Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Heitetään tittelit pois!

Ritva Kolehmainen, 23.12.2004
Aki Luostarinen: Maan pakolainen s., WSOY 2004

Kangaslammilla 1952 syntynyt Aki Luostarinen on julkaissut harvakseltaan, eikä häntä juuri julkisuudessa näy. Siksikö hänen runonsa ovat jääneet vähälle huomiolle? Maan pakolainen on niin vahva kokoelma, että halusin kelata taaksepäin Luostarisen runoja. Suosittelen muillekin – vaikkapa Valitut runot 1975-2002.

Luostarisen esikoiskokoelma Näinä aikoina on haaveista vaiettava ilmestyi vuonna 1976. Maan pakolainen on hänen kymmenes kokoelmansa.
Proosa ja runot niveltyvät komeaksi kokonaisuudeksi. Tarinat Joacim Closterista rakentavat kuvaa runoilijan habituksesta. Jotenkin miellän kuvan ajatuksissani viime vuosisadan nälkätaiteilijaan, mutta ”Hupsun elämäkerta” tuo tapahtumat lähemmäksi. Lienee Closterissa savolaistakin, kun hän sanoo: ”kolome”. Räksän munien varastaminen kostautuu, munat suussa ei kannata puhua. Ei Closter mikään taivaanrannan maalari ole, vaan terve ajattelija, joka pystyy rakkauteen ja työhön. Vanha määritelmä pätee yhä.

Pienet proosapalat ovat ajatuksia täynnä. Niitä voi kiireinenkin lukea, vaikka tarinan kerrallaan aivan kuin István Örkényn Minuuttinovelleja. ”Kutsuilla” on ironinen tarina pinnallisista kekkereistä, ehkä vähän itseironinenkin. Tunsiko joku sen? Runoilija tietää mistä löytyy apu pahaan oloon. Kun depression virus iskee, kun murheen kuume vavistaa, hän lähtee metsään, joka on kohtu, työ- ja lepohuone, terveyskeskus ja pankki, sieltä on laulumme tullut ja siellä se kauneinta on. Mutta rajallisuudellakin on puolensa. Iankaikkinen paratiisi se vasta helvetti olisi, Luostarinen kirjoittaa.

Maan pakolainen

Onko runoilija aina maan pakolainen, mietin nimirunoa lukiessani. Yhäkö hänet karkotetaan kuin antiikin ajan Naso? Karkotus on myös vapautta, runoilija toteaa. Luostarinen lataa mukaan huumoria ”Spitaalinen” -runossa. Juorujen epidemia kertoo minunkin jo kuolleen;/ vanhat kertovat sen tietävän/ vielä viljalti vuosia,// mutta silti on viisasta pitää/ krematorio kuumana.

Ei tarvitse edes tuntea runoilijaa, koska säkeet tekevät hänet tutuksi ja tekee mieli sanoa hänen omien sanojensa tapaan: ”Heitetään tittelit pois!”

Luostarinen suhtautuu moniin asioihin kriittisesti, myös omiin runoihinsa, kuten hän Valittujen runojen esipuheessa kirjoittaa. Mutta hän myös arvostaa käsityöläisen ammattiaan. Tästä syystä lukijakin arvostaa sitä, sillä työtä kirjoittaminen on. Luostarinen löytää idiomina toisteltuihin asioihin vielä uuden näkökulman: Tärkeimmät huomaat vasta/ kun ne puuttuvat, vaikka veden,/ ilman, terveyden…// Ja aina yhden jätät huomaamatta:/ ihmisen järjen.

”Epikriisi” -osaston runot ovat hyvin henkilökohtaisia, mutta samalla runoilija pohtii syrjäytyneitä. Nimitellessämme ylenkatsomme nimiteltäviä. Ja ylenkatse loukkaa aina.
Vanhan naisen puhe, rukous, muistuttaa meitä, että niinkin arkipäiväinen asia kuin vessaan pääsy omin avuin olisi juhlaa. Kristus kun kusettaa ja paskattaa viekää vessaan/ en minä siihen vatiin/ suoli ei toimi eikä jalat” Avuton pyytää armahdusta ja haluaisi jo pois kärsimästä.

Eivät Luostarisen runot mitään ruikutusta ole, ne vain näyttävät meille tosiasiat. Maallinen onni on silti aina läsnä. Onni on myös keskentekoisuudessa. Ja rakkausruno herkistää, sillä hyvänolon sanoja tarvitaan. Sinun silmiesi auringot/ sulattavat lumen ja jään./ Sinä sait kiven kukkimaan/ ja ilosta itkemään./ Sinä tanssit kevään maailmaan/ joka voisi olla pahin mahdollinen/ mutta vuoksesi aina parempi/ kuin hyvin mahdoton./ Jokaisen tovin minä ajattelen sinua/ ja olen heti levoton/ jos silmiesi kuut piipahtavat pilveen. Luostarinen tunnustaa rakastavansa, vaikka kaikki sen jo tietää. Siinä on vähän samaa kuin Mirkka Rekolan runossa: Minä rakastan sinua,/minä sanon sen kaikille. Luostarisen runot eivät lukemalla tyhjene, vaan kasvavat mittaa lukijan mukana.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto