Laulu nousevalle myrskylle

Ruotsalainen kirjailija, journalisti ja kriitikko Peter Fröberg Idling (s. 1972) löysi matkallaan Kambodžassa Phnom Penhissä pienestä ruotsalaisesta kirjastosta neljän älymystön edustajan matkaraportin vuodelta 1978. Idling alkoi tutkia asiaa. Häntä kiinnosti, miten oli mahdollista, että ruotsalainen, Pol Potin vieraana ollut vasemmistodelegaatio kirjoitti kaikesta näkemästään ja kokemastaan niin myönteisesti, kun kuitenkin tiedämme, että Kambodzassa vuosina 1975–1979 oli käynnissä kansanmurha.

Ruotsalaiset matkaajat eivät olleet lainkaan huomanneet monien ihmisten olevan nääntymäisillään nälkään ja pakkotyöhön. Idling kokosi tutkimuksistaan esseereportaasin, joka ilmestyi vuonna 2006 nimellä Pol Pots leende (suom. Pol Potin hymy). Kiitetty teos on herättänyt paljon huomiota ja se on käännetty monille kielille.

Esikoisromaanissaan Laulu nousevalle myrskylle (Sång till den strom som ska komma) Idling kirjoittaa samasta aihepiiristä. Nyt ollaan kuitenkin vielä katastrofia aikaisemmassa ajankohdassa, vuodessa 1955, jolloin maa on juuri itsenäistynyt Ranskan vallan alta. Eletään viikkoja elokuun lopusta syyskuun loppuun ja valmistellaan ensimmäisiä parlamenttivaaleja.

Romaanissa on kolme osaa, joista kukin on omistettu kerrallaan yhden päähenkilön näkökulmalle. Saloth Sar, oppositiojohtajan sihteeri ja opettaja, on palannut opiskeluvuosiensa jälkeen Pariisista. Hän etsii poliittisia esikuvia maalleen ja suunnittelee salaisesti kommunistista vallankaappausta. Pariisin vuosien aikana Sar on myös kovasti kaivannut kihlattuaan. Suhde on säilynyt kirjeiden välityksellä, mutta kohtaaminen Sarin palattua ei ole helppo.

Sam Sary, prinssin luottomies ja maan pääministeri, on uppoutunut tehtäväänsä hoitaa tulevat vaalit siten, että niiden tulos on kuningashuoneelle suotuisa. Häikäilemätön Sary pelaa kovilla panoksilla, äänet on hankittava vaikka väkisin. Sary on myös kovin mieltynyt päävastustajansa Sarin kauniiseen kihlattuun Somalyyn.

Somaly, Kambodzan tavoiteltu kauneuskuningatar, suunnittelee tulevaisuuttaan ja punnitsee mahdollisuuksiaan niin Sarin kuin Sarynkin kanssa. Elämä on edessä, ja sille haluaisi mielekkään sisällön. Kihlattu Sar etsii vastauksia piinaaviin poliittisiin kysymyksiin.

Somaly yrittää saada tolkkua omasta elämästään ja mahdollisuuksistaan. Se on vaikeaa. On vaikea päättää, mitä ajattelisi, mitä valitsisi, mikä olisi järkevää ja kannattavaa. Mihin voisi uskoa? Mikä on mahdollista ja kenen kanssa?

Somaly huomaa muutosta janoavassa kihlatussaan muutoksia. ”Sar on aina etsinyt täydellistä eikä käsitä, mitä vetovoimaa on vinossa. Vajavaisessa. Varsinkaan nyt, palattuaan. Ennen hän suhtautui epätäydellisyyteen avoimemmin, nyt hän tuntuu jatkuvasti pyrkivän kohti ehdotonta.”

Oppositiopuolue häviää vaalit, ja Somaly hylkää kihlattunsa.

Lukija peilaa romaanin tapahtumia tulevaan. Ja niin on tarkoituskin. Sar tulee myöhemmin tunnetuksi nimellä Pol Pot. Hän on Hitlerin ja Stalinin rinnalla yksi viime vuosisadan julmimmista johtajahahmoista.

Tapahtumapaikat elävät

Idling saa historialliset tapahtumapaikat hyvin elämään. Etelän Kep sur Mer ja pääkaupunki Phnom Penh avautuvat lukijan eteen jännittävinä ruokineen, hajuineen ja makuineen. Polkupyörätaksit kulkevat, vaalitilaisuuksissa karjutaan mikrofoneihin, juhlissa virtaa samppanja. Tunnelma muutoksessa elävässä maassa on hauras, jännittynyt, sähköistynyt.

Ilmapiirissä on myös hermostunutta paradoksia. On länsimaiden ihailua ja halua itsenäistyä. Lännestä tulevat ruuat, puvut, kieli, koko se toisen maailmansodan jälkeinen nouseva kulutusyhteiskunta vetää ihmisiä vastustamattomasti puoleensa. Samaan aikaan on nöyryyttävää, ettei oman maan kieli tunnu olevan tärkeiden asioiden ilmaisemiseen yhtä hyvää kuin ranska.

Länsimaisilla elokuvilla on romaanin ihmisiin iso vaikutus. Prinssikin on niihin aivan hassahtanut. Ja ehkä Somaly on viisaampi kuin edes aavistaa muistaessaan sitä yhtä rakkauden karusellia kuvaavaa elokuvaa, joka toki kokonaisuutena on hänen mielestään ristiriitainen.

”Aivan kuin se ei olisi vakavissaan. (–) Ja samalla hänen on vaikea kiistää, etteikö henkilöiden yksinkertaisimmillakin ratkaisuilla olisi kauaskantoisia seurauksia pitkälle tulevaisuuteen. Etteikö rakkauden kiihko saisi ihmisiä niin määrätietoisesti valtoihinsa, että se muuttaa heidän tulevaisuutensa.”

Ideologikin on ihminen

Laulu nousevalle myrskylle tekee uteliaaksi ja nostaa esiin monta kysymystä. Jos Saloth Sarin alkuperäinen pyrkimys oli tehdä yhteiskunnasta oikeudenmukaisempi paikka – niin kuin Idling uskottavasti antaa ymmärtää –, miten on mahdollista, että parikymmentä vuotta romaanin tapahtumien jälkeen hänen johtamassaan maassa iso osa kansasta kuolee nälkään, pakkotyöhön ja murhiin?

Idlingin lähtökohtana on, että julminkin ideologi on ihminen, joka tekee päätöksensä ja valintansa henkilökohtaisen elämänsä perusteella, niin kuin muutkin. Siksi romaanin tapahtumat kietoutuvat historiallisiin tositapahtumiin henkilöiden kamppailussa politiikan, rakkauden ja unelmien kentällä. Kova nöyryytys ja turhautuminen yhdistyneenä voimakkaaseen oikeudenmukaisuuden haluun voivat olla voimakkaita kannustimia turvautumisessa äärimmäisiin keinoihin.

Idlingin valitsema lähestymistapa historiaan ei ole uusi. Hyvä toinen esimerkki on Michael Haneken ohjaama ja käsikirjoittama elokuva Valkoinen nauha (2009). Siinä seurataan ankaran uskonnollisessa kasvatuksessa varttuvia lapsia, joista on tuleva natsi-Saksan toimeenpaneva taipumaton sukupolvi. Siinäkin on yhtä aikaa liikuttavaa ja puistattavaa seurata, miten ihmiset tavoittelevat elämässään omasta mielestään jotain oikeaa ja kuinka he askel askeleelta kulkevat kohti suurta katastrofia.

Laulu nousevalle myrskylle tekee uteliaaksi.

Huomisen historia syntyy niistä valinnoista, joita tehdään tänään. Mutta auttaako historian ja itsemme ymmärtäminen meitä välttämään virheiden tekemistä tulevaisuudessa? Mitä meidän juuri nyt tulisi havaita ja välttämättä estää tämän päivän yhteiskunnassamme?

Laulu nousevalle myrskylle oli ehdolla vuoden 2012 August-palkinnon saajaksi Ruotsissa. Se on käännetty monelle kielelle. Marja Kyrön suomennosta on miellyttävä lukea. Idling on tietoinen siitä, että historiallisista henkilöistä kirjoittaminen sisältää riskin. Hän on punninnut sanansa tarkkaan. Ennen varsinaisen tarinan alkua hän muistuttaa lukijaa siitä, että kyseessä on ”kuvitelma”. Saloth Sarin osuus teoksessa on kirjoitettu yksikön toiseen persoonaan ja osin myös imperatiiviin, mikä luo siihen sopivasti tutkivan, tunnustelevan ja yhä ankarammaksi käyvän sävyn.