Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Teksti virtaa virtaavassa maailmassa

Hannele Puhtimäki, 21.6.2015
Antti Hurskainen: Tapan sut: esseitä populaarikulttuurin vaikutusvallasta 218 s., Savukeidas 2014

Jo joitakin vuosia esseet ovat olleet lempilukemistani. Teksteinä niissä viehättää mahdollisuus yhdistää yksityinen ja yleinen, fiktio ja faktat. Siksi tartuin Antti Hurskaisen kirjaan toisaalta innostuneena, toisaalta varovaisena. Jo takakannen teksti nakutti mielenkiinnon iskuja ihon läpi, kirjoitusten kohteena kun mainittiin muun muassa Bruce Springsteen, Paula Vesala ja Ville Valo.

Hurskainen kyseenalaistaa monia jo itsestäänselvyyksiksikin muokkaantuneita ajatuksia ja mielipiteitä, mikä on nautittavaa jo sinänsä, mutta nautittavinta on, että hän kyseenalaistaa myös omat mielipiteensä. Toisaalta ja toisaalta -henkiselle lukijalle syntyy heti tiivis kosketuspinta teksteihin.

Samalla tavoin kuin absolutisti joutuu juhlissa selittelemään juomattomuuttaan, kertoo Hurskainen joutuneensa perustelemaan rakkauttaan Bruce Springsteeniin.

Hurskainen liikkuu esseissään tajunnanvirtaa muistuttavasti asiasta toiseen. Ajatukset saattavat siirtyä koulusurmista ja opettajan työn vaikeudesta tunnustuskirjallisuuteen ja -musiikkiin tai kuolemanpelosta Ranskan historiaan ja Helsingin kaupunginosien eroihin.  Hän heittelee samaan soppaan Michel de Montaignen, Cure-yhtyeen ja Frederikin tai Albert Camus’n, Bruce Springsteenin, Randy Newmanin ja David Foster Wallacen. Tyylistä joko pitää tai ei pidä. Minä pidän kovasti.

Matkailu avartaa

Laajassa Matka on voimakkaiden kiertopalkinto -esseessä Hurskainen pohtii matkailun arvoa ja vaikutusta. Hänen mielestään matkailu ei aina kannata, sillä se avartaa vain valmiiksi avartunutta mieltä. Hän tuo esiin, että ekstrovertti matkustaminen ja kokemusten keräily ei ole ainoa sallittu tai hyväksyttävä elämänasenne ja että matkustamattakin voi ymmärtää maailmaa ja ihmisiä. ”Kirjoista – kirjoja ovat myös äänilevyt, elokuvat ja teatteriesitykset – oppii liki kaiken: toiseuden, samuuden, vieraan ja tutun kompleksisine suhteineen.” Toki Hurskainen lisää heti, että kaikki syyt olla lähtemättä eivät ole yhtä hyviä eivätkä kaikki kirjat tai taideteokset maailmaa avarra.

Hurskainen pohtii, täytyykö matkalle lähtemättömän paneutua matkakirjallisuuteen saadakseen kuvan haluamastaan kulttuurista. Vaikka Ville-Juhani Sutisen tapaan erottaisi genreinä matkakuvauksen ja matkakirjallisuuden, jää jälkimmäisen sisäänkin laaja kirjo teoksia, joilla ei Hurskaisen mielestä ole paljonkaan annettavaa. Parhaimmillaan matkakirjallisuus kuitenkin kirjoittajan omien kokemusten lisäksi ja ohella herättää vieraan kulttuurin eloon ja valaisee sen luonnetta monilla eri tasoilla.

Näin rokin tulevaisuuden

Samalla tavoin kuin absolutisti joutuu juhlissa selittelemään juomattomuuttaan, kertoo Hurskainen joutuneensa perustelemaan rakkauttaan Bruce Springsteeniin. Hän analysoi mainiosti Springsteenin musiikkia ja siitä luotuja käsityksiä – jos analysoida-sanaa nyt haluaa tässä yhteydessä käyttää, sillä:

”Bruce Springsteen on sydämen asia ja asialla. Hänen yhteydessään tuollaisia karmeita fraaseja ei pelkästään tarvitse jättää käyttämättä – niitä tulee jopa suosia. – – Bruce Springsteeniä sentimentaalisempaa ja pateettisempaa rock-auktoriteettia tuskin on. Jos Randy Newman ei kykene ilmaisemaan itseään ilman ironian verhon suomaa etäisyyttä, Brucella ei ole etäistäkään käsitystä siitä, mitä moisella härpäkkeellä voisi saavuttaa. Hän ei ole luonut ainuttakaan älyllistä tutkielmaa, mutta sitäkin älyttömämpää tunnetta on piisannut.” (s. 145146)

Hurskaisen mukaan jokaisella tuntuu olevan Springsteenistä oma käsityksensä. Hän näkee Springsteenin taiteilijana, joka pystyy luomaan musiikillaan tarkemman ja syvemmän kuvan amerikkalaisesta sieluntilasta ja moniulotteisuudesta kuin olisi mahdollista saada pitkällä Amerikan-matkallakaan.

Ilahduttavinta on, että Hurskainen ei ota itseään liian vakavasti eikä asetu yhden ainoan totuuden torveksi.

Nykyisessä runsaassa esseevirrassa Hurskaisen teos täyttää tyystin ne odotukset, joita itselläni on hyvälle esseekirjallisuudelle. Hän lataa tietoa aiheestaan mielenkiintoisesti, mutta uskaltaa avata oven apposen auki myös omaan elämäänsä, kokemuksiinsa ja sisikuntaansa, ja kutoo nautittavan kokonaisuuden, jossa tunne ja äly ovat tasapainossa. Ilahduttavinta on, että Hurskainen ei ota itseään liian vakavasti eikä asetu yhden ainoan totuuden torveksi.

On vielä kaksi asiaa, joista on erikseen kiitettävä: runsas alaviitteistö ja lopun lähdeluettelo. Varsinkin viitteiden määrä toki jakaa mielipiteitä: toisille se on lukukokemusta hajauttava asia, toisille rikastuttava. Mikäänhän ei kuitenkaan estä lukemasta tekstiä ilman viitteitä, jos niin haluaa. Lähteet taas säästävät lukijalta aikaa ja vaivaa, kun kuitenkin haluaa tietää enemmän asioista ja henkilöistä, joista Hurskainen kirjoittaa.

Muistan edelleen, yli 30 vuoden jälkeen, hyvin tarkasti sen hetken, kun kuulin radiosta ensi kertaa useamman kappaleen juuri silloin ilmestyneeltä Bruce Springsteenin River-albumilta. Muistan tunteen, jonka kuulemani herätti: olin täynnä ihmetystä siitä, että joku tekee musiikkia, jossa on kaikki se, mitä kaipaan. Muistan fyysisen paikan, jossa kuunnellessani olin ja mitä näkymää silloin tuijotin. Ja nyt jälkeenpäin tajuan, kuinka moneen asiaan se hetki myöhemminkin liittyi. Se siitä vaikutusvallasta.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto