Mitä meille jäi (What`s left us) Kertomuksia ja pienoisromaani

Kanadalaisen Aislinn Hunterin esikoisteos Mitä meille jäi välittyy lukijalle epätasaisena. Kuusi kertomusta ja teoksen nimeä kantava pienoisromaani ovat laadukkaita ja näppäriä tarinoita kaikki, mutta erinomaisen kirjallisuuden ihmeellinen hohto jää vielä uupumaan. Parhaiten Hunter näyttää kirjoittajan kyntensä pienoisromaanissa, jossa hän osoittaa kykynsä laajojen kaarien rakentamiseen. Kirjoittajana Hunter on monipuolinen, sillä esikoisteoksensa jälkeen hän on julkaissut sekä runokokoelman Into the early hours (2001) että romaanin Stay (2002).

Vaikka Hunterin esikoinen ei teekään unohtumatonta vaikutusta, kirjallisen lahjakkuuden ja taitavuuden puutteesta ei Hunteria voi syyttää. Näppärät kertomukset ovat kielellisesti rikkaita ja hiottuja proosapaloja. Kerronnan rakenne vaihtelee hienovaraisesti tarinasta toiseen. Hunter kuljettaa lomittain kahta aikatasoa, käyttää kepeän ironista ja huvittunutta kertojanotetta, kirjoittaa luettelonomaisesti, muistilistan tapaan rakennetun tarinan, kertomuksissa kirjailija käyttää niin puhuttelevaa kertojaa ja kuin kolmannen persoonan kaikkitietävääkin. Tyylillisesti kaikkia tarinoita yhdistää Hunterin mieltymys anekdootinomaiseen, yksityiskohtia viljelevään kerrontaan sekä hitusen musta huumori. Hunterin kirjoittajanlaadun omin ominaisuus on selvästi kyky keksiä mielikuvituksellisille yksityiskohdille rakentuvia, huvittavia kuvauksia erityisesti ihmisistä.

”Äitini tapasi isän yhdeksäntoistavuotiaana. Vuosia myöhemmin äiti sanoi että oli huvittavaa ja suorastaan ironista, että hän oli mennyt naimisiin jalkahoitajan kanssa, jonka elämän suurin pettymys oli se, että hänen ainoa tyttärensä oli perinyt äitinsä vaappuvat jalat. Näin siis mies, joka oli siittänyt maailmaan aistiharhaisen pojan, joka hyppäsi laivasta ennen kuin asiat kääntyivät todella hulluiksi.” (”Elämme tässä maailmassa”)

What´s left us on kääntynyt suomeksi muotoon Mitä meille jäi. Nimen voisi kääntää myös ”Mikä on jättänyt meidät”. Molemmat näkökulmat ovat tarinoissa läsnä. Menettämisenkin hetkellä jotain aina jää; tarinoissa on siis lopulta positiivinen vire. Päähenkilöt, kaikki naisia, ovat menettämisen kynnyksellä, astuvat sen huoneeseen kokonaan tai käsittelevät kokemaansa menetystä. Arla menettää häiriintyneen veljensä, epäonnistuneen avioliiton ja keskenmenon kyllästämä hissukka-Nora tekee repäisevän teon ja Sarah heiluu oman elämänsä menettämisen tai jatkamisen ajatuksissa. Vakavin ja surumielisin kertomus kertoo ilman ironiaa siskon kuolemasta, surun kokemisen oppimisesta yliluonnollisen hahmon ”Bansheen”, surun kiteytymän, kohtaamisen kautta.

Pienoisromaani ”Mitä meille jäi” on kertomus Emman suvun naisten historiaan kuuluneesta perinteestä, isän poissaolosta. Kun perinteet uhkaavat toteutua myös Emman ja hänen syntymättömän lapsensa elämässä, Emma lähtee ottamaan selvää äitinsä ja äidinäitinsä menneisyydestä. Hunter rakentaa hienon tarinan tästä naisten jatkumosta ja menneisyyden merkityksellisyydestä oman identiteetin ja elämän kannalta. ”Mitä meille jäi” kertoo menettämisen perinteen jatkumisesta mutta myös rikkoutumisesta: Emman synnyttämä poikalapsi katkaisee naisten jatkumon ja antaa mahdollisuuden toisenlaisen perinteen muodostumiselle.