Kirje munakoisovaltakuntaan

Lähi-idän maiden sodat ja levottomuudet ovat saaneet aikaan miljoonissa mitattavan muuttoliikkeen. Suuri joukko ihmisiä elää elämäänsä alun perin väliaikaiseksi tarkoitetuilla pakolaisleireillä. Osa heistä onnistuu muuttamaan kauemmas. Eurooppaan on muuttanut ja muuttaa kaiken aikaa yhä lisää ja lisää ihmisiä, vaaroista huolimatta. Välimeren aaltoihin on päättynyt tuhansien pakolaisten matka.

Pakolaisten ja siirtolaisten joukosta on noussut esiin myös koko joukko kirjailijoita. Kotimaan vaikeudet ja elämä uudessa maassa tarjoavat runsaasti aiheita, joiden käsittelyyn kaunokirjallisuus on omiaan. Tarinat saavat eläytymään toisten ihmisten kohtaloihin ja tuovat kokemuksellisuutta uutisotsikoiden tapahtumiin. Samoin ne voivat auttaa katsomaan niin sanottujen maahanmuuttokriittisten näkökantojen taakse inhimilliseen kärsimykseen, joka ei pääty raja-aitojen korotukseen.

Irakilaiset ovat yksi maailman suurimmista pakolaisryhmistä, jonka koko mitataan miljoonissa.

Abbas Khider on vuonna 1973 Bagdadissa Irakissa syntynyt kirjailija, joka sai turvapaikan vuonna 2000 Saksasta. Omat kokemukset poliittisena vankina ja pakolaisena ovat vaikuttaneet hänen teostensa sisältöihin. Kirje munakoisovaltakuntaan (Brief in die Auberginenrepublik, 2013) on nykyään saksaksi kirjoittavan kirjailijan kolmas romaani. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1990-luvulle Persianlahden sodan jälkeiseen aikaan.

Irakilaisten pakolaisten kohtaloista riittääkin tarinoita kerrottavaksi. Irakilaiset ovat yksi maailman suurimmista pakolaisryhmistä, jonka koko mitataan miljoonissa. Khiderin lisäksi joukosta on noussut muitakin kirjailijoita. Suomestakin on tullut tunnetuksi nykyään Espoossa vaikuttava Hassan Blasim

Sananvapauden puolesta

Kirje munakoisotasavaltaan on näkökulmaromaani, jossa kertojat vaihtuvat. Kertojia sitoo yhteen Libyasta Irakiin lähetetty rakkauskirje. Ensimmäinen kertoja on poliittisista syistä maanpaossa elävä nuori mies, joka kaipaa Irakiin jäänyttä tyttöystäväänsä. Kumpikin kuului yliopiston lukupiiriin, jonka jäsenet saivat syytteen kiellettyjen kirjojen lukemisesta. Rakennustyöläisenä työskentelevä mies saa selville, että rekkakuskit salakuljettavat Irakiin kirjelähetyksiä. Kirjeen lähettäminen on kallista, mutta entinen opiskelija ei halua vaarantaa tyttöystäväänsä ja toivoo välttävänsä kirjeen päätymisen turvallisuuspalvelun käsiin.

Kirje kulkee Libyan, Egyptin ja Jordanian kautta munakoisotasavallaksi kutsuttuun Irakiin. Munakoiso on elintarvike, josta sotien ja kauppasaarron kuristamassa maassa ei ole pulaa. Kirje kulkee yhteensä seitsemän kertojan käsien kautta ja samalla aukeaa yhtä montaa näkökulmaa Lähi-itään. Kirjan tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen internetiä ja sosiaalista mediaa. Viestit lähetetään vielä paperisina, ja niiden kuljettaminen vaatii organisoitua toimintaa monessa maassa. Viestien kuljettamisen mahdollistavat ”liikemiehet”, jotka saavat kirjeiden salakuljettamisessa tilaisuuden ansaita.

Romaanin kerronta toimii hyvin. Kirjeen kulku sitoo henkilöt ja tapahtumat yhteen. Näkökulmaromaanin lajityypille ominainen perspektiivien moninaisuus sopii modernin ihmisen maailmankuvaan, jossa mikään yksi tulkinta maailmasta ei ole vallitsevassa asemassa. Maailma on erilaisten näkemysten ja pyrkimysten kilpailun kenttä.

Teoksessa äänensä saavat kuuluviin niin vainotut kuin vainoojatkin. Ihmiset pyrkivät pärjäämään hankalissa oloissa. Romaanin loppuvaiheet sijoittuvat Khiderin kotimaahan. Toiseksi viimeinen osuus kertoo nuoresta miehestä, joka osin sukulaisten ansiosta rekrytoidaan Irakin turvallisuuspalveluun. Poliisiksi työllistyminen on monella tapaa lottovoitto jo lapsena Saddamista vaikuttuneelle miehelle, joka palkitaan uskollisuudestaan valtaapitäville sekä sosiaalisella että taloudellisella arvonnousulla. Setä kouluttaa nuorukaista kuulustelijan tehtävään: ”Unohda kaikki yliopistossa oppimasi, haistata paskat moraalille ja puolueettomuudelle! Tosielämä on taistelu, jota ei voiteta yliopiston teorioiden avulla.”

Sananvapaus nousee kirjassa keskeiseksi teemaksi. Sana ei liiku vapaasti, vaan kohtaa monenlaisia hankaluuksia rajoja ylittäessään.

Kauan ennen Arabikevättä ja Twitter-kansannousuja kirjasta välittyy kuva epätasa-arvoisista Lähi-idän valtioista, joissa valtaapitävät eliitit käyvät puolustustaistelua turvallisuuspalvelujen avulla oman maan kansalaisia vastaan. Kansanryhmien välillä ei ole yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ihmiset raapivat elantonsa mistä pystyvät. Näkökulmatekniikkaa käytetään romaanissa osoittamaan ihmisten itsekkyyden aiheuttamaa yksisilmäisyyttä.

Sananvapaus nousee kirjassa keskeiseksi teemaksi. Teema konkretisoituu kirjeen liikkeissä ja henkilöissä, jotka kirjettä käsittelevät. Sana ei liiku vapaasti, vaan kohtaa monenlaisia hankaluuksia rajoja ylittäessään. Viaton rakkauskirje kiertyy erilaisiin vallankäytön muotoihin. Valtaapitävien pelko ihmisten yksityisiä kirjeitä ja vapaata ajatuksenvaihtoa kohtaan ei ole aiheeton, kuten monessa muussakin yhteydessä on saatu todistaa.

Kirjeen lähettämisessä voidaan nähdä halutessa myös analogia kaunokirjallisuuden tehtävään, joka myös voi tehdä ymmärrettäväksi lukijalle kaukaistenkin ihmisten kohtaloita ja kokemuksia. Niin kirje kuin kirjakin voivat herättää vastaanottajan kokemuksen toisesta ihmisestä, joka on loppujen lopuksi toiveineen ja pelkoineen aika samanlainen kuin lukija itse.

Nykyhetkessä elävä romaani

Romaanissa valotetaan arabiyhteiskuntien vallitsevaa epäoikeudenmukaisuutta niin järjestelmästä hyötyvien kuin kärsivienkin vinkkelistä. Vaarana tämän kaltaisissa kirjoissa voi olla liika osoittelevuus, jolloin lukijalle ei jätetä tilaa tehdä omia päätelmiään. Taitavimmat kirjailijat osaavat johdatella lukijan haluamiinsa johtopäätöksiä vaivihkaa ja liiallisia yksinkertaistuksia välttäen. Kirje munakoisotasavaltaan välttää pahimmat sudenkuopat, vaikka mitään epäselvyyttä tekstin sanomasta tai asennosta esitettyihin asioihin ei jää.

Vaikka kysymys ei ole omaelämäkerrasta, kirjailijan henkilöhistoria vaikuttaa silti teoksen luentaan.

Romaanin kieli koostuu tyyliltään toteavista, lyhyistä virkkeistä. Preesensmuotoinen kerronta korostaa läsnäolevuuden ja realismin tuntua. Kielikuvia on niukasti. Runollisin osuus löytyy alkusanoista, joissa Lähi-idän tilanne nivotaan myyttisiin mittoihin kertomuksella maailmanhärästä.

Teos ei ole kieleltään tai rakenteeltaan erityisen omaperäinen tai rikas, mutta niitä keinoja mitä käytetään, käytetään harkitusti. Kirjeen salakuljettamisen motiivi sitoo teoksen eri osat yhteen ja tekee rakenteesta hallitun. Tuntematta saksankielistä alkuteosta kääntäjä Olli Sarrivaaran suomennos vaikuttaa kaikin puolin hyvältä työltä.

Kirje munakoisotasavaltaan on nykyhetkessä elävä teos, vaikka sen tapahtumat sijoittuvat 1990-luvulle. Lähi-idän ja arabimaiden tilanne on kirjan tapahtumien jälkeen pikemminkin heikentynyt edelleen. Pakolaisvirrat ovat sekoittaneet entisestään alueen väestömosaiikkia ja lisänneet ristiriitoja eri ryhmien välillä. Teos taustoittaa myllerrystä avaamalla alueen historiaan subjektiivisia ikkunoita.

Tapahtumien maantieteellisiksi ääripisteiksi on valittu Libyan Gaddafi City ja Irakin Saddam City. Jo paikkojen nimet kertovat Lähi-idän ehkä kahdesta surullisenkuuluisimmasta ja mahtipontisimmasta johtajasta, jotka tänä päivänä ovat jo mennyttä miestä. Kahden entisen mahdin kohtalo muistuttaa osaltaan muutoksen mahdollisuudesta.

Khiderin omat kokemukset poliittisena vankina ja pakolaisena eri maissa nostetaan sen verran hyvin esille niin kirjan alkusivuilla kuin kustantajan sivuilla, että niitä ei voi lukiessa sivuuttaa. Vaikka kysymys ei ole omaelämäkerrasta, kirjailijan henkilöhistoria vaikuttaa silti teoksen luentaan. Ei ole tekijä siis kuollut, ei onneksi vankilassa eikä myöskään kaukana lukukokemuksesta.