Marssimusiikkia

Venäjältä vuonna 1990 Saksaan muuttanut Wladimir Kaminer on saavuttamassa yhä suurempaa suosiota uudessa kotimaassaan. Suomenvalloituksensa hän aloittaa Marssimusiikkia-romaanilla, joka on ensimmäinen Kaminerilta suomennettu teos. Saksassa häneltä on lisäksi julkaistu mm. Russendisko (2000), Schönhauser Allee (2001), Reise nach Trulala (2002) sekä vastikään ilmestynyt Mein deutsches Dschungelbuch (2003).

Kaminerin romaaneja on käännetty jo useille kielille, ja lokakuussa hän kävi myös Suomessa Goethe-instituutin vieraana. Sanalla sanoen: Kaminerista on tullut ilmiö, tai pikemminkin ilmiö ilmiön sisällä, sillä onhan kaiken DDR- ja neuvostokulttuuriin liittyvän ihannointi ollut Saksassa ostalgia-buumina valloillaan jo hyvän aikaa. Ajankohtainen käännös on myös mielenkiintoinen kohde käännöskritiikille.

Tarinointia humoristeille

Kuten muutkin Kaminerin kirjoista, myös Marssimusiikkia on kertomuskokoelma. Kirjan kertojapäähenkilö on sen kirjoittajan mukaisesti nimetty Vladimir, joka syntyy Neuvostoliitossa Lokakuun vallankumouksen vuosipäivänä vuonna 1967. Nuori Vladimir ajautuu erilaisten hanttihommien, underground-rockbileiden, latvialaisen hörhöleirin ja asepalveluksen kautta ajan hengen mukaisesti länteen, Berliiniin.

Tarina poukkoilee ajasta ja paikasta toiseen, vain aihepiiri pysyy samana. Se avaa näkökulmia arkipäivän neuvostoyhteiskuntaan, joka Kaminerin käsittelyssä paljastaa heikkoutensa ja naurettavuutensakin. Marssimusiikkia tarkastelee siis yhteiskuntaa ennen kaikkea humoristisessa valossa, eikä sitä voi sanoa kovinkaan analyyttiseksi, kriittiseksi tai poliittiseksi teokseksi. Nämäkin puolet tulevat kuitenkin kerrontaan mukaan huumorin kautta.

Kaminer kertoo tarinoitaan arkipäivän realismin sävyyn. Kuitenkin itse asiat, joista hän kertoo, tuntuvat usein miltei liian uskomattomilta ollakseen totta. Koko kirjan kantavana voimana ja voimakkaana ominaispiirteenä on Kaminerin musta huumori ja ytimekäs, lyhytsanainen tyyli, jota höystävät värikkäät kielelliset ilmaisut ja sanaleikit.

Lisää itse teoksesta voi lukea Kiiltomadossa 19.2.2003 ilmestyneestä Riitta Aromäen kritiikistä Marssimusiikkia individualisteille, itse keskityn seuraavassa teoksen käännökseen.

Vladimirin maailma suomeksi

Teoksen on suomentanut Hannu Väisänen, jonka aiempiin suomennostöihin kuuluu mm. Bodie Thoenen romaaneja. Neuvostonostalgia kääntyy häneltä pääosin mallikkaasti, ja alkuteoksen sävy ja tunnelma välittyvät hyvin. Toisaalta käännöstä vaivaa kiireessä kyhätyn leima. Vaikka Väisänen paikoitellen yltyy räväkkäänkin kielelliseen ilotulitteluun, toisaalla hän syyllistyy latteuksiin ja kompurointiin.

Yleisesti ottaen Väisänen luottaa lukijaansa. Hän ei juurikaan selittele, vaan kääntää esimerkiksi monet neuvostokäsitteet suoraan. Tässä tapauksessa erikoista on se, että neuvostokulttuuriin liittyviä piirteitä ei käännetä suoraan venäjästä, vaan mutkan kautta saksasta. Koukkauksessa onkin tekstiin tarttunut piirteitä, joita Väisänen on mukauttanut kokonaan suomalaiseen järjestelmään sopiviksi. Kun alkuteoksessa kertoja lähestyy lukijaansa selittämällä tälle erästä neuvostojärjestelmän ominaispiirrettä Sie bekommen eine Fünf (die beste Note bei uns) für ihren Aufsatz ’Die Befreiung Europas durch die Rote Armee 1944-45’., kääntäjä on yksinkertaistanut kohdan muotoon Saatte kympin aineestanne ’Euroopan vapautus puna-armeijan toimesta 1944-45’. Mukautus ei kuitenkaan suomalaista tekstiä silmiinpistävästi vaan sopii kokonaisuuteen hyvin. Vaikutus on toinen, kun saksalainen sanonta schimpfte wie ein Rohrspatz on käännetty noitui kuin turjan lappalainen. Lapin mainitseminen siirtää mielikuvat liiaksi Suomeen.

Käännökseen on oudosti tarttunut myös aivan vieraita piirteitä ja jopa vieraita kieliä, jotka eivät suoraan liity mihinkään kyseessä olevista kulttuurialueista. Esimerkiksi toteamus ”Alles in allem” on suomennoksessa latinalaistunut muotoon ”Summa summarum”.

Muodon ja sisällön dilemma

Väisäsen kieli noudattelee Kaminerin jutustelevaa, rentoa kerrontaa. Joskus suomenkieliset ilmaukset ovat jopa värikkäämpiä kuin alkuperäiset. Toisaalta suomennos jää paikoitellen alkuteosta latteammaksi. Esimerkkinä tästä on kohtaus, jossa Vladimir ystävineen menee ravintolaan:
Wir tranken dort moldawischen Fünfsternecognac Der weiße Storch für drei Rubel das Glas. Myöhemmin eräs Vladimirin ystävistä alkaa herjata ravintolassa olevia näyttelijöitä:Ihr seid keine Menschen…ihr seid weiße Strolche! Väisäsen käännös kuuluu: Joimme siellä moldavialaista viiden tähden konjakkia nimeltä Valkoinen haikara, joka maksoi kolme ruplaa lasilta.Te ette ole ihmisiä…te olette valkoisia hunsvotteja!

Repliikin vitsikkyys perustuu sen rimmaavuuteen konjakkimerkin kanssa (Storch-Strolch), ja ilman tätä ulottuvuutta tuntuu järjettömältä, että Vladimirin ystävä ylipäänsä haukkuu näyttelijöitä valkoisiksi. Rinnastus ei toimi samalla tavalla käännöksessä, koska riimit ovat tippuneet siitä pois.

Kirja sisältää myös paljon runoja ja laulunsanoja, jotka ovat kääntäjän käsittelyssä pudottaneet riiminsä nekin. Usein runoista on käännetty vain sisältö, muoto on jätetty huomioimatta. Alkuteoksessa Vladimir kertoo isästään, joka innostuu taiteilijan urasta ja alkaa kirjoittaa runoja. Hänen kykynsä eivät kuitenkaan yllä hänen kunnianhimonsa tasolle, ja tuloksena on B-luokan rakkausrunoja, joista Vladimir antaa esimerkin:
Ihre Lippen und Ihre Augen / Sind wie Kirschen aus Moldawien; / Wenn Sie mir vielleicht erlauben / Diese Früchte zu kauen…
Suomeksi sama runo kuuluu:

Teidän huulenne ja silmänne / ovat kuin Moldavian kirsikat; / Sallisitteko kukaties / Noita hedelmiä – pureskella… Alkuteoksen ontuvat riimit osoittavat juuri sen, miten onnetonta Vladimirin isän runoilu on ollut, eikä käännös tavoita aivan samaa tyyliä.

Vapaus ja sen kääntöpuoli

Syy siihen, että käännös paikoitellen vaikuttaa kiireessä tehdyltä, on sen sisältämissä epätarkkuuksissa ja epäloogisuuksissa, osittain myös tarpeettomissa poisjätöissä. Esimerkkinä niistä käyköön seuraava virke: Entweder benutzt man ein privates Fahrzeug, oder man nimmt die öffentlichen Verkehrsmittel in Anspruch, einen Bus zum Beispiel oder die Straßenbahn.
Käännettynä: Otetaan yksityislentokone tai sitten jokin julkinen kulkuväline, esimerkiksi bussi tai raitiovaunu. ”Fahrzeug” on huolimattomasti lipsahtanut ”lentokoneeksi”, joka ei sovi asiayhteyteen lainkaan, koska ollaan matkalla vain kaupungin toiselle laidalle ja vaihtoehtoina ovat sellaiset kulkuvälineet kuin bussi ja raitiovaunu.

Kääntäjä ottaa melko paljon vapauksia yksityiskohdissa Usein se onkin oikeutettua ja perusteltua ja pitää kokonaisuuden kasassa. Hän esimerkiksi ”siistii” alkuteosta seuraavaan tapaan: Als der Oberst diese Frucht unserer Arbeit sah, kriegte er sofort einen Ständer. Käännettynä: Kun eversti näki tuon työmme hedelmän, häneltä loksahti monttu auki.

Viittaus erektioon on kokonaan poistettu käännöksestä ja samalla karkeahko puhekielinen ilmaus on hieman haalistunut, mutta koska suomen kielestä ei löydy vastaavaa sanontaa ilmaisemaan ihastusta, sananmukainen kääntäminen saisi ehkä aikaan liian voimakkaan vaikutelman. Käännösratkaisu toimii siis hyvin.

Toisaalla kääntäjän tekemät muutokset kuitenkin ihmetyttävät. Kun Vladimir puhuu ”Rollende Steine” -nimisestä yhtyeestä ja levystä ”Lass das Blut fließen”, on kääntäjä muuttanut ne alkuperäiseen muotoon ”Rolling Stones” ja ”Let it Bleed”. Saksankielisten nimien käyttäminen alkuteoksessa liittyy Kaminerin humoristiseen tyyliin, kun taas käännöksessä nimet ovat jääneet vain nimiksi.

Kokonaisuudessaan Väisäsen suomennosta lukee mielellään. Tarina etenee Kaminerin tyylillä lentäen, ja Vladimirin maailmasta saa suunnilleen saman kuvan suomeksi kuin saksaksikin, mikä tietysti tärkeintä onkin. Käännöstyöltä kuitenkin toivoisi lisää tarkkuutta, ja monissa kohdin lento voisi yltyä vielä hurjempaankin liitoon.