Kirjailija ja oikeustieteen emeritusprofessori Alexander McCall Smith tunnetaan parhaiten Afrikkaan sijoittuvista sarjaromaaneistaan, joissa seikkailee naisten etsivätoimiston nro 1:n perustaja Mma Ramotswe. Unien Angus -teoksessaan McCall Smith on tarttunut tuotannostaan poikkeavaan aiheeseen, länsimaiseen myyttiin: teos on kertomus kelttiläisestä unien ja rakkauden jumalasta Anguksesta.

McCall Smith antaa myytin virrata novellinomaisten kertomustensa taustalla. Myyttipohja, nykyaika ja historiallinen todellisuus paljastavat lukemisen edetessä useita Anguksia, joiden moni-ilmeiset kasvot häivähtelevät teoksen eri tarinoissa.

Unien Angus kuuluu myyteistä kertovaan sarjaan, jonka muita kirjailijoita ovat muiden muassa Margaret Atwood ja Donna Tartt. Sarjan tavoitteena on myytin uudelleenkirjoittaminen. Tässä McCall Smith onnistuu. Hänen tyylissään on ripaus vanhan miehen tarinointia, huumorinhäivähdyksiä ja ennen kaikkea unenomaista tyyneyttä.

Teos äityy rakkauden voimaa korostaessaan melkein satumaisen äiteläksi myytin Anguksen löytäessä vihdoin rakastettunsa mutta palaa oivallisesti arkeen lopussa esittelemässään naisen erotarinassa. Ainoan poikkeuksen rakkauden maailmaan tekee kertomus äidistä, joka huomaa, ettei enää pidä pojastaan.

McCall Smith on myös onnistuneesti kutonut lankoja yhteen tarinoiden välillä. Kun Angus saa kuulla, ettei hänen isänsä ole hänen isänsä, myös eräs toisen maailman poika kuulee saman uutisen.

Kuten McCall Smith itse mainitsee, Anguksen myytti ei ole koskematon, vaan sillä on vankka asema sekä suullisessa että kirjallisessa perimässä. Tämän vuoksi hän johdannossaan perustelee henkilö-, tarina- ja juonivalintojaan ja antaa jopa suorat ohjeet kirjan lukemiseen. Teoksen hienon rakenteen purkaisi mielellään auki itse. Nyt selitykset vaikuttavat lukijan aliarvioimiselta.

Aiheensa ja kirjailijan johdannon vuoksi Unien Anguksen luokitteleminen tiettyyn genreen vaikuttaa hankalalta. Olisiko suomalainen kustantaja mennyt sen vuoksi vipuun? Tammen nettisivuilla teos on luokiteltu esseekokoelmiin, mikä on omituinen ratkaisu. Teos kun on selkeästi kaunokirjallisuutta, hyvin kaunista ja runollista. Kieleltään ja ulkoasultaan teos on moitteeton. Suomentaja on onnistunut tavoittamaan myyttimäisen poljennon, joka ottaa mukaansa heti ensimmäiseltä sivulta.

Jumalan olemus

Teoksen suurin ja merkittävin Angus on myyttimaailman jumala, joka elää muunnelmissa. Huvittavaa ja paradoksaalista on, että myytti-Angus on kokonaisempi kuin teoksen tarinoissa esiintyvät angus-piirteiset hahmot: McCall Smith on purkanut Anguksen myytin ja antanut kaikille nykyajan anguksilleen joitain myyttisen hahmon piirteitä.

Angus-myytti onkin kirjoittautunut syvälle tarinoihin. Unien jumala ei aina näyttäydy selkeänä näissä toisen maailman tarinoissa, vaan hänet pitää raaputtaa rakkaudella esiin. Hänen läsnäolonsa tuntee jokaisessa tarinassa, mutta sen paikallistaminen on kuin lipsumista niljakkailla rantakivillä; juuri kun luulet löytäväsi tasapainon, jalansija horjuu.

Sydämellisyys ja rauhallinen katse ovat Anguksen selkeimpiä tuntomerkkejä, kuten myös rakkaus sikoihin. Teoksen kaunein tarina kertoo eläintenhoitajasta, joka haluaa pelastaa koe-eläinsian kuolemalta. Anguksen henki leijailee hiljaisessa ja yksinkertaisessa eläintenhoitajassa, samoin tämän hoidokissa. Angus tuntuukin ilmenevän kokonaisissa hetkissä, ympäristöissä ja hahmoissa – tavallaan koko teoksella on Anguksen kasvot.

Akkavalta

Unien Anguksessa on useita surullisia naishahmoja: Anguksen äiti, kun Dagda-isä vie pojan pois; vastavihitty vaimo, joka huomaa, ettei tunnekaan miestään; äiti, joka pelkää poikansa paljastavan syrjähyppynsä; miehensä pettämä nainen.

Angus näyttäytyy naisten lohduttajana ja pelastajana, mikä on nuorelle jumalalle ominaista. Näinhän myyteissä on tapana. Angus on kuitenkin vain apuna, sillä naiset saavat tehdä itse päätöksensä, eivätkä he jää tahdottomiksi tai passiivisiksi. Angus sysää heidät oikealle tielle, usein unien avulla. Tämä pätee myös teoksen lohduttomimpaan tapaukseen, jossa poika menettää rakkaan isonveljensä tämän lähtiessä uuteen elämään aivan toiselle mantereelle. Angus lohduttaa nuorempaa ja johdattaa vanhemman seikkailuun.

Anguksen voiman voi mieltää feminiiniseksi. Kun myytin Angus saapuu pienenä isänsä Dagdan kotiin, hovin naiset näkevät ihmeellisiä unia. Yksi heistä näki kaikkein omituisinta unta: naiset eivät olleetkaan miesten omaisuutta, vaan he hallitsivat. Myös Dagda näki unta. Hänen voimansa symboli, ryhmysauva, oli unessa aivan veltto ja toimintakyvytön. Myöhemmin Dagda joutuu luopumaan vallastaan Anguksen oveluuden edessä.

Maskuliiniset voimat saavat väistyä lempeän hallitsijan myötä. McCall Smith on totisesti Freudinsa lukenut. Hänkään ei voi olla sivuuttamatta fallos-symbolia, varsinkaan, kun unien näkemisestä on kysymys.

Näyttääkö hän minulle rakkaani?

Unien Anguksen luettuani uskoin hetken ihmeisiin. Uskoin, että rakkaus voi tulla kohdalle – ainakin unessa. Kun teoksen lopussa tämän maailman nainen herää ja kokee kaiken sen, minkä uneksi, jäin onnellisen ihmetyksen valtaan. Näin sen kuuluu olla.

Lopun romanttiseen vireeseen McCall Smith on lisännyt runon, joka ymmärtääkseni on johdannossa mainittu skotlantilainen kehtolaulu. Jää hieman kaihertamaan, onko asia todella näin. Runo kuitenkin leijuu kauniisti osaksi Anguksen hahmoa. Hänet jokainen meistä voisi löytää nyt, tässä päivässä. Tekeväthän neidotkin juhannusyönä lammen rannalla taikojaan, jotta näkisivät unessa tulevan rakastettunsa.

Unien Angus on nuoruutta, lapsellista uskoa viattomaan ja kaikenkestävään rakkauteen, joka vanhoille ja kyynisille löytyy vain kirjojen sivuilta, myyteistä tai unista.

Jaa artikkeli: