Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Runoilija sananlaskuja siivilöimässä

Timo Kaitaro, 16.2.2015
Achille Chavée: Keitteitä ja valittuja runoja 144 s., Savukeidas 2014 Kääntäjä(t): Aki Räsänen

Kuinka moni meistä on kuullut Achille Chavéesta, jota kääntäjän esipuhe kuitenkin kuvaa ”belgialaisen surrealismin suurmieheksi”? Veikkaisin, että runouden tai edes surrealismin aktiiviset harrastajat eivät välttämättä tunne hänen tuotantoaan tai ole edes kuulleet hänen nimeään. Chavéen tuntemattomuuteen on kuitenkin vähän hyviä perusteita. Muita syitä siihen kuitenkin löytyy helpostikin. Belgialaiset surrealistiset kuvataiteilijat kuten Magritte ja Delvaux ovat kuuluisia, mutta surrealistirunoilijat ovat jääneet harvojen herkuksi.

Lisäksi belgialaisesta surrealismista tunnetaan yleisesti lähinnä Brysselin ryhmä ja heidän varauksellinen, osin jopa konfliktuaalinen suhteensa Pariisin surrealistiryhmään ja sen harjoittamaan automatismiin. Belgialainen surrealismi ei kuitenkaan rajoittunut tähän Brysselin ryhmään, vaan myös Hainault’ssa toimi surrealistiryhmä. Tähän jälkimmäiseen ryhmään kuului myös Achille Chavée, kiinnostava mutta tosiaan vähän tunnettu runoilija. Chavéen teoksia ei ylipäätään ole kovin helppo saada käsiinsä, käännöksistä puhumattakaan. Siksi olisin pitänyt hänen tekstiensä ilmestymistä suomen kielellä suunnilleen yhtä todennäköisenä kuin Alfred Jarryn koottujen teosten kriittisen laitoksen ilmestymistä meillä. Mutta Savukeitaan kaltaiset pienkustantamot tuottavat meille jatkuvasti miellyttäviä yllätyksiä.

Kurittomia sananparsia

Runojen lisäksi Chavée tunnetaan aforismeistaan. Surrealisteja kiinnostivat sanonnat, sananlaskut ja aforismit. He muokkasivat mielellään valmiita sanontoja uuteen uskoon tai kirjoittivat aivan uusia sananlaskuja ja aforismeja. Surrealistisille aforismeille on tyypillistä niiden edustaman arvomaailman kapinallisuus ja toisaalta myös tulkinnallinen avoimuus. Ne avaavat usein laajan kirjon mahdollisia tulkintoja ja merkityksiä, mikä samalla sulkee pois surrealistisen arvomaailman didaktisen yksiselitteisen esittämisen. Ne luovivat näin runouden ja metaforisen proosan välimaastossa. Parhaimmat surrealistiset sananlaskut ja aforismit onnistuvat olemaan yhtaikaa systemaattisen kurittomia ja runollisia. Chavéen aforismit kallistuvat enemmänkin sangen selkeän kurittomuuden puolelle, mutta ne onnistuvat samalla tarjoamaan lukijalle myös pähkinöitä, huumoria ja runoutta valmiiden ajatusten sijaan. Aki Räsänen on huomioinut niiden kaksoisluonteen ja kääntänyt aforismit ajatuksella, huolellisesti ja samalla niiden runollisuudesta huolta pitäen.

Chavéen runot onnistuvat hyvän surrealistisen runouden tapaan kutomaan rohkeat ja paikoin oudot runokuvat osaksi lyyristä ja tunteisiin vetoavaa tunnelmaa.

Usein Chavéen aforismit leikkivät tutuilla lentävillä lauseita niitä varioiden, tyyliin: ”Jumala ei koskaan auta muita kuin uimataitoisia”. Luonnollisestikin viittaukset vain frankofonien tuntemiin sananlaskuihin, sanontoihin tai idiomeihin ovat aiheuttaneet päänvaivaa kääntäjälle. Kun käännökset näin välttämättä joskus joutuvat poikkeamaan alkuperäisestä, on tämä yleensä tehty hyvin perustein ja kekseliäästi. Ainoa kohta, jossa en poikkeamaa ymmärtänyt, on tunnetun sanonnan veden shampanjalla nokkelasti korvaavan aforismin ”Il ne faut jamais dire fontaine je ne boirai jamais de ton champagne” (Älä koskaan sano lähteelle: ”en juo shamppanjaasi”) kääntäminen ”never say never” sanonnan kovin proosalliseksi suomenkieliseksi variantiksi ”Koskaan ei saa sanoa ikinä”.  Mutta totta tietenkin on, ettei alkuperäinen muunnos helposti käänny suomeksi, kun alkuperäinen sanonta ei ole meillä tunnettu. Niin, ja hauska juju tuossa käännöksessäkin loppujen lopuksi on (suhteessa englanninkieliseen sanontaan).

Paperit hukassa

Aforismien lisäksi kokoelma sisältää valikoiman Chavéen runoja, jotka kattavat kronologisesti hänen koko runoilijanuransa. Chavéen runot onnistuvat hyvän surrealistisen runouden tapaan kutomaan rohkeat ja paikoin oudot runokuvat osaksi lyyristä ja tunteisiin vetoavaa tunnelmaa. Chavéen runoudessa ”sataa lunta / ja avoimessa sydämessä / metsäeläimen yksinäiset jäljet”.  Loogisiin kielikuviin yhdistyy kysymyksiä herättäviä yksityiskohtia: käyntikortin hukkuminen identiteettiä käsittelevässä runossa on ymmärrettävää, mutta lukija jää miettimään, miksi se hukkui juuri vehnäpeltoon.

Surrealistinen logiikalle lievää väkivaltaa tekevä kuvasto ja äkkiväärät siirtymät nivoutuvat Chavéella luontevasti ja saumatta runoilijaminän pohdiskelevaan ja luonnonläheiseen lyyrisyyteen lukijaa välittömästi puhuttelevalla tavalla: ”ajattelen ja tuhlaan voimiani / niin kuin keko villipähkinöitä / sadan oravan hampaissa / jotka rakastavat toisiaan kustannuksellani metsässä”.  Tämä tekee Chavéen surrealismista helposti lähestyttävää ja samalla intiimiä.  Hän peilaa itseään usein kielen vakiintuneiden sanontojen ja kliseiden kautta taivuttamalla niitä hieman vinoon. Yhdessä kokoelman vaikuttavimmista, André Bretonille omistetussa runoilijan minää surrealistisesti kartoittavassa runoissa ”Identiteetti”, hän sanookin olevansa ”vertailuastia / vanhojen sananlaskujen siivilöimiseen”.

Loppujen lopuksi Chavéen runous ja aforismit häivyttävät näiden lajityyppien rajat. Runot tiivistyvät välillä aforismeiksi: ”Onnistuminen on häpeä / usein / Yrittämättä jättäminen on petos / ehkä.” Vastaavasti aforismeista löytyy runollisia lauseita, joille on lähes mahdotonta löytää aforismille ominaista ajatusta, vai miten pitäisi tulkita esimerkiksi aforismi ”Luvallanne, virtahepo, ennen pulahtamistaan jokeen, tervehti minua”

Kiehtovimmillaan Chavéen aforismit ja runot ovat liikkuessaan käsitettävyyden ja käsittämättömyyden välimaastossa, pakottaen lukijan maisemiin, jossa merkitykset ovat avoimia mutta missä mikään ei ole mieletöntä. Runoilija-aforistikko katsoo meihin vetoavasti, vakavana mutta hiiltyvä pilke silmäkulmassaan: ”Joskus olen palanut tulitikku, joka lojuu tuhkakupissanne ja katsoo teitä sinisillä silmillään”.  Hänen runonsa osaavat välillä olla myös prevertmäisen kansanomaisella tavalla humoristisia, kuten pianonraadon hautajaisista kertovassa runossa ”Mitä vielä sanoisin”. Chavéen ilottelukin on sävyltään melankolista, huumori mustaa ja kaukana kevyestä komiikasta.

Tämä on kulttuurityötä, joka poraa ansiokkaasti kurkistusreikiä englanninkielen ympärillemme muodostamaan kulttuurimuurin.

Aki Räsänen on onnistunut välittämään Chavéen runouden tunnelmat erinomaisesti. Tekstiä lukiessa ei tule vastaan omituisuuksia, jotka pakottaisivat tarkistamaan mistä oikein on kyse, vaan teksti toimii omillaan, kuten hyvän käännöksen pitääkin. Näin myös lopun selitykset on voitu jättää minimiin. Kääntäjä on myös kirjoittanut teokseen erinomaisen esipuheen, joka piirtää tarkan miniatyyrimuotokuvan runoilijasta.

Ladonnassa tuli vastaan kohta, jossa ei ole selvää jatkuuko runo edelliseltä sivulta vai onko kyseessä uusi runo ilman otsikkoa (sivuilla 64 & 65).  Asian todellinen laita selviää kyllä sisällysluettelon avulla. Se, että tämä seikka pistää silmään jo runoa lukiessa, kertoo siitä, että surrealistisellakin runoudella oma logiikkansa, joka tekee runoista johdonmukaisia ja yhtenäisiä kokonaisuuksia.

Savukeitaan kokoelman myötä taidamme olla jopa anglosaxofoneja onnellisemmassa asemassa Chavée­–käännösten saatavuuden suhteen.  Tämä on kulttuurityötä, joka poraa ansiokkaasti kurkistusreikiä englanninkielen ympärillemme muodostamaan kulttuurimuurin.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto