Tyhjyyden ympärillä

Aki Salmela on viime vuosien tuotteliaimpia runoilijoita. Hänen vuonna 2004 julkaistu ensimmäinen runokokoelmansa Sanomattomia lehtiä sai Kalevi Jäntin palkinnon ja poikkeuksellisen ylistävän vastaanoton. Salmela liikkui esikoisessaan kekseliäästi kokeellisen runouden ja perinteisemmän lyriikan välimaastossa. Toinen suomenkielinen kokoelma, vuonna 2005 ilmestynyt Leikitään kotia, vaikutti ensimmäisen lisäosalta, ei uudelta teokselta.

Mielenkiintoisempi oli vuonna 2004 ilmestynyt omakustanne Word in Progress. Se oli kiinnostava kokeilu, ja siitä ilmestyi laajennettu versio Ntamolta viime vuoden lopussa. Kaupallisten kustantajien ohjelmaan särkymään pyrkivää englantia sisältänyt runoteos tuskin olisi mahtunut, mutta teos edustaa silti olennaista sivujuonnetta Salmelan kirjallisessa kehityksessä. Kirjailijan kolmas suomeksi kirjoitettu kokoelma Tyhjyyden ympärillä sisältää tutunoloista, mutta hallitumpaa runoutta.

Omien kirjojen julkaisemisen lisäksi Salmela on avustanut monia kirjallisuuslehtiä artikkeleilla, omilla runoillaan ja käännöksillään. Hän on kääntänyt suomeksi mm. John Ashberya ja muita kokeellisia runoilijoita. Salmelaa on kiittäminen monen nimen tuomisesta tai palauttamisesta maamme kirjalliselle kartalle.

Proosarunoja tyhjyydestä

Alun sitaatit kiteyttävät Tyhjyyden ympärillä -kokoelman teeman. Luontoa henkilöiden tunteiden kuvaajana käyttänyt Juhani Aho (1861-1921) sanoo olevansa ”valmis vastaanottamaan sitä olematonta jonka elämä minulle tarjoaa” . Toisessa lainauksessa esiintyy Salmelan tuotannosta tuttu herra, riisutun ja jopa olemattoman kielen mestari Samuel Beckett (1906-1989). Beckett sanoo: ”Ever tried. Ever failed. No Matter. Try Again. Fail Again. Fail better.” Irlantilaissyntyinen kirjailija puhuu sitaatissaan epäonnistumisen tärkeydestä. Jatkuvat epäonnistumiset merkitsevät elämää, mutta ihmisen on yritettävä ja saatava jopa lohdutusta tuhoon tuomituista yrityksistään. Mahdollisuus yrittää merkitsee yksilön olevan elossa.

Tyhjyyden ympärillä peilautuu Salmelan aiempiin kokoelmiin. Teksti on Beckettin proosan tavoin vuoroin pateettista, vuoroin iloista. Salmela ei ole koskaan peitellyt esikuviaan. Kirjailija onkin maininnut haluavansa tarjota lukijoilleen ”epämääräisiä tunnistamisen hetkiä”. Niitä riittää uusimmassakin.

Aika on vahvasti läsnä Salmelan kokoelman tyhjyyskäsityksessä. Kannessa on kello, ja aika mainitaan monissa runoissa muodossa tai toisessa. Aika merkitsee menetettyjä mahdollisuuksia, mutta myös mahdollisuutta aloittaa alusta: ”Viimein, kun kaikki muu on hiljennyt, halkeillut kieli / versoo uusia makuja”. Luonnossa kuolema merkitsee monesti uutta elämää. Kuolevaisuus on runojen puhujalle läsnä sekä kannustavana että maahan iskevänä voimana. Salmela kirjoittaa, että ”jokaisen solun ympärille jää upottava ikuisuus”. Tämä voidaan nähdä negatiivisena kuvana, mutta pian sen jälkeen mainitaan ihmisen olevan ”silta, jota pitkin jokin mielessä liikkuu”. Salmela haluaa lohduttaa: kunhan on aikaa, on toivoa.

Toinen kokoelmassa monesti mainittu asia on musiikki. Se mainitaan joko konkreettisena mahdollisuutena, ”Tämä on musiikin mahdollisuus tyhjässä tilassa, jota muistin piinaa- / va viulu kiertää”, tai abstraktina asiana, ”Huulet tanssivat ei minkään laulua”. Musiikki on läsnä myös tavassa, jolla Salmela rytmittää säkeensä. Monet hänen runoistaan ovat musiikkia. Lukuelämys syntyy runon monesta merkityksestä, mutta olennaisesti myös siitä, miltä sanat kuulostavat. Salmelan teoksia on tärkeää osata kuunnella.

Tyhjyyden ympärillä sisältää enimmäkseen proosarunoja. Tekstien tyyli ja muoto ovat saaneet huomattavia vaikutteita amerikkalaiselta avantgarde-kirjailijalta Gertrude Steinilta (1874-1946). Steinin vuonna 1914 ilmestynyt Tender Buttons -runokokoelma on koko ajan läsnä Salmelan kokoelmassa. Molemmat sisältävät tarkkoja runollisia kuvauksia esineistä ja asioista. Runon puhuja kertoo tunteistaan käsitellessään esineitä tai kokiessaan tapahtumia: ”Tämä on haikea kuva – kuin rivi nauloja silitysraudan pohjassa, / tanssin tapaan sätkivä luuranko. Elämä on muistojen kerrostumista, / kuolema sitä että talo syttyy palamaan, ja me putoamme liekehtivien / kerrosten läpi pimeään.”

On merkillepantavaa, että Salmela on aiemmin kääntänyt osia Tender Buttons -kokoelmasta. Kirjailijat eivät kuitenkaan ole sanan tasolla samalla viivalla. Salmela tekeekin viisaasti rikkoessaan aika ajoin kirjansa Stein-vaikutteita. Kahden esineosion väliin sijoitetussa ”Liikkuva mieli” -osastossa puhutaan suorempaa kieltä: ”Runous ei tutki maailmaa / vaan merkityksiä joita maailma meissä muodostaa.” Myöhempi ”Liikkuva kieli” -osasto jatkaa muotokokeilua: ”kun pysähdyt miettimään / mistä olet tullut, mihin olet menossa, ja miten sen muistat / kun todella pysähdyt / ja annat kielen vuotaa / aikeittesi / muistojesi ympärille” (/-merkit Salmelan omia).

Tekijä halusi aikoinaan kuvataiteilijaksi. Tämä näkyy tekstikollaaseissa ja kuvapohjaisessa ilmaisussa: ”Olemme yhdessä kuin kaksi kirsikkaa saman värise- / vän oksan päässä, ja kesä kypsyy.”

Kokoelman loppu eroaa eniten muista osioista. Salmela on nimittäin lisännyt varsinaisten osioiden perään kolme käännöstä Aloysius Bertrandin (oikea nimi Louis-Jacques-Napoléon Bertrand, 1807-1841) runoista. Bertrand on ranskalaisen proosarunon edelläkävijä. Käännetyissä teksteissään hän viitoittaa satiiris-lyyrisellä otteellaan esimerkiksi Beckettin ja Salmelan tulevia tyylejä: ”Oi, kun tunti vavahtelee kellotornissa yöllä, miten viehättävää on- / kaan katsella kuuta jonka nenä muistuttaa kultalanttia!” Sinänsä toimivat käännökset eivät tuo tyhjyys-aspektin käsittelyyn mitään uutta. Säkeet olisikin ehkä kannattanut julkaista jossakin kirjallisuuslehdessä tai jonkin muun projektin yhteydessä.

Ristiriitaista

Salmela on mielenkiintoisella tavalla ristiriitainen runoilija. Hän on vahvasti lanseerannut avantgarden uutta tulemista mutta luotaa toisaalta yhä perinteisiin. Kaksijakoisuus on Salmelan tuotannon punainen lanka. Tyhjyyden ympärillä -kokoelman säkeissä käytetään melkein kaikkia runokielen kliseitä auringosta, Jumalasta, kuusta ja rakkaudesta lähtien. Tuttuja sanoja käytetään kokeellisissa yhteyksissä. ”En pelkää klisettä, käytän kyllä”, Salmela on sanonut Helsingin Sanomien haastattelussa.

Kontrastin hyödyntäminen voi luoda kiinnostavaa tekstiä. Samaan hengenvetoon on kuitenkin mainittava, että Salmelan runot eivät tunnu kehittyvän. Tyhjyyden ympärillä ei sisällä sanojen tasolla yhtä paljon toistoa kuin Salmelan aiemmat kirjat, mutta aiheiden tasolla liikutaan samalla kapealla alueella. Tekijältä ja kustannustoimittajalta toivoisi enemmän rosoisuutta ja kokeellisempaa otetta. Tyhjyyden ympärillä muistuttaakin tasaisuudessaan suurinta osaa nykyään julkaistavista runokokoelmista. Tämä luettakoon lukijasta riippuen joko moitteeksi tai kehuksi.