Kukunor. Uni ja nonsensekirjallisuuden traditio Lauri Viidan runoelmassa, Ne runot, jotka jäivät

Lauri Viita (1916−1965) oli tamperelainen kirjailija, joka julkaisi neljä runokokoelmaa, Betonimylläri (1947), Kukunor (1949), Käppyräinen (1954) ja Suutarikin, suuri viisas (1961) sekä kaksi romaania, Moreeni (1950) ja Entäs sitten, Leevi (1965). Hänen ura katkesi kuolemaan auto-onnettomuudessa.

Lauri Viidan tuotannosta on kirjoitettu varsin paljon, väitöskirjojakin on tehty jo useampia (Yrjö Varpio 1973, Anneli Niinimäki 2015). Sakari Katajamäen väitöstutkimus keskittyy Kukunor-runoelmaan ja erityisesti sen uni- ja nonsense-aineksiin.

Kukunor on runoteos, joka kertoo hyvin monipolvisen tarinan kahdesta peikosta, Kukunorista ja Kalaharista. Teoksen alaotsikkona on Satu ihmislapsille. Kukunor sai ristiriitaisen vastaanoton, sillä se oli hyvin erilainen kuin palkittu, varsin arkirealistinen Betonimylläri. Kukunoria pidettiin vaikeaselkoisena ja tavalliselle lukijalle liian vaikeana, mutta myös viisaana ja hauskana. Runoelman kieltä kuvailtiin arvioissa kielellisenä piirileikkinä, lörpöttelynä, lapsenkielenä ja lyyrisenä salakielenä.

Kukunorin kieltä kuvailtiin arvioissa kielellisenä piirileikkinä, lörpöttelynä, lapsenkielenä ja lyyrisenä salakielenä.

Katajamäki aloittaa lähes 400-sivuisen tutkimuksensa perusteellisella katsauksella Viidan tuotannon, unien ja kirjallisuuden yhteyden sekä nonsense-kirjallisuuden aikaisempaan tutkimukseen ja tutkimussuuntiin. Varsinainen tutkimus jakaantuu kahteen osaan, Kukunorin unijaksoja käsittelevään ”Muuttuva minä unien maailmoissa” ja nonsensea tarkastelevaan ”Kielikeskeinen nonsense”. Nonsense-piirteet nousevat esille myös unen tarkastelussa.

Ihan selvää unta

Aikansa suomalaisessa runoudessa Kukunor oli varsin poikkeuksellinen. Runoelman keskushenkilö on kuusivuotias peikko Kukunor. Kukunor ja sen samanikäinen serkku Kalahari asuvat talvella professorin kesäasunnossa ja lukevat professorin kirjoja. Kukunor unelmoi ja näkee unia, jotka ammentavat sisältönsä peikkojen lukemista kirjoista ja niiden käymistä keskusteluista.

Kirjoista peikot ovat oppineet, että Kalahari on myös autiomaa ja Kukunor suuri järvi. Unissa peikko Kukunor on myös järvi Kukunor, joka haluaisi siirtyä pilvenä vuorten yli ja sataa Kalaharin autiomaahan. Aina ei ole varmaa, mikä on unta, mikä on valvetta. Lisäksi unen sisälläkin voi joskus nähdä unta.

Tutkimuksessa hyödynnetyssä Wim Tiggesin nonsense-kirjallisuuden määritelmässä neljä keskeistä piirrettä ovat merkityksellisyyden ja merkityksettömyyden välinen jännite, leikinomaisuus ja pelimäisyys (tekstissä esiintyy useassa kohtaa ilmaus ”leikki- ja pelimäisyys”), kielen vahva korostuminen ja emotionaalinen etäisyys. Katajamäki tarkastelee ja erittelee huolellisesti Kukunorin rakennepiirteitä käyttäen vertailussa Lewis Carrollin, Edward Learin ja Christian Morgensternin nonsense-tuotantoa. Näistä etenkin Carrollin teksteissä myös uniteema on keskeinen. Katajamäki vertaa kirjallisuuden unimaisia piirteitä oikeiden unien rakenteisiin hyödyntäen unennäköä koskevaa tutkimusta ja unien tulkinnan perinnettä. Unen ja nonsensen logiikka poikkeaa niiden ulkopuolisesta logiikasta eikä aina ole varmaa, mikä on totta, mikä unta. Katajamäki käsittelee myös tietoteoreettisia kysymyksiä olemisen ja tietämisen tietämisestä.

Eräs nonsensen keskeisistä piirteistä on kielikeskeisyys. Katajamäki nostaa esiin nonsenseen kuuluvan jännitteen leikin kahden vastakkaisen elementin, luduksen ja paidian, välillä. Paidia on kontrolloimatonta improvisaatiota ja mielikuvitusta, ludus taas sääntöjen, esimerkiksi tietyn muotorakenteen, noudattamista. Siten samakin asia voi näyttäytyä eri näkökulmista katsottuna sekä sekavana että järjestyneenä, sisällöltään merkityksetön tai hämmentävän monimerkityksellinen voi olla kielellisesti koherentti.

Eräs nonsensen keskeisistä piirteistä on kielikeskeisyys.

Katajamäki korostaa Kukunor-runoelman potentiaalisuuden näkökulmaa. Runoelma on monipolvinen ja aukkoinen, siinä on ennakoimattomia käänteitä ja yllättäviä reittejä. Keskeistä on jännite ja tasapainottelu järjestyksen ja epäjärjestyksen välillä. Huolimatta näennäisestä ennakoimattomuudesta ja polveilevuudesta runoelman jatkuvuus säilyy.

Sellainen kömmähdys on sattunut kirjan taitossa, että muutamalla sivulla tekstiä on vain puoli sivua ja alaosa tyhjää. Tekstin päättyminen kaksoispisteeseen keskelle sivua luo vaikutelman, että jotain on jäänyt pois. Sivua kääntämällä huomaa, että esimerkki on sittenkin kokonaisuudessaan seuraavalla sivulla.

Jäljellä runot

Kokoelma Ne runot, jotka jäivät sisältää Viidan kokoelmien ulkopuolisia runoja. Runoista osa on julkaistu lehdissä, osa on lähetetty kirjeissä ja osa on kirjoitettu keskeneräiseksi jäänyttä kokoelmaa varten. Mukana on Viidan kuolinpäivänä Parnassossa julkaistu Onni-sikermä, jonka viimeisenä runona on kuolinilmoituksissa usein siteerattu ”Kaita polku kaivolta ovelle/nurmettuu”. Teoksen nimi on peräisin runosta ”Runoilijan hauta”.

Kokoelman 55 runoa on ryhmitelty kuuteen osastoon. Valikoiman koonnut Sakari Katajamäki toteaa kirjan johdannossa halunneensa koota helposti luettavan kokonaisuuden, jossa jokainen osasto kirjan loppuun sijoitettuine selityksineen valottaa Viidan kirjailijakuvaa eri näkökulmasta. Tämän vuoksi runoja ei ole järjestetty aikajärjestykseen eikä ryhmitelty esimerkiksi ilmestymispaikan mukaan. Kokoelma selityksineen on koottu jo vuosina 2001−2002, vaikka se on julkaistu vasta nyt.

Kokoelman lopussa on Sakari Katajamäen laatima osa selityksiä ja huomautuksia. Lyhimmillään huomautus kertoo runon alkuperäislähteen. Usein Katajamäki kuitenkin esittelee runon eri versioita ja joskus myös Viidan omia kommentteja. Nämä laajemmat selitykset ovat kiinnostavia muillekin kuin varsinaisille Viita-tutkijoille, näkyyhän niissä häivähdyksiä runon muotoutumisesta ja runoilijan ajatuksista.

Ne runot, jotka jäivät on mielenkiintoinen kokoelma, johon on löytynyt varsin monenlaisia runoja. Ymmärrettävästi kokoelma on epätasainen. Mukana on monia upeita runoja, mutta myös joitakin melko vähäpätöisiä. Kokonaiskuvan ja yleisen mielenkiinnon vuoksi niillekin on paikkansa. Kokonaisuutena paras on kirjan viimeinen osio, Onni-sikermä, joka on julkaistu myös Viidan Kootuissa runoissa. Tässä on kuitenkin mukana myös aikanaan Parnassosta pois jäänyt ”Mitä odotankaan” nimellä ”Sain sen, mitä halusin”.

Ne runot, jotka jäivät on selityksineen hyvä täydennys Lauri Viidan julkaistuun tuotantoon.

Osa Viidan runoista on vahvasti kantaaottavia. Oma suosikkini kokoelmassa on koskettava runo ”Apu-Iida”, joka on julkaistu Työväen Joululehdessä vuonna 1962. Runon Iida on naimaton nainen, jolla on kahdeksan lasta: ”Kas, Iidan lapsilla ei ole isää, /sanotaan, vaikka on viisi.” Iida on ahkera ja taitava talousihminen, jolta syntyvät monenlaiset herkut ja pitoruoat, mutta ”Rouva ei maksa, vaan hän antaa/työtä ja vanhoja vaatteitaan, /ja Iida, Iida tekee.” Niinpä Iida lapsineen istuu joulukirkossa rouvan antamissa vanhoissa vaatteissa ”ja veisaa, veisaa lujaa.”

Ne runot, jotka jäivät on selityksineen hyvä täydennys Lauri Viidan julkaistuun tuotantoon, vaikka Viidan varhaista runoutta onkin otettu mukaan vain valikoiden. Aivan kaikki Viidan kokoelmien ulkopuolinen tuotanto ei siis ole tässäkään mukana.

Nonsensen aarreaitta

Käsitys kirjan kannen merkityksellisyydestä vaihtelee; voihan eri laitoksissa ja uusissa painoksissa kannen ulkonäkö vaihtua aivan toisennäköiseksi. Katajamäen tutkimuksen kantta pidän hyvin onnistuneena, siinä on mukana viittaus kielelliseen epäjärjestykseen, mutta kirjan nimi ja tekijä löytyvät ongelmitta. Ne runot, jotka jäivät -kirjan kannessa olevaa pientä ruskeaa kuvaa jouduin katsomaan useamman kerran ennen kuin tajusin sen esittävän ihmiskasvoja.

Katajamäen teos on tieteellinen väitöskirja, joka sisältää paljon teoriaa ja tiukkaa analyysia eikä ole kovin kevyttä lukemista. Katajamäen kirjaa ei siis mitenkään voi suositella rinnakkaislukemiseksi Kukunoriin ensi kertaa tutustuvalle. Nonsense-kirjallisuudesta kiinnostuneelle se sitä vastoin on oikea aarreaitta. Hakemiston puuttuminenkaan ei ole ylitsepääsemätön ongelma, sillä informatiivinen sisällysluettelo auttaa aika hyvin halutun asian löytymisessä.