Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Tapahtuiko mitään todella?

Kari Levola, 30.1.2013
Antero Viinikainen: Pentti Saarikosken toinen tuleminen 271 s., Like 2012

Antero Viinikainen (s. 1941) on ollut omalakinen prosaisti, joka suvereenisti yhdistelee faktaa ja fiktiota, leikittelee kertomisen mahdollisuuksilla. Siksi tartuin uteliaana hänen uusimpaansa, yhdeksänteen romaaniinsa Pentti Saarikosken toinen tuleminen.

Ehkä on niin, että kirja edellyttääkin Pentti Saarikosken, hänen tuotantonsa ja elämänvaiheittensa tuntemista auetakseen. Toisaalta ehkä on sitten niinkin, että minunkaltaiselleni Saarikoski-friikille Viinikaisen romaani on lopulta jonkinasteinen pettymys.

Rohkeuden puutteesta Viinikaista ei kuitenkaan sovi syyttää. Saarikoskesta on jo kirjoitettu enemmän kuin kenestäkään nykyrunoilijastamme, kärjessä Pekka Tarkan suurtyö. Keisarilta ei oikein voi riisua vaatteitakaan, kun ne on jo moneen kertaan riisuttu ja puettu. Haavikko mietehti aikoinaan, että satiiri on tullut mahdottomaksi, kun ne tekevät sen itse. Jo kerrottujen tarinoiden pohjalta Saarikoski oli mestari myös oman elämänsä ja runoutensakin satirisoimisessa.

Viinikaisen romaanilla on toki ansionsa. Yllättäen vahvinta tai kestävintä antia siinä ovat dialogiosuudet. Ei dialogi sinänsä, sillä se on hiukan paperinmakuista, mutta sopii erinomaisesti ja toimii hyvin siinä keskustelyhteydessä, jota kirjan päähenkilö käy yhyttämänsä Saarikosken haamun kanssa. Juuri ne jaksot, joissa nämä kaksi setvivät minää, maata ja maailmaa, toimivat parhaiten, paremmin kuin se kohkaaminen, jota kirjassa harrastetaan satiirin nimissä.

Viinikainen on jakanut kirjansa kolmeen osaan, ja parhaiten se toimii juuri keskimmäisessä osassa. Siinä on sitten tietty rakenteellinen ongelmakin: varsinkin alkuosa, jossa taustoitetaan kirjan minähenkilön, virkaheiton arkeologin vaiheita Kreetalla ja omassa elämässään, tuntuu melkein turhalta. Ja vaikka Saarikosken Ruotsin ajan muistiinpanot yhä odottavat päivänvaloa, Viinikaisen kirjan kolmas osa, jossa seikkaillaan Tjörnin saarella vanhentuneen Mia Bernerin kanssa, tuntuu sekin lopulta aika hataralta, varsinkaan kun niistä kateissa olevista papereista ei saada muuta merkkiä kuin savutupru Mian talon piipusta.

Tympeää ilkeilyä

Ensimmäisellä lukemisella Viinikaisen romaaniin suhtautui uteliaisuudella. Toista lukemista se ei enää tahtonut kestää.

Viinikainen on varmasti lukenut Saarikoskensa ja tuntee tämän vaiheet, niistähän on paljon kirjoitettu. Ja Viinikainen tekee Saarikosken runoista ja elämästä ihan mielenkiintoisia tulkintoja, vaikka sitten kyllä tekee romaaninsa Saarikoski-haamusta melkein pelkän omahyväisen surkimuksen ja kirjoittaa tämän haamunkin jostakin syystä pois kuvioista ennen päähenkilönsä Tjörnin matkaa.

Satiirissa on luvallista tai ainakin mahdollista melkein mikä vaan. Mutta se kääntyy myös helposti tekijäänsä vastaan, niin kuin Pentti Saarikosken toinen tuleminen alkaa tuntua melkein tympeältä, omahyväisemmältä kuin se millaisena Saarikosken haamu kuvataan.

Vai onko niin, että tympeältä tuntuukin Saarikoski-haamun käyttäminen hänen aikalaistensa ja asianosaistensa satirisoimisessa? Kirjassa käydään yksi kerrallaan, Saarikoski on näkymättömänä minäkertojan mukana, jututtamassa Pekka Tarkkaa, Matti Klingeä, Tuula-Liina Varista, Saska Saarikoskea, ja sivallellaan sitten muuten niitä, jotka ovat jo edesmenneitä.

Nälviminen on ehkä nokkelaa mutta ei hauskaa.

Nokkelaa nälvimistä se ehkä on, mutta ei hauskaa, eikä järin oivaltavaakaan, kun tämä toteutaan tarinan kannalta lopulta aika yksitoikkoisella henkilö kerrallaan -metodilla. Ja oltiin Mia Bernerin osuudesta Saarikosken elämässä mitä mieltä tahansa, Viinikaisen tarina, jossa päähenkilö muiluttaa hänet mukaansa vanhusten palvetalosta Oslosta ja vie Tjörnin saarelle, ja jossa Mian ainoa ominaisuus tuntuu olevan rahanahneus, on pelkästään outo.

Antero Viinikainen on kertojana mielenkiintoinen, mutta tuntuu että ote, jolla hän nyt pyörittelee aihepiiriään herpaantuu tai tyrehtyy niin, että ainakaan Pentti Saarikosken toinen tuleminen ei ole uusi sulka hänen hattuunsa.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto