Kaikki mitä rakastin (What I loved)

Taide ja elämä nivoutuvat tiiviisti yhteen Siri Hustvedtin romaanissa Kaikki mitä rakastin. Taidehistorioitsijan ja taiteilijan ystävyydestä kertova teos on sukellus suurten kysymysten äärelle. New Yorkin taidemaailmaan sijoittuvassa romaanissaan Hustvedt kuvaa samalla tarkkuudella sekä elämän eri nyansseja että taideteosten yksityiskohtia. Kirjailija ei pelkää kuluneitakaan aiheita vaan nostaa ne uuteen valoon. Rakkaudesta on harvoin kirjoitettu näin älykkäästi ja herkästi.

Romaanin kehyskertomus on tarina taidehistorioitsija Leo Hertzbergistä ja taiteilija William ”Bill” Wechleristä. Se on myös mitä suurimmassa määrin kertomus ihmisistä heidän lähellään, molempien vaimoista ja lapsista. Perheiden pojat, Matt Hertzberg ja Mark Wechler, syntyvät vain muutaman viikon sisällä toisistaan. Bill eroaa Markin äidistä Lucillesta ja nai aikaisemmin mallinaan toimineen Violetin. Perhesuhteiden muutoksesta huolimatta miesten ystävyys säilyy ennallaan. Myös Leon vaimo Erica tulee hyvin toimeen Violetin kanssa, ja perheet viettävät yhteisiä idyllisiä kesiä samassa kesäasunnossa. Eräänä kesänä perheitä koettelee kuitenkin tragedia, joka muuttaa kaikkien elämän.

Kirja koostuu kolmesta osasta, jotka ovat rytmillisesti hyvin erilaisia. Ensimmäisessä osassa
Hustvedt esittelee teoksensa henkilöt hätäilemättä, heihin tutustuu hitaasti. Toinen osa alkaa tragedian jälkeen, sekin hitaasti, mutta muuttuu pikkuhiljaa turbulenssiksi, joka vie tapahtumia vauhdilla eteenpäin. Kolmas osa taas muistuttaa juonellisesti ja tempoltaan postmoderneja jännityskertomuksia.

Teoksen alkupuolen hitautta on kritisoitu, mutta sen tarkoituksena on valmistaa lukijaa tulevia tapahtumia varten. Hidas tutustuminen henkilöhahmoihin saa lukijan uskomaan heihin ja heidän tarinaansa. Hustvedt on parhaimmillaan yksityiskohtiin paneutuessaan, oli aiheena taidehistoria tai yksittäisen ihmisen elämä. Erityisesti vanhassa maalaistalossa vietetyt kesät jäävät kaitafilminomaisesti mieleen.

Romaanin keskeiset henkilöhahmot muodostavat voimakkaita vastapareja. Leo on mietteliäs ja analyyttinen, kun taas Bill kuvataan intohimoiseksi ja karismaattiseksi. Billin vaimot, Lucille ja Violet, kuvataan toistensa vastakohtina. Lucille on pakonomaisen analyyttinen ja töksäyttelevä, neuroottinen ja elämää pelkäävä, ”laudat ikkunoissa ja lukittu kuin purettavaksi määrätty talo”. Violet on teoksen vitaalein henkilö, herkkä, täynnä elämäniloa, lämpöä ja intohimoa. Lapset kuvataan kirjassa myös hyvin erilaisiksi. Leon poika Matt on mietteliäs ja filosofinen. Hänen hahmossaan on alusta saakka jotain läpikuultavaa, haurasta. Mark taas kuvataan epätavallisen miellyttäväksi lapseksi ja tyynen laskelmoivaksi.

Keitä me olemme?

Siri Hustvedt on jo aikaisemmassa tuotannossaan käsitellyt identiteetin olemusta. Mistä minämme muodostuu, keitä me olemme ja miksi? Esikoisromaani The Blindfold (1992) käsittelee nuoren naisopiskelijan eri rooleja ja ulkopuolisuutta omassa elämässään. Kirjailijan toinen romaani The Enchantment of Lily Dahl (1996) on puolestaan nuoren näyttelijättären kasvutarina.
Kolmannessa romaanissaan Kaikki mitä rakastin näkökulma on vanhemman miehen. Hustvedt onnistuu näkökulman vaihdossa erinomaisesti. Esimerkiksi teoksen eroottisissa kohtauksissa miehiseen perspektiiviin sujahtaminen vaikuttaa luontevalta.

Identiteetin kysymystä valottaessaan Kaikki mitä rakastin saa pohtimaan, miten paljon persoonastamme on muihin ihmisiin kiedottua. Millainen on muistojen perspektiivi ja muuttuva muoto, kun tarkastelemme mennyttä elämää? Leo tutkii menneisyyden varjoja ja miettii, olisivatko asiat voineet mennä toisin. Hän toteaa kaipaavansa ihmisiä, ei uusia vaan vanhoja. Hän ikävöi niitä ihmisiä, joiden seurassa hän tunsi olevansa oma itsensä. Leo kerää työpöytänsä laatikkoon muistoesineitä: valokuvia, sukkia ja donitsirasian. Konkreettiset tavarat laatikossa antavat hänelle luvan ajatella niitä muistoja, joista hän ei pysty ääneen puhumaan.

Voimakkaana jää mieleen myös kuvaus Leon äidistä, joka katselee holokaustia edeltävää valokuva-albumia. Kuvien kaikki hahmot ovat kuolleet. Hustvedt kirjoittaa historian kipupisteistä kauniisti, ilman paatosta: ”Valokuvien mustavalkoiset hahmot korvaavat minun omat muistoni, mutta minusta on aina tuntunut, että heidän merkitsemättömistä haudoistaan on tullut osa minua. Silloin kirjoittamatta jäänyt on kaiverrettu siihen mitä kutsun minäksi. Mitä kauemmin elän, sitä varmempi olen siitä, että kun sanon ”minä” tarkoitan ”me” “.

Holokaustin lisäksi Hustvedt sivuaa teoksessaan pahuutta toisellakin tapaa. Billin pojan Markin hahmon identiteetti on elohopean kaltainen. Mark on zeitgeistiin sairastunut nuori mies, jonka patologisen valehtelun ja huijauksen edessä lukija tuntee itsensä kertojan lailla voimattomaksi. Hustvedt ei kuitenkaan valaise psykopaatin mielenliikkeitä sisältäpäin. Hän keskittyy näyttämään, miten Markin läheiset ihmiset tähän reagoivat. Bill raivoaa ja sitten lamaantuu, Violet kokee eläimellistä tuskaa poikapuolensa takia, ja Leo yrittää pelastaa Markin kerta toisensa jälkeen. Teoksessa nähdään jatkumo entisajan hysteerikoista tämän päivän sairauksiin, psykopatiaan ja anoreksiaan. Jatkumon tieteelliset raamit esitellään lukijalle mielekkäästi Violetin tutkimusten kautta.

Taide ja elämä

Kun elämältä pettää pohja, Hustvedtin hahmot valitsevat pelastusrenkaakseen taiteen. Bill purkaa tunteensa taideteoksiinsa, Leo paneutuu Goyan maalausten tutkimiseen, ja Leon vaimo Erica alkaa rakastaa Henry Jamesin kirjojen hahmoja oikeiden ihmisten sijaan. Etenkin Billin moninaisten taideteoksien kuvauksissa on tulkittavissa tarinan kulun toinen, symbolinen taso. Taideteokset kommentoivat romaanin tapahtumia. Hustvedt malttaa esitellä Billin taidetta hitaasti ja antaa riittävästi välineitä kuvitella kulloinenkin taideteos yksityiskohtaisesti. Kertojan katse on miehen. Naisnäkökulmaa taiteeseen Hustvedt on esitellyt esseekokoelmassaan Mysteries of the Rectangle-Essays on Painting (2007).

Romaanin henkilöiden suhtautuminen taiteeseen on kiihkeä, heidän kaikkien elämässä taiteella on merkittävä rooli. Teoksen kolmannessa osassa nuori radikaali taiteilija Teddy Giles hajottaa erään Billin taulun, joka esittää Markia, ja muokkaa siitä oman näkemyksensä mukaisen. Tämä aiheuttaa teoksen kertojassa Leossa paljon voimakkaamman reaktion kuin Markin tuttavan löytyminen kuolleena. Erään kiihkeän riidan aikana Leo syyttää Markia siitä, että Billin Markista maalaama taulu on parempi kuin poika itse. Kaikki mitä rakastin on täynnä päähenkilöiden vuoropuheluja taiteesta. Näissä kohdin Hustvedtin taidehistoriallinen tietämys ja kiinnostus tulee taidokkaasti esiin.

Hustvedtin aikaisemmissa teoksissa on voimakas omaelämäkerrallinen vivahde. Hänen esikoisromaanissaan Blindfold päähenkilön nimi on Iris eli Siri toisinpäin. Kaikki mitä rakastin ei tee poikkeusta, vaikkakaan siinä ei ole ihan yhtä suoria viittauksia tosielämään. Kuitenkin esimerkiksi Violetin hahmossa voidaan nähdä viittauksia Siri Hustvedtiin itseensä. Heillä on samankaltainen tausta, molemmilla on norjalaiset sukujuuret. Hustvedtin mukaan taide on paikka, jossa yksityinen ja sitä ympyröivä kulttuuri kohtaavat. Kirjallisuus, kuten muukaan taide, ei synny tyhjiössä. Kaunokirjallisuus on kuitenkin aina oma maailmansa.

Näkökulma menneeseen

Menetyksen tunne, menetetyn elämän kaipuu seuraa kirjan tunnelmaa jo sen nimestä lähtien. Leon mukaan: “Kaikki meistä kertovat tarinat on kerrottava menneessä aikamuodossa. Ne keriytyvät auki taaksepäin siitä missä me nyt olemme, emme enää tarinan henkilöinä vaan katsojina jotka ovat päättäneet avata suunsa.” Yleissävy ei kuitenkaan ole surullinen tai lohduton vaan hyvin elämänmakuinen. Romaani puhuu voimakkaasti sen puolesta, että vastoinkäymisten jälkeen on mahdollisuus suhtautua elämään ilman kyynisyyttä. Kuten Leo toteaa: ”Elossa oleminen on käsittämätön tunne. Tietoisuus sinänsä on käsittämätön. Maailmassa ei ole mitään itsestään selvää.”

Hustvedtin ensimmäistä suomennosta saatiin odottaa kauan. Maailmanlaajuisen menestyskirjan matka Suomeen kesti neljä vuotta. Kaikki mitä rakastin ansaitsee kaikki mahdolliset lukijansa, myös Kristiina Rikmanin loistavan suomennoksensa takia. Hustvedt kirjoittaa parhaillaan uutta teosta, jonka nimeksi on tulossa The Sorrows of an American. Kirjaa lupaillaan suomeksi jo syksyllä 2008. Hustvedt on kertonut, että Leo Hertzberg esiintyy myös tulevassa kirjassa.