Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Tarinoiden merkityksestä

Asta Piiroinen, 2.3.2000
Birgitta Boucht: Mariposa s., Schildts 1999

Keskellä Kairon ääniä ja suurkaupungin myllerrystä istuu yksinäisessä hotellihuoneessa nainen. Sinnikkäässä etsimisen ja löytämisen tuskassaan hän antautuu siinä määrin oman menneisyytensä ja mielikuviensa luomien tarinoiden nielaisemaksi, että unohtaa ajan kulun, jopa todellisuuden siellä missä on ollut hänen kotinsa. Oikeastaan hän on jo kuollut ja voi kuolleen tavoin tarkastella elämäänsä kaikki salaisuutensa rikkoen. Hänen suurin innoittajansa on toive saada todella merkitä jotakin. Hän tietää että hänellä on taito joka puuttuu monelta, kyky kuvitella. Mielikuvituksessaan hän tietää piilevän myös tahdon siemenen, voiman jolla voi muuttaa elämässä tapahtuvan kulkua ja suuntaa.

Hän aloittaa kertomuksen itsestään ja kertomus muuttuu toisiksi, toisenlaisiksi tarinoiksi. Henkilöt astuvat esille sekä toisistaan poikkeavissa että osittain samankaltaisissa ominaisuuksissaan. Kustakin voi löytää samaistumisen mahdollisuuden mutta myös kyvyn luopua, eriytyä, oivaltaa erot.

Kirjan nimenä Mariposa viittaa sanan suomenkieliseen merkitykseen perhonen. Bouchtin romaanissa Mariposa on jokin, jota kohti romaanihenkilöt ovat matkalla, jonne he kaipaavat, jossa on päämäärä, koti. Mariposan symboliset kehykset liittyvät tarinaan Monark -perhosesta, joka matkalla pohjoisesta etelään lentää kevyin siivin tuhansia ja taas tuhansia kilometrejä. Lajin edustajat lisääntyvät matkan varrella, keskeyttämättä sitä, ja mukana lentää näin ollen sankoin joukoin sukulaisia, jopa viittä eri sukupolvea.

Perhosilla on ihmisnimet, Artur, Gustaf, Melankolie, Roza, Lilja ja Lidia ja ne etsiytyvät talvehtimaan erityisille, korkeilla vuorilla sijaitseville paikoille, joita eivät ole koskaan aiemmin nähneet. Ne tungeksivat samalla puunoksalla suunnitellen samanaikaisesti pakoa tukahduttavasta yhteiselosta. Joskus ne eksyvät toisistaan vain kohdatakseen jälleen matkalla toiseen päämäärään. Ne matkivat toisiaan ja joskus voi olla vaivalloista erottaa eri sukupolvia toisistaan.

Bouchtin Mariposa ei perimmäisesti kuitenkaan ole perhonen, ihminen tai edes paikka, vaan olotila, jonka saavutettuaan mikä tahansa on mahdollista. Mariposan voi löytää rakkauden avulla, tai etsimällä muutosta. Jotkut löytävät sen kaipauksen voimalla, toiset rohkeutensa.

Päähenkilö, kauan elänyt ja jo kauan kuolleena ollut löytää epäilemättä oman Mariposansa. Hän palaa takaisin kotiin, hän päättää ottaa vastaan mahdollisuutensa, ystävyytensä tai yhteytensä maailmaan sillä puun oksalla josta tarinat alkoivat. Hän tuntee suurta onnentunnetta sinnikyydestään ja palkitse itseään kaipauksensa voimasta, joka ohjasi hänet oikeaan. Hän aikoo vakaasti avata epäilynsä ovet, rikkoa tunnottomuutensa säpet, uskaltautua läheisyyteen, johonkin kuulumiseen.

Varsin mielenkiintoinen kokemus oli lukea peräjälkeen Birgitta Bouchtin Mariposa ja Ladislav Klíman Loistava Nemesis. Sattuman kaupalla juuri ennen Bouchtia luetuksi tullut Klíma jätti soimaan oman erityisen sävelmänsä. Näin aikaansaatu pohjavire ei juurikaan vaikeuttanut toisen kirjan lukemista, sillä näillä kirjoilla on enemmän yhteistä kuin luulisikaan.

Nemesiksen Errata (erehdys), Sider (tähti) ja vuorenneito Orea ikään kuin imaisevat oman osuutensa Bouchtin tarinan henkilöiden symbolisesta latauksesta. Ne myös palkitsevat näiden toistensa kohtaloihin kietoutuvien sankareiden kuvitteellisten merkityksien täyttymistä. Klíman tavoin Bouchtin romaanihenkilöt elävät jossakin todellisuuden, unen ja hallusinaation välimailla. Nimet kuten Erotica, Theo ja Melankolie Lustig kertovat kertomuksen asetelmista ja henkilöiden välisistä suhteista ainakin niiden lähtökohdan, persoonallisuuksien olennaisimman eron.

Yhteistä on myös kertomuksen ajatustyö, dialogien ja suggestiivisesti sukkuloiden kehittyvän tarinaverkoston kutoutuminen kokonaisuudeksi. Klíman tavoin myös Bouchtin valtakuntaa hallitsee tahdon suurenmoinen voima. Sanojen mahtipontisuus ja huumori jäävät Bouchtin kohdalla vähäisemmiksi, Mariposassa pääosaa esittävät yhteen liittyvät hajanaiset tarinat.

Birgitta Boucht (s 40) on pitkän linjan kirjailija, jonka tuotanto kattaa hyvinkin erilaisia teoksia. Mariposassa vaistoaa vaikeisiin, sanojen takana oleviin maastoihin hakeutumista ja ehkä juuri sen vuoksi sanottavan eksymistäkin. Boucht on kirjoittanut kirjan tarinoiden merkityksestä, niiden suuntaa antavasta voimasta ja kyvystä luoda maailma uudelleen.

Kirjailijan sanoma käy loppua kohden yllättävän selkeäksi. Tavallaan tämä arvoituksellisten ja moniäänisten tarinoiden jälkeen loppulehdillä liiankin tarkan reseptin antava selitysmalli puistatuttaa mustavalkoisessa asetelmassaan. Päähenkilö luopuu tarinoista elääkseen. Loppu on pistettä myöten täysi. Täytyy kamppailla kyynisyyttä vastaan ottaakseen vastaan tämän avosydäminen ja lempeä asetelma, jossa ihmisyys on löytänyt kermaksi kakkuunsa yhtymäkohdan uneen ja toteen, kuolemaan ja elämään.

Avukseni lentää onneksi Kliman mahtipontinen kuolema ja Bouchtin elämää varjeleva asenne asettuu uomaansa. Bouchtin tarina kantaa myös ajattomuutta ja se ansaitsee lukijansa, vaivan ja kiipeämisen kaytta, mutta myös nautinnon. Mariposan vaikeaselkoisuus ja tarinoimisen hieman sekaiset kuviot ovat varmasti este monelle lukijalle. Toisaalta kirjan etuihin voi laskea elämän jatkumisen, uskon Mariposan kestävän hyvin monet lukukerrat.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto