Tahto tahtojen

Suomentaja Eve Kuismin on valinnut teokseen Tahto tahtojen Rainer Maria Rilken (1875-1926) keskikauden runoja. Kaksikielinen valikoima on julkaistu paitsi tekstipokkarina myös Juha-Pekka Ikäheimon kuvittamana rinnakkaispainoksena. Teos sisältää 22 runoa, jotka antavat edustavan näytteen Rilken 1900-luvun alkuvuosien aiheista ja tyylistä.

Suomentaja on pyrkinyt mahdollisimman suureen vastaavuuteen sisällön, rytmin ja loppusointujen suhteen. Siksi käännöksestä jää pakostakin vanhahtava ja paikoin kömpelö vaikutelma. Sadan vuoden takaisten runokuvien tuoreutta ja näkökulmien yllättävyyttä tämä seikka ei silti mitenkään vähennä.

Eve Kuisminin vajaat kymmenen vuotta sitten alkanut suomennostyö pohjautuu lähes 40 vuotta kestäneeseen Rilke-harrastukseen. ’Ihastuminen’ ja ’ihailu’ ovat ilmauksia, joilla Kuismin esipuheessa ilmeisen spontaanisti luonnehtii suhdettaan Rilken runouteen. Ihastumisen syiksi hän mainitsee runojen kuulauden ja niiden kielen rytmikkyyden, suoranaisen musiikillisuuden.

Suomennosvalikoiman ”esinerunojen” lähtökohtana on kuva; Rilkehän oli eräs imagismin innoittaja ja vaikutti suuresti tähän varsinkin englanninkielisessä lyriikassa vahvaksi kehittyneeseen liikkeeseen. Rilken uusi, esinerunoihin johtanut esteettinen näkemys lähti ajatuksesta, että subjektiivisuus ei ole yksittäisen ihmisen ominaisuus vaan tila, jossa ihminen on osa kaikkea havainnoimaansa. ”Esineetkin puhuvat ja niillä on omat merkityksensä, joiden syntyä ihminen voi siivittää, jos hän avaa sisimpänsä kaikkeudelle”, kuten Kuismin selittää runoilijan ohjelmaa.

Hengen myrsky

Rilken runous tyydyttää ilmeisesti jotakin mystiikan kaipuuta, joka piilee monissa meissä järki-ihmisissäkin ­- näin ainakin voi päätellä niistä luonnehdinnoista, joita tähänastisten Rilke-suomennosten lehdille ja takakansiin on valikoitunut. Aila Meriluodon suomentamissa Duinon elegioissa (WSOY 1974) kuvaillaan, että runoista välittyy ihmisten näkyvä maailma ja sen takana piilevä näkymätön, todellisempi maailma. Anna-Maija Raittila puolestaan toteaa Hetkien kirja -suomennosvalikoimansa (WSOY 1992) alkusanoissa: ”Olen halunnut tuoda Rainer Maria Rilken, selkeän suunnannäyttäjän ja syvän lohduttajan, lähelle ketä tahansa hämmentynyttä, oman sisimpänsä hiljaisuutta etsivää suomalaista.” Rilkeen monipuolisesti myös suomentajana perehtynyt Liisa Enwald puhuu Sonetit Orfeukselle -suomennoksessaan (TAI-teos 2003) runoilijan kokemasta ”hengen myrskystä”, joka erottuu alkutekstistä ja tuottaa suomentajalle paljon ongelmia mutta myös sydämen iloa.

Tämä mystisyys nähtävästi takaa runoilijan ehtymättömän ja tasaisesti jatkuvan suosion. Tyypilliselle Rilken lukijalle ei riitä pelkkä pinta vaan hän etsii jotain syvempää, metafyysistä ulottuvuutta. Runous ei ole silloin vain vastaanotettava sanoma tai passiivisesti koettu elämys vaan siinä on dialoginen ulottuvuus.

Runoilija eläintarhassa ja kasvitieteellisessä puutarhassa

Eve Kuisminin valikoimaa selatessa kokenutkin Rilken lukija häkeltyy. Runojen aiheina ovat aivan kuin satunnaisesti turistimatkalla tai kävelyretkellä tavatut luonnon edustajat: ruusu, hortensia, joutsen, papukaija, flamingo, kissa, gaselli, pantteri. Valikoiman loppupuolella tavataan elottoman maailman kohteita ja abstraktimpia elämänilmiöitä.

Kuismin mainitsee vuonna 1902 Pariisissa kirjoitetun ”Pantterin” mielirunokseen, josta hän myös aloitti suomennostyön. Runosta löytyi myös sitaatti koko valikoiman nimeksi. Runoilija tarkastelee häkkiin suljettua villieläintä. Hän kokee ja kuvaa omasta ympäristöstään raastetun ja vangitun eläimen tunteet vahvasti: ” – – Askeleet vahvat, notkeat – käyntinsä pehmeää, / kun pienimmistä pienintä se kiertää ympyrää. / Kuin tanssisi voimaa antain ympäri keskiön sen, / jonka sisällä puudutettuna viruu Tahto tahtojen. – -”

Eläinrunoillaan Rilke jatkaa varsinkin 1700- ja 1800-luvun englantilaisen ja ranskalaisen lyriikan traditioita, ja jo pelkästään ”Pantteriin” löytyy useita vertailukohtia. Rilken runon lopetus on kieltämättä moderni. Siihen tulee metafyysinen näkökulma, kun tarkoin liikkeiltään ja aisteiltaan kuvatun eläimen sydämen kohdalla onkin tyhjää: ”Joskus avautuu äänettömästi verho pupillin, / tuon tuokion aikana kuva sisään pääseekin. / Kiirii jäsenten läpi aavistus valppaudesta, eloisasta, / kunnes se – sydämen kohdalla – lakkaa olemasta.”

Mies kuin sylikoira

Eläin- ja kasvirunot ovat havainnollisia esimerkkejä siitä, miten Rilke liittyy runsaan sadan vuoden takaiseen eurooppalaiseen symbolismiin tai puhtaammin saksalaiseen uusromantiikkaan. Minusta kiinnostavampia ovat kuitenkin valikoiman loppupuolen runot, joissa ollaan selvemmin ihmisten maailmassa ja joissa on kirpeää ironiaa unelmien ja todellisuuden yhteentörmäyksistä.

Balladinomaisessa ”Rakastetun kuolemassa” mies rakentaa aluksi tyhjyyttä uhkuvasta tuonpuoleisuudesta ihanan henkisen mausoleumin kuolleelle rakkaalleen. Vakavasta aiheestaan huolimatta runo leikittelee taitavasti perimmäisillä käsitteillämme ja asenteillamme.

Runojen joukossa on useita naiskuvauksia. Myös niissä on purevaa yleisinhimillistä ironiaa, mutta naisten luonne ja tilanne on kuvattu ymmärtäen. Hekin ovat eräänlaisia häkkiin suljettuja olentoja, kulttuuristen konventioiden kahlitsemia, jopa unohdettuja. ”Naiskohtalo”-runo vertaa naista lasiesineeseen, joka kauneuden karistessa päätyy rihkamahyllylle. ”Kurtisaani”-runon nainen on kovettanut luonteensa ja elää rooliaan leikitellen miesten tunteilla suorastaan myrkyllisesti. Tässä runossa mies on heikompi astia ja vertautuu jopa sylikoiraan.

Kokoelman loppupuolella on myös romanttisia tunnelmarunoja. Sävyiltään valoisien rakkauden ja onnen kuvausten rinnalla on myös kuoleman ja rappion aavistuksia. ”Muuan linna” kertoo sortuvasta rauniosta. Kuin aktiivisen luomiskautensa voiman osoitukseksi runoilija ei malta olla lisäämättä ironian piikkiä: ”- – Rikkoutuneeseen ikkunaan / ilmestyy hehkumaan / kukka sininen // ei kukaan nainen itkien – -”. Saksalaisen romantiikan kliseeksi kulunut tunnus saa vielä 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä uuden elämän.

Tahto tahtojen -suomennosvalikoima on hyvä osoitus kulttihahmoksi nousseen runoilijan monipuolisuudesta ja liittää aiemmin ahtaammin saksankielisen kulttuurialueen edustajaksi mielletyn nimen vahvemmin kansainväliseen yhteyteen.