Sanomattomia lehtiä

Tuli&Savu-lehden toimituskuntaan kuuluva ja John Ashberyn suomentajana kunnostautunut Aki Salmela kirjoittaa Suomessa yllättävänkin vähän viljeltyä surrealismiin ja dadaismiin kallellaan olevaa lyriikkaa. Jonkinlaisen kuvan Salmelan runojen maisemasta saa teoksesta löytyvistä propreista: Majakovski, Max Ernst, John Cage, Henri Michaux, John Ashbery… Kuva tarkentuu, kun listaan lisätään suomalaiset Väinö Kirstinä, Lauri Otonkoski, Hanna Hauru, Eino Santanen ja Markku Paasonen.

Ehkä suorimmin Salmelan erilaisia kielirekistereitä sekoittava, epärunollisia aineksia vilisevä ja muodoltaan avoin tyyli on sukua 1960-luvulla voimissaan olleen, enemmän tai vähemmän surrealismista ponnistaneen New Yorkin koulukunnan runoudelle. Sanomattomia lehtiä on Ashberyn, Frank O’Haran ja kumppaneiden postmoderneiksikin luonnehdittujen tuotantojen tavoin avoimen ristiriitaista runoutta. Salmela hämärtää kaunokirjallisuuden ja ylipäänsäkin erilaisten tekstien rajoja, kuin pyrkien lainojen, tyylimukaelmien, katkelmallisuuden, toiston, leikillisyyden avulla ylittämään ja ohittamaan sen, mitä lainataan, mukaillaan, pilkataan ja halki poikki pinoon leikataan. Monimutkaista? Niin on myös Salmelan runous. Ja yksinkertaista.

Sanomattomia lehtiä jakaantuu kuuteen osastoon, joista varsinkin ensimmäinen flirttailee avoimesti surrealismin ja dadaismin kanssa. Esimerkiksi runossa ”Rakastavaiset” lemmenpari keskustelee käyttäen pelkästään sanaa ”dada”. Tekijä näyttää, kuinka tyhjä merkki täyttyy merkityksillä, kun ympärille vain kasataan riittävästi tavaraa: ”Monesta muodikkaasta kuvasta koottu nainen käveli huoneen / poikki. Hän sommitteli itsensä pöytääni, ja kysyi: / Dada? / Nyökkäsin, ja se muistutti syvää kumarrusta. / – Dada, hänen huulensa hymyilivät, silmien pyörähtäessä vas- / taiset ympyrät, kulmakarvojen tehdessä aaltoliikkeen. / Aloin voida pahoin. Sytytin savukkeen, ja se palautti tietyn / konkreettisuuden välillemme. / – Da-da, nainen sanoi harkiten. Hän ruuvasi vaaleanpunaisen / savukkeen mustaan holkkiin, ja kurotti minulta tulta. / – -”.

Runosikermässä ”Une semaine de bonté (Kymmenen runoa Max Ernstin kollaaseihin)” Salmela sohii surrealismia. Esimerkiksi sarjan yhdeksäs runo on unen logiikkaa tapailevassa outoudessaan kuin surrealismin oppikirjasta: ”Kaksi kukkoa paitahihasillaan / kiskoo vallankumouslippua talon katolle. / Horisontissa kömpelön Vanhan Rouvan / kaksoistorni. / Etualalla hyvin kaunis / päätön nainen / mietiskelee kontekstia.” Tosin kontekstin mietiskelemisen myötä mukaan livahtaa myös ehtaa postmodernia ironiaa.

Kokoelman toinen osasto ”Kierros” on lainannut otsikkonsa Jukka Koskelaisen samannimisestä esikoisteoksesta. Siinä missä sykliset – ja myyttiset – elementit määrittävät Koskelaisen kokoelmaa, Salmelan runoissa syklisyys on pelkkä kikka, jonkinlainen eheyden vaatimukselle naureskeleva leikillinen ele. Salmelan kierros on yksinkertaisuudessaan seuraavanlainen: Osaston jokaisen runon nimi löytyy edeltävästä runosta. Eli kun osaston ensimmäisessä runossa ”Mattopiiska” on lause ”Algerialainen muusikko tunnusteli katseellaan ensimmäisiä ilmoille nousevia sävelmiä”, osaston toisen runon nimi on ”Algerialainen muusikko”. Kun lopulta osaston viimeisestä runosta löytyy osaston ensimmäisen runon otsikkoon viittaava lause ”Mattopiiska piiskasi mattoja teräksisellä telineellä”, kehä on sulkeutunut.

Sanomattomia lehtiä on sanalla sanoen leikillinen. Vaikka Salmela näyttääkin assosioivan ja vääntelevän sanoja silkasta kielipelin riemusta, mikään ei estä vakavamielistä lukijaa sekoittamasta leikkiin mielin määrin omia vakavia tulkintojaan. Esimerkiksi seuraavassa voi hyvällä tahdolla nähdä viittauksen käsitykseen, että postmodernistisessa kirjallisuudessa kritiikki ja kaunokirjallisuus yhtyvät: ”- – / Tällä ei ole mitään tekemistä yhteiskuntakritiikin kanssa, / tätä toistan, ylistän; / täällä ei ole mitään tekemistä; yhteisunta kritiikin kanssa. – -”

Salmela sekoittaa ja upottaa runoihinsa melkein mitä vain, taitavasti itsestäänselvyyksiä kyseenalaistaen ja hyvän maun rajoja venyttäen. ”- – / Mitä on hyvä maku? / Onko se tämä, vai jokin muu / viittaussuhde? Tämä ei ole / akateeminen tutkimus. / Tämä on vilpitöntä. / Ja nyt jotain kokonaan muuta. / Älä roskaa! Tupakointi tappaa. / Älä ruoki leijonaa. / Älä kieltäydy kahdesti. / Kymmenen pientä elefanttia / marssi näin. Aurinkoista, / navakkaa koillisenpuoleista tuulta. / – – ”, tekijä kirjoittaa ”Kunskammerissaan” ja saa reiluun kymmeneen säkeeseen tungettua sekä metatason pohdiskelua, Monty Pythonia, lastenlaulua, meteorologijargonia että kontekstistaan irrotettuina ontosti kolisevia kieltoja.

Sanomattomia lehtiä on sanomattoman runsas teos. Reiluun kahdeksaankymmeneen sivuun mahtuu kokeellisen runon konsteja vaikka muille jakaa. Silti tai juuri siksi Salmela voi olla matkalla proosaan. Sen verran luontevasti esimerkiksi proosaruno ”Käytävät” kuljeksii Kafkan jalanjäljillä.