Parantola (Sanatorium)

Päivi Laakson romaanissa Parantola kulkee kaksi tarinaa rinnakkain. Molemmissa kertojana on Norjassa asuva pohjoisesta Suomesta kotoisin oleva taiteilija nimeltään Päivi. Romaanille on antanut nimen sekä suomennetussa että norjankielisessä alkuteoksessa (Sanatorium) invalidien lomakeskukseen sijoittuva osa romaanista. Kiintoisampi joskin sivumäärältään vähäisempi osa kertoo monitaitelija-Päivin elämästä ja projekteista niin Norjassa kuin Torniossakin.

Parantolan markkinointi ja kritiikitkin ovat keskittyneet Tampereen liepeillä olevan lomakeskuksen tapahtumiin. Taitelija-Päivin rennosti ja riemukkaasti kerrottu ja teokseen liikkuvuutta ja rytmiä tuova osuus on vallan sivuutettu. Miksihän?

Parantolan kertoja muistuttaa oikeata Päivi Laaksoa, erityisesti päähenkilö-Päivin taitelijaelämän kuvauksessa Päivi Laakson riehakas persoona pilkistelee viehättävästi. Lomakeskukseen sijoittuva osa on kerrottu värittömämmin, toteavasti, runsaana dialogina ja päälausein. Päivin ulkopuolisen tarkkailevan roolin kautta tämän ilmaisutavan voi ymmärtää. Jakso sisältää mm. oivallisia ja mukavasti tunnistettavia ja huomioita äidin ja aikuisen tyttären mahdottomuudesta elää vuosien jälkeen lähekkäin. Huumori pehmentää, jopa vapauttaa nauramaan vaikeille asioille ja ahdistaville tunteille. Tarkkailijan asema tuottaa myös monia muita hienoja oivalluksia.

Parantolat on lakkautettu

Päivi Laakso (s. 1967) on syntynyt Torniossa, lähtenyt koulun jälkeen Norjaan kalatehtaalle ja päätynyt Osloon taitelijaksi. Suomalainen Päivi Laakso on kirjoittanut Parantolan norjaksi ja suomentanut itse romaaninsa. Teoksen suomennoksen, ainakin raakaversion, teki ensin ammattikääntäjä. Päivi Laakso halusi kuitenkin kääntää kirjansa itse. Epäilen osan tekstistä olevan ammattikääntäjän versiosta. Tämä näkyy kielen epätasaisuutena ja paikoin kovin yksitasoisena ilmaisuna. Laakson yli kymmenen vuoden elämä ja toiminta muulla kuin äidinkielellään on joko köyhdyttänyt suomen kieltä tai ainakin tehnyt varovaiseksi sen kirjallisessa käyttämisessä. Aivan selviä virheitäkin on turhan paljon. Kustantajan olisi pitänyt olla jämäkkänä ja hyväksymättä puolinaista ratkaisua, joka häiritsee lukijaa eikä palvele ketään, ei ainakaan Parantolaa.

Ihmettelen romaanin nimeä. Parantola on suomen kielessä vanhentunut sana jopa perussanakirjan mukaan. Tuskin Suomessa on enää laitosta, jota edes kutsuttaisiin parantolaksi. Laakson romaanin parantola on invalidien lomakeskus, jonka tavoitteina ovat virkistys ja erilaiset virikkeellisiksi tarkoitetut aktiviteetit. Hoitotoimenpiteitä lomakeskuksessa ei ole tarjolla; se ei ole siis edes kuntoutuskeskus. Ehkä nykynorjassa sanatorium kattaa myös tällaiset virkistyskeskukset, suomen sana parantola ei kata. Kirjan nimeksi piti suomeksi alkuun tulla Rantalaita, lomakeskuksen nimi; se olisi ollut paljon Parantolaa onnistuneempi. Vanhahtavia sanoja on muitakin. Kukapa Suomessa enää puhuu työläisistä? Käännöksen tarkastajan olisi pitänyt napsia pois runsas tulla-futuurin käyttö, korjata relatiivilauseiden virheelliset viittaukset – vain joitakin esimerkkejä mainitakseni. Tornionlaakson murresanoja olisin sen sijaan mielelläni lukenut enemmänkin. Onneksi perunat sentään olivat jääneet potuiksi.

Syroxlevyllä Torniojoessa

Päähenkilö-Päivi matkustaa sairaan äitinsä seuraksi invalidien lomakeskukseen, jonne yksi omainen pääsee kustannuksitta. Niinpä Päivi lähtee matkaan. Lentomatkan ja seikkailun Tampereelta lomakeskukseen tekee riehakas taitelija, jolta liköörit kaatuvat ja kengät katoavat. Perille tulee niukkasanaisempi tarkkailija. Tuntuu, että Päivi laitostui jo nähdessään Parantolan ikävän ja harmaan ulkomuodon.

Perustarina on kiinnostava ja erityisesti henkilöiden väliset jännitteet kiehtovia. Parasta antia ovat kuitenkin takaumat, joissa Päivi kertoo nuoruudestaan Tornionlaaksossa ja monitaiteellisista toilailuistaan Norjassa ja Suomessa. Takaumat nousevat mieleen, kun äidin ja tyttären suhteet kangertavat, kun liian moni asia ei ole muuttunut sitten Päivin nuoruuden.

Elämän kuljettama Päivi päätyy Tornionlaaksosta Osloon, jonka opiskelija- ja taitelijaelämä on aineellisesti köyhää mutta samaan aikaan sisällöltään rikastakin. Päivillä on kiinalainen poikaystävä, jonka nimeäkään ei kukaan osaa sanoa, joten olkoon Bob. Mies on oikea roisto ja hyväksikäyttäjä. Päivin reipastuttua Bob saakin jäädä. Hieno takaumajakso kertoo humoristisesti raastavasta Egyptin ekskursiosta.

Herkullisinta luettavaa on Päivin kesäinen performanssi kotiseudullaan. Päivi rakentaa syroxlevyjen päälle kukkatarhan, sijoittaa sen kellumaan rajajoelle Tornion ja Haaparannan väliin ja muuttaa muutamaksi päiväksi lautalleen. Tarkoituksena on taitelijan ja seudun ihmisten kohtaaminen. Vaikka lautalla on usein varsin hiljaista, vieraita ja palautettakin tulee, kun mm. 300 lestadiolaista osoittaa mieltään moista tempausta vastaan. Lautalla käyvien vieraiden kautta Laakso kuvaa mehukkaasti monenlaisia Nuuskakairan ihmistyyppejä.

Makkaranpaistoa ja pikkuhousuja

Parantolassa Päivi tekee ulkopuolisen oivaltavia huomioita paitsi äidistä ja itsestään myös kirjavasta virikelomaan osallistujien joukosta, samoin virkistysohjelmaa kuntoutujille tarjoavista. Ohjelmaa on tylsistä luennoista, joiden pitäjien välillä on hiekkalaatikon valtataistelu, kalastukseen ja tietenkin makkaranpaistoon ja saunomiseen. Päivi liittoutuu yksijalkaisen korston kanssa, joka mm. järjestää Virosta pimeästi juotavaksi kahdeksanprosenttista olutta. Viinikin virtaa pienessä porukassa, ja lomakeskuksen säännöt saavat luvan venyä ja paukkua. Äidin pinnan venyttäminen on hankalampaa. Päivin ymmärryksen saa myös eräs reppana, joka varastaa kioskinpitäjän pikkuhousuja pyykkinarulta.

Kun äiti on aina ollut jollakin tapaa sairas, Päivin on vaikea ymmärtää, että äidin sairaus on nyt vakavaa. Asuminen samassa huoneessa rassaa. Äiti ei hyväksy iltojen viettämistä jätkien kanssa eikä paljon muutakaan. Vanhat asiat kaivetaan esiin. Äiti moittii Päiviä, kun tämä ei ole ottanut opikseen äidin sairauksista, vaikka on jo lapsesta tottunut puheeseen kuolemasta. Tytär tekee sopimattomia asioita: menee ja sairastuu anoreksiaan ja sitten muuttaa styroxlevyille Tornionjokeen.

Valtaosin nuoret liittyvät omaksi joukokseen. Poikkeuksen tekee lomalaisten vanhin, jota kutsutaan Tytöksi. Hänestä Päivi saa vapaamielisen liittolaisen ja myös välittäjän suhteessa äitiinsä. Tyttö on hyvin sympaattisesti kuvattu. Sen sijaan psykologisesti epäuskottavaa on Tytön kertomus amerikkalaisista ihmeparannuksista.

Päivi tekee teräviä huomioita myös epäsosiaalisten suomalaisten ryhmäkäyttäytymisestä, kun jo huomenen sanominen takeltelee ja kun aamiaisella ei sentään saa ottaa sekä puuroa että jugurttia, ainakaan, jos joku huomaa. Sirkuksessa käynti on riemukasta ja silti raastavaa luettavaa, samoin lähtöbileet, jossa käy ilmi, että yksijalkainen on tulkinnut Päivin viihtymisen samoissa porukoissa aivan väärin. Päivihän on kesäkuteissaan pannut itsensä näytille ja tarjolle kertomatta olevansa naimisissa. Jätkä on luullut, että Norjassa vihkisormuksia pidetään oikeassa kädessä.

Lopulta Päivi taas pääsee lentoon, saa suosikkilikööriään pimeän oluen jälkeen ja muuttuu takaisin siksi itsekseen, joka lähti parantolamatkalle. Päivi Laakson romaanin rakenne kestää ja toimii hyvin.