Isänsä nimellä jälkipolvien tuntema Sugawara Takasuen tytär kirjoitti runopäiväkirjansa noin vuonna 1058 Japanissa. Myöhemmin teosta on alettu kutsua Sarashinan runopäiväkirjaksi (Sarashina nikki). Nimi viittaa Sarashinan alueella (nyk. Naganon lääni) sijaitsevaan Tädinhylkäysvuoreen, josta kirjoittaja kehityskertomuksensa lopussa runoilee. Kääntäjä on valinnut suomennokselle yleistajuisemman nimen, vaikka hän johdannossa kutsuukin teosta Sarashinan runopäiväkirjaksi.

Tädinhylkäysvuoren mainitseminen heläyttää Japanin kulttuuriin vihkiytyneen lukijan haikeaan säveleen. Meille muille kirjan suomentaja Miika Pölkki kertoo, että vanhenevan Takasuen tyttären runo ammentaa surullisen julmasta tarinasta, jossa poika on hylätä kasvattitätinsä vuorelle kuolemaan. Tarinan myötä Sarashinasta on tullut hyljätyksi tulemisen vertauskuva. Näin on myös Takasuen tyttären runopäiväkirjassa: ”Mikä sai sinut tulemaan / kuuttomassa yön pimeydessä / Tädinhylkäysvuorelle, tämän vanhuksen luokse?”, kirjailijatar runoilee. Hänen ei kuitenkaan tarvitse huolia jäävänsä yksin: taas on uusi lukijakunta saatettu vuoren juurelle, hyljätyn luokse.

Takasuen tyttären kirja luokitellaan nikki-kirjallisuuteen kuuluvaksi. Suomeksi nikki on käännetty tarkoittamaan runopäiväkirjaa. Takasuen tyttären kirjassa omaelämänkerrallisiin merkintöihin sekoittuu kaunokirjallisempia aineksia. Kerronta ohittaa elliptisesti useitakin vuosia, eivätkä vuoret ja joetkaan sijaitse aina siten kuin kartalla. Tämä lienee tarkoituksellista kirjoittajan tavoitellessa psykologisesti syvää ihmiskuvausta, jossa pyhiinvaellusmatkoilla, unilla ja mietteillä on tärkeämpi tehtävä kuin arkisessa ilmaisussa.

Teos ei ole päiväkirja aivan sanan kirjaimellisessa merkityksessä, sillä kirjoittaja kuvaa taannehtivasti lapsuutensa ja varhaisen aikuisuutensa tapahtumia ja tavoittelee muistin varassa silloista kokemusmaailmaansa. Luultavaa on, ettei Takasuen tytär vielä nuoruudessaan kirjoittanut mitään, vaikka runoilijan sielu hänessä jo tuolloin sykkikin. Yhdessä muun muassa Murasaki Shikigun Genjin tarinoiden kanssa Takasuen tyttären runopäiväkirja on lajin tunnetuimpia edustajia, ja se luokitellaan japanilaisen kirjallisuuden klassikoihin. Tämä etupäässä naisten suosima kirjallisuudenlaji koostuu kertovista jaksoista, mutta yhtä lailla tarinaa kuljettavat kerronnan helmoihin ripotellut wakarunot. Takasuen tyttären päiväkirjassa wakarunoja on lähes sata.

Sarashina päiväkirja on myös kirjeromaani. Mukavan modernistisesti kirjailijattaren viestit saavat rinnalleen ystävättärien ja arvoitukselliseksi jäävän herrasmiehen runomuotoon kirjoitettuja vastineita. Myös dialogi käydään pääosin runoillen. Säkeet ovat minimalistisen hiottuja, vaikka lukijalle annetaankin vaikutelma niiden spontaanista luonteesta.

Kirjoittaja on runopäiväkirjassaan oivaltanut tunnustuksellisuuden saavan voimansa nimen omaan fiktiosta, joka vapauttaa kerronnan arkisista välisoitoista. Hän rakentaa kuvaa Itä-Japanin syrjäseuduilta kotoisin olevasta naisesta, itsestään. Vaivihkaa tämän keskiluokkaisen, hiljaisen, melko tavanomaista elämää viettävän naisen elämä yltää sankarittaren mittoihin, tarinaksi, joka on mielekästä kääntää vielä tuhat vuotta myöhemminkin uudelle kielelle. Kirjoittaja kertoo haaveilleensa lapsesta asti Genjin veroisista sankareista ja toiveestaan olla onneton Ukifune (”kelluva vene”), joka liehittelijöiden ristitulessa heittäytyy jokeen. Haaveiltuaan tarpeeksi, hän tarttuu kynään ja kirjoittaa itsensä hovikirjallisuuteen. Miksipä siis hämmästellä sitä, ettei kerran jo eronnut, sankaritarta huomattavasti vanhempi, urallaan kompasteleva ja ennenaikaisen kuoleman kohtaava aviomies mahdu kirjan lehdille kuin ohimenevinä huokaisuina.

Keisarinnan hovineidon päiväkirja jatkaa Basam Booksin hienoa käännöskirjallisuuden linjaa, jonka tarkoituksena on tehdä tutuksi meillä vähemmän tunnettuja klassikoita. Miika Pölkin suoraan alkukielestä tehty suomennos sisältää Takasuen tyttären elämäkerran, kääntäjän kirjoittaman kattavan johdannon ja seikkaperäiset selitykset, joissa kerrotaan myös käännösratkaisuista ja eri tulkintavaihtoehdoista. Viehättävä on maininta kääntäjän omasta matkasta Tädinhylkäysvuorelle.

Itse päiväkirja puristuu esittelyjen väliin 85-sivuisena. Meille ajallisesti ja kulttuurisesti etäinen teos on syytä ankkuroida, jotta symbolein ladattu kieli ja hienovaraiset viittaukset avautuisivat. Pääosin selitykset täyttävätkin tehtävänsä, mutta ainakin johdannon kanssa päällekkäisiä asioita olisi voinut karsia. Nyt vaarana on, että lukuisat viitteet rikkovat tarinaan eläytymistä. Lukijan intressit ratkaiskoot, kuinka tarkkaan hän jokaiseen viitteeseen perehtyy.

Takasuen tytär tuli tunnetuksi nimenomaan prosaistina. Hän epäili runoilijan lahjojaan, ja vain yksi hänen runoistaan tuli valituksi keisarilliseen runokokoelmaan. Tuskinpa tunnustuksen vähyys johtuu kuitenkaan runojen tasosta. Keisarinnan hovineidon päiväkirjan yksi parhaita anteja on nimenomaan sen runot, jotka on myös suomennettu erinomaisesti. Luonto peilaa niissä ihmisen syvimpiä tunteita. Konkreettisten ja tunnistettavien kuvien kautta kirjailija astelee vaivihkaa ihmismielen maisemaan. Vain niin kovin melankolinen on tuo näkymä: ”Kun usva kietoo / vaaleansinertävän taivaan ja kukat sisäänsä kevätyönä, / vetää himmeästi näkyvä kuu sydäntäni puoleensa”. Takasuen tytär on päiväkirjassaan onnistunut luomaan harmonisen kokonaisuuden, jossa kertova ja runollisempi aines ei tallaa toista alleen. Päinvastoin vuorottelu kirkastaa sanomaa.

Jaa artikkeli:

 

Lisätietoa muualla verkossa