Valkeita lankoja. Tarinoita toisista todellisuuksista

Mitä tapahtuu pojalle, joka yllätettyään murtovarkaan sulattaa mielenvoimillaan tämän käden kiinni ovenkahvaan? Entä mikä saa parkkiintuneen toimittajan ja valokuvaajan vaihtamaan kiireisen työelämänsä kaukaisen maalaiskylän unenomaiseen hiljaiseloon? Tai tulevaisuuden naisen hakeutumaan sukupuolenvaihtoleikkaukseen?

Ristiinassa asuva Anne Leinonen (s. 1973) on kerännyt mm. Portti-lehdessä julkaistuja novellejaan uutuuskokoelmaksi Valkeita lankoja. Nimikkonovellilla Leinonen voitti vuonna 2004 Turun Science Fiction Seuran myöntämän Atorox-palkinnon vuoden parhaasta tieteisnovellista. Leinonen on aikaisemmin julkaissut yhdessä Eija Laitisen kanssa neljä nuortenkirjaa.

Valtaosa Leinosen kokoelman novelleista on julkaistu tamperelaisessa Portti-lehdessä vuosina 2000–2005. Kokoelma on ilmestynyt WSOY:n uudessa, profiilittomassa Lista-sarjassa, joka sisältää kaikenlaisia kirjoja klassikkoromaaneista virkkaus- ja satukirjoihin.

Kokoelman aloittavassa novellissa ”Koiperhoset” nuori toimittaja lähtee kuvaajansa kanssa vastenmieliselle juttureissulle Savoon pikkuruiseen Rumpujärven kylään, josta on kuulunut lehden toimitukseen kummia: vanha nainen oli yrittänyt kaataa linkkimastoa moottorisahalla. Päästyään perille toimittaja huomaa paikkakunnalla paljon ylimääräisiä kulkijoita. Lopulta toimittaja kuvaajineen joutuu todistamaan yöllistä valonäkyä, joka kliseisyydessään on kuin suoraan 4400– tai Taken-televisiosarjoista.

Toisinaan Leinonen marssittaa novellihenkilönsä eteen huppupäitä, jotka paljastuvat jollakin tavoin tutuiksi. Novellissa ”Rusakko” kertoja törmää metsässä omituisesti käyttäytyvään mieheen, jota hän alkaa lopulta epäillä omaksi isäkseen. Novellissa ”Kerran Gotlannissa” naispäähenkilö puolestaan ajautuu lesbosuhteeseen persoonallisen ruotsalaisnaisen kanssa ja turvautuu epätoivoiseen ratkaisuun aviomiehensä suhteen. Suomalaisnainen miettii seksuaalisen suuntautumisensa ohella salaperäisiä kiviä sekä huppupäistä naista, joka tulee varoittamatta vastaan säännöllisin väliajoin.

”Kiven sielu oli herättänyt Marin horroksesta. Hän ei ollut oman elämänsä eikä mitäänsanomattomien parisuhteiden vanki, ei nyhjöttäisi yksin eikä käpertyisi epävarmuuteensa. Hänen sisältään kasvava olento piti huolen siitä, että hän tiesi mitä elämällään teki.”

Ajan katoaminen

Aika on Leinosen tarinoissa usein vailla suhteita ja suurta merkitystä. Jotkut tarinoista sijoittuvat tuleviin aikoihin, toiset taas kauas menneisyyteen. Suoraan nykyaikaan sijoittuvia tarinoita kokoelmassa on vähän.

Atorox-palkitussa novellissa ”Valkeita lankoja” seurataan ihmeellisiin tekoihin pystyvän naisen eristämistä pakkohoitoon ja tämän alituisia karkuyrityksiä. Novellissa yhdistyvät paitsi Leinosen taito sana- ja tyylitaiturina myös tämän ideoiden suuri määrä ja sanomisen palo. Helena-niminen päähenkilö osaa liikkua seinien läpi paikasta toiseen kuin Harry Potter ystävineen mutta joutuu suljetulle osastolle ihmeellisen taitonsa tuottamien persoonallisuushäiriöiden takia. Oivaltavasti kirjailija kerii auki eläimellisen sivuhenkilön eli kissan avulla totalitaarisen koneiston vahingollisuuden, vaikka hoitosysteemin tarkoitusperät olisivat kuinka hyvät tahansa.

Toisinaan Leinonen heristää kuin opettaja sormeaan laittomuuksien lietsojille ja rasisteille. Novellissa ”Shh, shh, ne sanoivat” suomalainen poikajoukko päättää häpäistä huivipäisen muslimitytön ja kokee ilkityön jälkeen karmaisevan yllätyksen. Tapaus ei ole tytölle ensimmäinen, ja tytön perheen on jälleen pakko tehdä vaikea ratkaisu.

Leinosen mielikuvitus haastaa rohkeasti myös konventionaalista paikkaa ja karikatyyrisiä henkilöitä. Tarinoissa ovat iloisesti sekaisin maahiset, menninkäiset, meren elävät, ufo-olennot ja jumalat. Myös uskonnolliset aiheet tulevat Leinosen tarinoissa esille havainnollisina kuten novellissa hiekkameren kadonneista jumalista.

Outojen otusten kerhollaan ristiinalaiskirjailija lähestyy toisinaan kaunokirjallisuuden vakiintuneempia aiheita, esimerkiksi sisarkateutta, avio-ongelmia ja modernin työelämän paineita. Leinoselle ovat tärkeitä myös monipuoliset luontokuvat eläimineen ja äänineen, kuten makaaberissa tarinassa lautturin tyttärestä.

Vahvat naisnäkökulmat

Järjestysnumerointi on Leinoselle tärkeä pelkistämiskeino. Kirjailija luo mielellään rinnakkaisia maailmoja, nimeää niitä ensimmäiseksi todellisuudeksi ja toiseudeksi, kehittelee ensinkäisiä ja toisinkaisia jne. Rakkaus on Leinosen novellihenkilöille utuinen haavekuva, joka lähes aina murskautuu kohtalonvoimien ja ihmisluonnon pahuuden jalkoihin. Novellissa ”Jäiden lähdön aikaan” miestä etsivä nainen löytää lopulta elämänsä miehen, joka poikkeaa tyystin muista kokelaista. Novellin lopun katarsis liittyy naisellisen etsinnän päättymiseen kirjaimellisesti miehen syliin.

Feministinen aspekti pelkistyy kokoelman parhaimpiin kuuluvassa novellissa ”Velhonaisen salli elää”, jossa muinaisen maalaiskylän noitanaiset saavat kokea vihamielisyyttä ja joutuvat karkotetuiksi suolle kylän ulkopuolelle. Novellissa naisnoidat manaavat suosta kuolleen miehen henkiin ja tekevät tästä palvelijansa. Aikaa myöten mies kuitenkin ajaa olemassaolollaan noitanaiset riitoihin keskenään eikä tuokaan sellaista onnea, joita naiset ovat toivoneet.

Salaperäinen Toiseus antaa noitanaisille mahdollisuuden tarkkailla syrjäisiä seutuja ylhäältä käsin ja tehdä muita yliluonnollisia asioita. Noidat lähettävät toisille ihmisille viestejä unien välityksellä ja parantavat mielenvoimalla sairauksia. Novelli osoittaa Leinosen luoman fantasian mielikuvitukselliseksi mutta ei mielettömäksi.

”Toiseuden taivaalla lensi lintu. Haukka. Kosketin sitä ajatuksillani ja se ilmestyi todelliselle taivaalle. Hetkeäkään epäröimättä kuvittelin itseni linnuksi ja tunkeuduin haukan hahmoon. Linnun näkökenttä oli mustavalkea, mutta sen aistit olivat äärimmäisen terävät. Levitin siipeni ja nautin siitä, että raajani olivat taas ehyet.”

Eristämisen ulottuvuudet

Kirjailijan fokukseen tarkentuvat ihmemiehet tai -naiset ovat joko ulkonäöltään hirviöitä tai käytökseltään sosiopaatteja taikka yksinäisyyteen ajautuneita erakkosieluja, joita kukaan ei tunnu kaipaavan ja jotka siksi tuntevat elämänsä tarkoituksettomiksi. Yhteiskunnallisesti Leinoselle tuntuu olevan tärkeä tendenssi kertoa rajatuista ja suljetuista järjestelmistä, joissa poikkeavat yksilöt siivilöidään ja suljetaan laitoksiin, pois kantaväestön ja valtaapitävien silmistä. Novellissa ”Koska he olivat liian pyhiä” antiutopistisen valtion hallitus on sulkenut kaikki lapset kasvatuslaitokseen näiden vähyyden vuoksi. Naiset ovat novellin nuorten poikien mielestä riidanlietsojia, joiden tuottaessa lisää naisia syttyy sotia ja yhteiset edut kärsivät.

Yksi keino eristää poikkeavia on julistaa nämä muita pyhemmiksi. Näin on käynyt em. novellissa naisille, jotka ovat kadonneet mystisesti jäljettömiin. Kun eletään seksittömässä ja patriarkaalisessa yhteisössä, novellin päähenkilö tekee kaikkensa peittääkseen tovereiltaan naissukupuolensa, jotta voisi vuosikymmenien kuluttua ajaa miesten johtajana tehokkaasti naisten asiaa. Novellissa tyttövauvat otetaan valtion huostaan lopuksi ikäänsä; ainoastaan miehet elävät vapaina kansalaisina. Leinosen tekstistä kumpuaa vahvoja feministisiä sisältöjä:

”Jonakin päivänä naiset kävelisivät vapaina ja lapsuuskoteja ympäröivät teräsaidat olisi kumottu. Eivät miehet pystyisi pitämään naisia kahleissa, pyörä pyörähtäisi ympäri, naiset vapautuisivat kun tiedostaisivat, mitä olivat joskus olleet ja mitä menettäneet.”

Leinonen hyödyntää maagisen realismin ja dystopian keinoja lahjakkaasti. Kokoelmaa häiritsee tarinoiden epäsymmetrisyys aiheiden ja kummallisuuksien suhteen. Toivottavasti kirjailijan seuraava teos tähyää pitemmän fantasiaproosan äärelle. Valkeita lankoja osoittaa, että mieleenpainuvia ja kehittelemisen arvoisia ideoita Leinosella riittää kosolti. Antiutopistinen tyyli on kehittynyttä ja hioutunutta.