Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Hurraa, henkäys käy luurankotanssiin

Juha Siro, 28.10.2000
Arthur Rimbaud: Hirtettyjen tanssiaiset s., Sammakko 2000 Kääntäjä(t): Einari Aaltonen

Nykyään ei aina osaa aavistaa, minkä kustantajan listoilta maailmankirjallisuuden klassikot putkahtelevat uuteen elämäänsä suomeksi käännettyinä. Pienet kustantajat ovat liikkeellä kunnianhimoisin julkaisulistoin. Sammakko julkaisee Hans Magnus Enzenbergeriä ja Arthur Rimbaudia. Tulossa on Gregory Corsoa, Jack Kerouacia, Ginsbergiä, Milleriä, Ferlinghettiä ja Bukowskia – muun muassa. Niin kuin kustantajan tilauskirjeessä sanotaan: ”Hyvältä näyttää ihmiset”.

Arthur Rimbaudin runoja on julkaistu suomeksi aiemmin yksittäisten runojen käännöksinä. Vuonna 1983 Weilin+Göös julkaisi Rimbaudin kokoelman nimellä Säteilevät kuvat ja kausi helvetissä; Pekka Parkkisen ja Jaakko A. Ahokkaan kääntämää tekstiä, enimmäkseen proosarunoa. Nyt julkaistu kokoelma Hirtettyjen tanssiaiset koostuu valtaosin säemittaisesta lyriikasta. Valinnan ja suomennoksen on tehnyt Einari Aaltonen.

Rimbaudin asema maailmankirjallisuudessa on pitkään ollut kiistaton. Hän on ollut esikuvana ja innoittajana monelle aikalaiselleen ja ties kuinka monelle hänen jälkeensä säkeitä sepittäneelle. Verlaine oli ensimmäisiä aikalaisia, joka tajusi nuoren runoilijan nerouden. Jos tänä päivänä käteesi sattuu Hugo Prattin sarjakuva-albumi vuodelta 1986, Corto Maltese Etiopiassa, yhdessä stripissä päähenkilö huokaa Rimbaudin tekstiä lukiessaan: ”Kirottu ranskalainen…mutta…suuri runoilija!”

Arthur oli kadotetun paratiisin etsijä, runoilija ja seikkailija, kulkuri ja asekauppias. Hän syntyi vuonna 1854, jätti runouden jo kahdenkymmenen vuoden iässä, kuoli 1891, vasta 37-vuotiaana ja jätti jälkeensä kiihkeän, intohimoisen ja inspiroivan tuotannon.

Rimbaudin teksti avautuisi paremmin, jos suomentaja olisi malttanut hieman ylimalkaisen esipuheen sijaan tarjota lukijalleen enemmän tietoa. Kiinnostuneet sitä löytävät lisää ainakin 1995 julkaistusta Palladium kirjojen kustantamasta ja J.K. Ihalaisen kokoamasta kirjasta Ainoa Ainoa Ainoa Elämä. Tuskin tätä kirjaa kuitenkaan on kirjakaupan tiskiltä saatavana.

Rimbaud oli aikansa avantgardisti, hän rakasti shokkeja ja skandaaleja. Jo 16-vuotiaana, elokuussa 1871, Rimbaud kirjoitti runon, joka muutti hänen elämänsä: ”Le Bateau ivre”. Ensimmäisessä, Kaarlo Sarkian suomennoksessa se on saanut nimen ”Humaltunut venhe”. Tuomas Anhava antaa jo nimen ”Juopunut pursi”. Nyt, uusimmassa käännöksessä Einari Aaltonen tuo ajan kieltä mukaan: ”Känninen paatti”. Kieli ja kuvat muuttuvat vuosien mukana.

Hirtettyjen tanssiaiset -kokoelmaa lukiessaan huomaa, miten Rimbaudin lyriikan pohjalla on aina kapina. Hän julistaa sodan mielettömyyttä yksittäisen ihmisen kuoleman ja lyyristen, aistillisten kuvien kautta, liljojen keskellä nukkuvan sotilaan nenä ei enää tuoksuista täyty. ”Käsi rinnan päällä hän on raukea aurinkounista. / Oikeassa kyljessä kaksi aukkoa sylkee punaista.”

Runoilija kritisoi rikostuomareita ja kuulee heidän kolhivan kaljuja päitään: ”Nämä vanhukset ovat punoutuneet tuoleihinsa, / heidän ihoaan pirteä aurinko kuullottaa / tai käy silmiin ikkunasta, joka on sulattanut lumensa, / heidän vapinansa muistuttaa rupikonnan kiihkeää tutinaa.” Osansa saavat pienet lemmikit, jotka ovat inhoja, sekä papisto ja tullimiehet. Mutta totuuden nimessä on huomattava, että runoilija ei säästä yhtään paremmin itseään. Sentimentaalisessa Varoitus-proosarunossa hän kuvaa itseään: ”Mutta hän oli niin tylsistynyt ja lukossa, että vain karmean häveliäs ja peruuttamaton kuolema tuntui kutsuvan häntä…Hän keskitti kaiken tarmonsa, kaikki voimansa kummiin ja surullisiin erheisiin…”

Kuoleman karnevaaliin Rimbaud käy käsiksi kokoelman nimirunossa: ”Mustassa hirsipuussa, ihana kädetön, / tanssivat vaeltavat ritarit, / laihat paholaisen ritarit, / luurangot, joiden usko on hengetön.” Myös kaikki ympärillä oleva konkretia kiinnostaa runoilijaa, hän saattaa tehdä
runon liinavaatekaapista tai antaa vokaaleille omat värit: A musta E valkoinen …

Rimbaudin tekstien ”arvostelua” tärkeämmäksi kysymykseksi nousee käännöstyö. Miten välittää liki puolentoistasadan vuoden takainen kiihko ja innostus tämän päivän kielelle? Ranskan kieltä taitamattomana minun täytyy tehdä vain oletuksia. Kääntäjä Einari Aaltosella on enemmän tietoa sanojen merkityksistä. Silti ensimmäisellä lukemisella muutamat ilmaukset tuntuivat silmään ja korvaan kankeilta: ”Lehmusten heleisiin oksiin / sammuu metsästyshuuto öristen.” Tai: ”Haluan järkyttävän kesän / kantavan minut onnenvaunuun.”

Kun luin kirjaa uudelleen ja hain rinnalle vanhempia käännöksiä, ja Aaltosen osakkeet alkoivat nousta. Monessa kohdin hän saa selkeyttä ja luontevaa henkeä tekstiin. Lukekaa itse vaikka käännös Kännisestä paatista ja verratkaa vanhempiin. Muutamat oivaltavat sanat myös elävöittävät säkeitä. Vai mitä pidätte hienosta käännöksestä ”lellikkirakkaus” tai ”huohottavamerinen turpa”?

Olkoon tämä vain minun mielipiteeni, mutta soisin kääntäjälle suuriakin vapauksia runon rytmin kustannuksella. Jokaisella kielellä on oma luonnikas poljentonsa, ja jos se katoaa, runo alkaa tuntua takkuiselta, kuin yrittäisi piikkilankaa niellä.

Rimbaudin Hirtettyjen tanssiaiset on merkittävä suomennosvalikoima. Se saa pohtimaan runon vuosisataisia kaaria. Mistä säkeet ovat tulossa ja minne ne ovat menossa? Sanat eivät ole satunnaisia lastuja laineilla, niillä on oma historiansa. Lyriikan punainen lanka ei katkea. Rimbaudin sanoin, jotka asettavat lukijan taas kerran ironisesti ja haastavasti kaiken keskipisteeseen: ”Olet Jumalan valpas silmä”! Sinä… velttopäinen!

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto