tinkimättä.

Rivoutta ja radikalismia

”Minulla on huorani ja vallankumoukseni, enkä muuta tarvitse”, tilittää Samuel eräässä lukuisista monologeistaan. Lause kokoaa paitsi päähenkilö Samuelin asenteen elämää ja yhteiskuntaa kohtaan, myös Mikael Torfasonia loputtomiin kiinnostavat teemat, joita ulkopuolinen, ankarassa uskonnollisessa ympäristössä kasvanut Samuel ruotii riemastuttavan poliittisen epäkorrektisti.

Samuelin kautta Mikael Torfason purkaa aggressioitaan sekä yhteiskuntaa että vallitsevaa, sovinnaista normistoa kohtaan. Kyseenalaistaminen on romaanin vahva teema, mutta Samuelin nihilismi on kenties turhan osoitteleva keino kritisoida systeemiä. Ainakaan rakentavaa kritiikkiä ei niin synny, mutta kirjailijan tavoite vaikuttaakin olevan provosoiminen.

Samuel vetoaa useamman kerran kirjassaan yhteiskuntateoreetikko Baudrillardiin, joka kyseenalaistaa tuotannossaan suurin piirtein kaiken mahdollisen aina todellisuudesta alkaen. Mikael Torfason tarjoaa vastauksien sijaan kysymyksiä. ”Mikään ei ole enää entisensä, ja se, mitä luulin totuudeksi, on valhetta”, toteaa Samuelkin.

Mikael Torfasonin yhteiskunnalliset teesit ovat perustavanlaatuisia. Vaikka Samuel mielisairas onkin, niin hänen radikalisminsa ponnistaa olemassa olevista epäkohdista. Valitsemalla päähenkilöksi suorapuheisen skitsofreenikon kirjailija antaa itselleen luvan revitellä kritiikissään. Länsimaita suosiva maailmanjärjestys pureskellaan Samuelin hampaissa hajalle, mutta sekään ei riitä. George W. Bushia mukaillen Samuel toteaa jokaisen, joka ei ole vallankumouksen puolella, olevan sitä vastaan.

Seksin kuvaamisessakaan Mikael Torfason ei tyydy helppoihin ratkaisuihin. Hän ei pelkää järkyttämistä. On vaikea olla kiemurtelematta, kun Samuel juttelee harhoissaan ääriuskonnollisen äitinsä kanssa harrastaessaan seksiä prostituoidun kanssa.

Myrsky kansien välissä

Tarina pomppii rajusti edetessään. Kerrontaa voisi kuvailla kollaasimaiseksi, sillä Samuelin elämän osa-alueet käydään läpi yksi kerrallaan. Palasista koottua vaikutelmaa korostaa entisestään kirjan puoleen väliin sijoittuva käännekohta.

Mikael Torfason suosii yläkäsitteitä, mutta tunnelmien tykitys uppoaa syvälle lihaan. Tärkeää ei ole, mitä tapahtuu, vaan kuinka Samuel kokee sen. Lukija hämmentyy kielenkäytön ja kerronnan subjektiivisuuden takia jo ensi lauseista lähtien, eikä tunne poistu vielä viimeisellä sivullakaan.

Samuel on kuin myrskyinen matka, jonka anti selviää vasta, kun on palannut kotiin. Mikael Torfasonin kunniaksi on sanottava, että romaani palkitsee lukijansa vielä lukemisen jälkeenkin, kun pinta on tyyntynyt ja lämmin vesi pääsee kohoamaan pohjasta.