Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Aakkosten huviretki lukijan sielunmaisemaan

Seppo Järvinen, 28.9.2001
Bernardo Atxaga: 9 kiveä, 27 sanaa. Lyhytproosaa, runoa s., Tammi 2001 Kääntäjä(t): Tarja Roinila

Syksyn kirjavan kirjakrääsän keskellä – H niin kuin hohtaa – mainion baskin, Bernardo Atxagan hupaisan älykäs aakkosten kavalkadi 9 kiveä, 27 sanaa. Kysymyksessä ei ole aapelus torvelolle lukijalle vaan upea ristiretki semanttisiin labyrintteihin. Ani harvoin lukijaa hemmotellaan näin upean kirpakkaalla tekstillä. Atxagan seurassa ei totisesti tule ikävä!

Ansionsa teoksen napakkuudesta lankeaa myös kääntäjälle. Tarja Roinila on kääntänyt ja toimittanut kirjan yhteistoimin kirjailijan kanssa. 9 kiveä, 27 sanaa on olemassa vain suomalaista lukijaa varten – teoksessa on otteita kirjailijan eri kokoelmista: Ziutateaz’sta , Nueva Etiopiaan, Lista de locos y otros alfabetos’ta antologiaan Poemas & hibridos. Onpa mukana myös tätä teosta varten kirjoitettuja tekstejä. Runouden ja kokeilevan proosan ystäville teos on kulinaarinen nautinto. Atxagan perinteitä rikkovasta tyylistä voinevat ottaa oppia myös omat, kalvakkaat urbanistimme.

Atxaga ei ole entuudestaan tuntematon kirjailija Suomessa. Häneltä on käännetty romaanit Obabakoak (1994), Yksinäinen (1995) ja Tuolla taivaalla (1999). Hän ei ole varsinainen bestselleristi mutta laadukkaan sanataiteen ystävän ehdoton suosikki. Atxagan tyyliin kuuluu yllätyksellisyys: lukija luistelee kuin yksiöisellä jäällä. Unettavaksi häntä ei voi luonnehtia, päinvastoin, sillä Atxagan tekstille on tyypillistä paitsi ’action painting’ myös ennakoimattoman paradoksit. ’Hauska kirjailja’ voi olla typerä määre, mutta Atxaga ei piinaa lukijaa: miten iloinen asia kieli voikaan olla. Verbaalisia haudankaivajia meiltä löytyy omasta takaa.

Atxaga ei narahda suurten sanojen onttouteen. Atxaga ei toki ole ensimmäinen runoilija, joka on kirjoittanut aakkosrunoja, mutta tapa, millä hän runollisen provokaationsa toteuttaa, on aitoa atxagaa, jäljittelemätöntä plagioimista (!), ääneen rähiseviä kirjaimia. Aakkosten inhimillistäminen viittaa vahvasti parodiaan – meidän tulisi oppia nauramaan itsellemme.

Atxagan lukeminen käy luovuuden oppitunnista. Kaikki riippuu onnekkaasta sattumasta, myös tekstin liikkeelle saaminen. Kirjoittaja voi odottaa ennettä vaikka hamaan maailmanloppuun saakka. Riittää, kun pudottaa kynän lattialle. Atxagan työmetodi, kaikenlaisten kirjoitusten harjoittaminen, eräänlainen vapaa pudotus, benji-hyppy mielikuvituksen vuorelta, aiheuttaa lumipalloefektin: teksti lähtee vyörymään, aluksi hitaasti, sitten kiihtyen.

Mainio esimerkki on proosateksti ’Moninainen runo jossa on strutsi’ (hybridi). Atxaga näsäviisastelee akateemiselle kuivakkuudelle aloittamalla tämän runoesseensä, hybridin, lainaamalla röyhkeästi roomalaista historioitsija-luonnontieteilijä Gaius Plinius Secundusta, mielivaltaista otetta 37-osaisesta kokoomateoksesta Historia naturalis. Atxaga kehtaa väittää, että Plinius vanhemman yli kaksituhatta vuotta sitten tekemät havainnot – tuskin Plinius oli edes tavannut strutsia – ovat edelleen yleispäteviä: ”Ja että strutsilla on hämmästyttävä, kerrassaan ihmeellinen kyky ahmia kaikkea maan ja taivaan väliltä: kiviä, paperia, ruohoa tai rautaa.” Niinpä niin. Strutsi on maailman suurin typerys, ruma ja pelkurimainen, hädän hetkellä päänsä mättääseen piiloon työntävä tyhmyri.

Essee jatkuu runollisin ja mitä epäilyttävimmin sitaatein ja kommentein. Lukija kantaa kaiken aikaa huolta strutsiparan kohtalosta, eikä Atxaga armahda: olettaessaan, että uunissa paistuu herkullinen strutsinkoipi, totuus on paljon karmaisevampi: ”…itse asiassa ne eivät olekaan (A. käyttää tässä preesensiä!) luumuja vaan kaksi kuollutta silmää: ne ovat Ibrahim Ali Kismayun silmät; hän kuoli nälkään koska ei saanut metsästetyksi strutsia, jonka oli nähnyt sunnuntaina kotinsa ikkunasta. // Sen pituinen se.” Atxaga on ällistyttävän taitava tarinankertoja, nutun nurinkääntäjä.

Edellä olevasta voisi päätellä, että kenties Atxaga on kertojana misantrooppi, todellinen häijyläinen, joka taiten nauraa ihmisten raadollisuudelle ja surkeudelle. Ei, Atxagan teksteissä kulkee syvä inhimillisyyden pohjavirta, myötätunto kärsimystä, kaipausta ja rakkautta kohtaan. Elämä itsessään on sattuma, arvoitus, kohtalo julma.

Upea, mielen ja tunteiden syvyyksiin porautuva lukukokemus. Matka tuntemattomaan.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto