Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Humanisti katsoo perehtyneesti

Pasi Salminen, 16.12.2018
Carl-Johan Holmlund: Semioottinen silmä 203 s., Avain 2018

Carl-Johan Holmlundin esseekokoelma Semioottinen silmä tasapainoilee kaunokirjallisten ja tietoa välittävien tavoitteiden välillä. Sen aiheet vaihtelevat filosofian ja semiotiikan käsittelystä kaunokirjallisuuteen. Filosofisten aiheiden kohdalla esseet lähestyvät tyyliltään asiatekstejä tai opinnäytteitä.

Esseistä aistii humanistisen tiedekunnan ilmapiirin.

Semioottinen silmä voisi suurelta osin olla oikeastaan tietokirjallisuutta. Tekstien nimeäminen esseiksi mahdollistaa kuitenkin tarvittaessa rakenteellisen säännöttömyyden ja subjektiiviset huomiot. Kun Holmlund käsittelee esimerkiksi runoutta ja italialaista proosaa, saavat tekstit henkilökohtaisemman, kaunokirjallisen esseen sävyjä.

Holmlund on humanisti ja lukion lehtori, joka on aiemmin väitellyt semiotiikasta. Filosofiaa ja semiotiikkaa käsittelevissä esseissä aistiikin parin viime vuosikymmenen aikaisen humanistisen tiedekunnan ilmapiirin. Peirce, Greimas ja Foucault eivät ehkä tänä päivänä ole enää niin suuren mielenkiinnon kohteena kuin vaikka 1990-luvulla, josta nämä tekstit saattavat tuoda jo hieman nostalgisen tuulahduksen. Kokoelman tuoreimmat aiheet löytyvät italialaisesta romaanista.

Johdatusta filosofeihin

Teos koostuu yhteensä neljästätoista esseestä, joiden aiheet vaihtelevat. Puolet teksteistä käsittelee filosofiaa. Näiden tekstien tyyli on melko lähellä opinnäytteitä tai akateemisia tutkielmia. Kirjoituksista välittyy kirjoittajan perehtyneisyys aiheisiin. Niistä puuttuvat kuitenkin tarkat lähdeviitteet eivätkä ne myöskään rakennu selkeästi esitettyjen tutkimusongelmien varaan.

Vaikka tekstit käsittelevät filosofiaa, ne eivät ole itse varsinaisesti filosofiaa siten, että niissä keskityttäisiin esimerkiksi tarkastelemaan argumenttien pätevyyttä. Erilaisia argumentteja toki esitellään, mutta pääpaino on enemmän filosofien ja heidän teorioidensa esittelyssä kuin varsinaisessa argumentoinnissa. Tekstien nimeäminen esseiksi vapauttaa kirjoittajan akateemisen tyylin ihanteista ja mahdollistaa vapaammat ratkaisut sisällön ja rakenteen suhteen.

Holmlund tarkastelee esimerkiksi G. E. Moorea käsittelevässä esseessä tämän perusajatuksia, suhdetta aikalaisiin sekä tekstien saamaa vastaanottoa. Essee ei mene kovin syvälle varsinaiseen argumentaatioanalyysiin, mikä lienee tietoinen valinta. Holmlund etäännyttää faktoihin nojaavaa ilmaisua subjektiivisen esseen suuntaan omilla huomioillaan.

Filosofiaa käsittevien – tai esittelevien – esseiden antoisuus lukijalle riippuu todennäköisesti lukijan ennakkotiedoista. Mikäli esimerkiksi mainittu Moore, Greimas tai Foucault ovat ennestään vieraita, voivat Holmlundin tekstit johdatella kyseisten teoreetikkojen ja heidän ajatustensa pariin. Ehkäpä lukion lehtorina toimiva Holmlund onnistuu suuntaamaan tulevien humanistien mielenkiintoa kyseisiin aiheisiin.

Pääpaino on filosofien ja heidän teorioidensa esittelyssä.

Holmlund myös ripottelee filosofiaa käsitteleviin teksteihin tietoja ajattelijoiden henkilöhistoriasta, mikä saattaa osaltaan madaltaa kynnystä tutustua eri filosofeihin. Peircestä käytetään esimerkiksi tuttavallisesti etunimeä Charles, kun hänen henkilöhistoriaansa taustoitetaan.

Jos Holmlundin käsittelemät filosofit ja teoreetikot ovat ennestään tuttuja, esseiden anti voi jäädä melko niukaksi. Esimerkiksi MacIntyren hyve-etiikkaa käsittelevä ei asiaan aiemmin perehtyneelle kovin paljon uutta tarjoa. Holmlund mainitsee myös jonkin verran muita lähteitä, mutta kovin tuoreita tutkimuksia tai teoksia hän ei käytä.

Paikoitellen Holmlund onnistuu kuitenkin tuomaan mielenkiintoisia asioita toistensa läheisyyteen. Näin tapahtuu esimerkiksi muutamassa tekstissä, jotka eivät keskity pelkästään yhteen ajattelijaan. Sisällön vapautuminen ei kuitenkaan juurikaan heijastu tekstien tyyliin. Vaikka niissä on subjektiivisia elementtejä ja niiden rakenteet ovat vapaampia, ne ovat tyyliltään pääsääntöisesti lähempänä asiaproosaa kuin kaunokirjallisuutta.

Lukuiloa kaunokirjallisuudesta

Kun käsitteet kevenevät ja Holmlund siirtyy tarkastelemaan kaunokirjallisuutta, alkaa myös tyyli vapautua ja muuttua kaunokirjallisemmaksi. Kirjoittaja käsittelee Gunnar Björlingiä, kiinalaista runoutta erityisesti Pertti Niemisen suomennosten kautta sekä valikoimaa italialaisia romaaneja. Viimeisenä teoksessa käsitellään Steinbeckin Ystävyyden taloa.

Steinbeckin teos ei ehkä ole kaikkein muodikkain valinta esseen aiheeksi vuonna 2018. Teoksen ennestään tunteva voi jäädä kaipaamaan jotakin tuoreempia tulokulmia tunnettuun opukseen. Kysymyksessä on kuitenkin mainio teos, jonka soisi löytävän myös uutta lukijakuntaa, ja tätä tehtävää essee toki palvelee.

Aiheiden perusteella kokoelman tuoreimmat esseet vaikuttaisivat olevan ne, jotka käsittelevät italialaisia romaaneja. Paolo Giardanon Alkulukujen yksinäisyys on tuorein teos, joka teoksessa mainitaan. Teksteistä aistii, että Italia ja italialainen kulttuuri on kirjoittajan sydäntä lähellä. Holmlund tulkitsee ja kontekstualisoi teoksia mielenkiintoisesti.

Teksteistä aistii, että Italia ja italialainen kulttuuri on kirjoittajan sydäntä lähellä.

Niin filosofiaa kuin kirjallisuutta käsittelevissä teksteissä välittyy Holmlundin perehtyminen aiheisiinsa. Tämä näkyy esimerkiksi kokoelman avaavissa kahdessa esseessä, jossa hän käsittelee Björlingin runokieltä ja henkilöhistoriaa. Eurooppaa kaukaisempaan kulttuuriin eli Kiinaan kurkottaessaan Holmlund joutuu ymmärrettävästi tukeutumaan paljon toisen käden lähteisiin, mikä tuo kirjoituksiin jälleen hieman opinnäytemäisen sävyn.

Useimmissa kaunokirjallisuutta käsittelevissä teksteissä välittyy kuitenkin myös kirjoittajan kiinnostus aiheisiinsa – ellei jopa mielihyvä. Roland Barthes on aikanaan käsitellyt lukukokemuksen mielihyvää ja nautintoa. Lukemisen mielihyvä muuttuu Barthesilla silloin nautinnoksi, kun teksti muuttuu odottamattomaksi, yllättää lukijansa ja saa tämän kyseenalaistamaan ennakko-oletuksensa. Tämä käy myös hyvän esseen ihanteesta.

Lähimmäs tätä ihannetta Holmlund pääsee kirjallisuusesseissään, vaikka melko turvallisella pinnalla kirjoittaja yleisesti ottaen pysytteleekin. Tekstit ovat asiantuntevia siten, että tiedon osuus on kussakin esseessä melko suuri. Holmlundin oma lukuilo välittyy niissä osuuksissa, joissa hän pääsee vapaammin esittelemään omia tulkintojaan tekstien merkityksistä.

Tiellä pysyen

Esseeksi kutsutaan monenlaisia tekstejä. Tekstilajin monimuotoisuutta on usein kuvailtu erilaisin metaforin. Tuomas Anhavalta on peräisin esimerkiksi tunnettu klassikkomääritelmä, jossa verrataan esseetä ja sen ajatuksen juoksua kieseihin ja koukeroiseen kylätiehen. Samalla kuvataan kaunokirjallisten esseiden ihannetta. Esseelle on suotavaa yllättää. Monimuotoisuuden kuvailussa on käytetty myös Wittgensteiniin palautuvaa perheyhtäläisyyden käsitettä.

Tekstienvälityys on yksi esseen keskenen piirre. Monen esseen lähtökohtana on jonkin aikaisemman tekstin kommentointi, käsittely ja arviointi. Tämä toimii lähtökohtana omien ajatusten kehittelylle. Näin on myös laita Semioottisen silmän kohdalla.

Kovin koukeroisille kyläteille eivät Holmlundin kiesit koukkaa.

Vaikka kokoelman esseet eivät tyyliltään jäisikään tekstilajin merkkipaaluiksi, tarjoavat ne humanistisesti sivistyneitä katsauksia moneen suuntaan. Parhaimmassa tapauksessa ne johdattavat lukijan kiinnostumaan ja hakeutumaan alkuperäisten tekstien äärelle. Itsekin hankin käsiini kirjan johdosta Francesca Durantin romaanin Talo kuujärven rannalla, johon en ollut aiemmin tutustunut. Tässä tapauksessa aiheiden kirjo on siis rikkaus.

Itse olisin kaivannut vielä rohkeampaa heittäytymistä subjektiivisiin ajatuskulkuihin. Nyt yleisen ja yksityisen suhde kokonaisuudessa kallistuu yleisen puolelle. Vaikka kysymys ei ole varsinaisista tutkielmista, tarjoavat tekstit runsaasti tietoa. Asioiden yhdistely toisiinsa vaatii tietysti henkilökohtaisen panoksen, mutta kovin koukeroisille kyläteille eivät Holmlundin kiesit siis koukkaa. Avainta sopii osaltaan kiittää siitä, että kansainvälisistä aiheista saadaan esseistiikkaa edelleen myös selkeällä suomen kielellä.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto