Vivek Ojin kuolema

Akwaeke Emezi käsittelee identiteettiä moninaisemmalla otteella kuin äkkiseltään näyttää.

Afrikkalainen kirjallisuus on taas pinnalla, kun tansanialainen Abdulrazak Gurnah voitti tämänvuotisen Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Sekä Gurnah että tansanialainen kirjallisuus ylipäätään lienevät täällä melko tuntemattomia suomennosten puutteesta johtuen. Tansaniaa tutumpi kirjallisuusmaa on kuitenkin länsirannikon Nigeria.

Monia afrikkalaisia kirjailijoita yhdistää samankaltaisten teemojen käsittely. Gurnahin palkinnon perusteluissa mainitaan kolonialismin ja siirtolaisuuden käsittely. Monikulttuurisuutta, siirtomaa-aikaa sekä maasta- ja maahanmuuttoa on käsitellyt myös moni muu afrikkalainen kirjailija.

Esimerkiksi nigerialaista kirjailijaa Chinua Achebea on tituleerattu modernin afrikkalaisen kirjallisuuden isäksi. Maineen perustana on hänen teoksensa Kaikki hajoaa (1958, Things Fall Apart, suom. Heikki Salojärvi, 2014). Se käsittelee siirtomaa-ajan kokemuksia tavalla, joka on juntannut teoksen jälkikolonialistisen kirjallisuuden klassikoksi.

Acheben jälkeen Afrikan väkirikkain maa on tullut tunnetuksi maailmalla useista muistakin kirjailijoista. Wole Soyinkasai oman nobelinsa vuonna 1986. Suomessa eniten huomiota viimeisen vuosikymmenen aikana ovat saaneet Chimamanda Ngozi Adichie ja Chigozie Obioma. Jälkimmäinen tunnetaan lähinnä romaanistaan Kalamiehet (2015, Fishermen, suom. Heli Naski, 2016). Adichie sen sijaan tunnetaan useista kirjoista. Hän on tuttu myös siitä, että muutama vuosi sitten jaettiin kaikille Suomen peruskoulun yhdeksäsluokkalaisille ilmaiseksi hänen sukupuolten tasa-arvoa käsittelevä esseensä Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä (2015, We should all be feminists, suom. Sari Karhulahti, 2017).

Monikulttuurisuus, kolonialismi ja siirtolaisuus heijastuvat voimakkaasti ihmisen identiteettiin. Identiteettipoliittisia kysymyksiä voidaan tarkastella kuitenkin myös muistakin kuin kansallisista ja kulttuurisista näkökulmista, kuten Adichien esseenkin otsikko osaltaan paljastaa.

Identiteettikysymysten monitahoisuus näkyy myös nuoremman polven nigerialaisen kirjailijan Akwaeke Emezin (s. 1987) teoksissa. Kosmos-kustantamo julkaisi tänä vuonna kaksi Emezin teosta. Nurinkurisesti suomeksi ilmestyi ensin jälkimmäinen Vivek Ojin kuolema. Emezin esikoisromaani Makeaa vettä (2018, Freshwater, suom. Sari Karhulahti, 2021) julkaistiin vasta loppuvuodesta. Emezi käsittelee kummassakin teoksessaan identiteettiä tavalla, joka yhdistää perinteitä nykypäivään.

Mielen moninaisuus esikoisteoksessa

Emezi käsittelee jo esikoisteoksessaan Makeaa vettä sitä tapaa, jolla erilaiset kulttuuriperinteet vaikuttavat ihmiseen. Teos esittelee päähenkilön, jota on helppo luonnehtia moniulotteiseksi. Teoksen keskushahmo on nuori nainen nimeltään Ada, jonka tajuntaa ja mielen toimintaa kuvataan useiden hahmojen tai persoonien kautta. Hahmojen todellisuutta alleviivaa se, että kerrontakin tapahtuu osittain niiden kautta.

Tälle mielen monitahoisuudelle annetaan sekä myyttinen että moderni selitys. Myyttisessä selityksessä Adan mieltä asuttavat niin afrikkalaisista kuin länsimaisista mytologioista tutut jumal- ja henkiolennot ohjaten hänen toimintaansa. Yksilön identiteetin riippuvuus omasta yhteisöstään — tai yhteisöistään — kuvataan siis olevan luonteeltaan perin konkreettista. Eri kulttuurit ikään kuin todellistuvat henkiolentoina päähenkilön tajunnassa.

Moderni, lääketieteellinen selitys mielen jakaantuneisuudelle on puolestaan dissosiatiivinen identiteettihäiriö eli sivupersoonahäiriö. Lääketieteellinen selitys on teoksessa kuitenkin vain yksi selitysmalli muiden joukossa. Se ei siis ylitä myyttisen selityksen voimaa.

Emezi kirjoittaa Freshwaterin liitteenä olevassa esseessä, miten kustantaja nosti hyvin nopeasti esille identiteetin käsitteen hänen tarjotessaan käsikirjoitustaan julkaistavaksi. Afrikkalaiskirjailija lokeroidaan helposti postkolonialistiseen kontekstiin. Kirjailija hyväksyy tämän, mutta korostaa käsittelevänsä identiteettikysymystä laajemmasta tai metafyysisemmästä näkökulmasta kuin pelkästään kulttuurisesta tai kansallisesta.

Vaikka Adan tajunnassa heijastuvat kulttuuriset ristiriidat, Emezi pyrkii tutkimaan enemmän sitä tapaa, jolla identiteetti muuttuu eikä ole lukittavissa yhteen totuuteen. Ihmisen identiteetti on moninainen ja muuttuva. Kirjailijan tapa käsitellä identiteettikysymystä realismin rajat ylittäen ei ole kovin kaukana esimerkiksi afrikkalaisamerikkalaisen Octavia E. Butlerin tuotannosta.

Kirjailija käsittelee identiteettiä tavalla, joka yhdistää perinteet nykyisyyteen ja tämän päivän maailmaan.

Kuolema kätkee totuuden

Emezi jatkaa identiteettikysymyksen käsittelyä toisessa romaanissaan Vivek Ojin kuolema. Teoksen miljöö on monikulttuurinen nyky-Nigeria, mutta tällä kertaa kerronta on astetta tämänpuoleisempaa. Viittaukset erilaisiin mytologioihin eivät ole yhtä suoria kuin esikoisessa. Tällä kertaa esille nousee myös vahvemmin sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset.

Niin kuin monissa muissakin monikulttuurissa valtioissa, myös Nigeriassa on valta-asetelmia eri ihmisryhmien välillä. Se, että ihminen identifioi itsensä jonkin kulttuurisen tai uskonnollisen ryhmän jäseneksi, ei kuitenkaan ole pelkästään yhteiskunnallisten valtataistelujen ja ristiriitojen lähde. Kuuluminen johonkin yhteisöön antaa ihmiselle kontekstin, jossa oma identiteetti ja elämä saavat mielensä ja arvonsa.

Jos taas ihminen alkaa kokea itsensä toisenlaiseksi kuin perheensä, ystävänsä ja omatkin odotuksensa, syntyy helposti ongelmia. Ongelmia toisaalta synnyttää sekin, jos ihminen ohittaa oman sisäisen vaateensa olla sellainen kuin on. Emezi käsittelee Vivek Ojin kuolemassa kipupisteitä, joita tällöin voi syntyä yksilön ja merkityksellisen lähipiirin välillä. Vaikka teos sijoittuu Nigeriaan, tämänkaltainen identiteettiin liittyvä tematiikka on universaalia.

Romaani kertoo nimensä mukaisesti päähenkilön kuolemasta ja tämän elämästä ennen kohtalokasta tapahtumaa. Kerronta etenee eri henkilöhahmojen välillä vaihdellen eli nykykirjallisuudelle tyypillisesti moninäkökulmaisesti.

Lukija saa tietää jo teoksen alussa Vivekin kuolevan. Vivek tuodaan äitinsä portaille alastomana ja mattoon käärittynä. Kuolema nivoutuu yhteen paikallisella torilla purskahtaneen väkivaltaisen mellakan kanssa, mutta kuoleman varsinainen syy pysyy mysteerinä. Arvoitus on keskeinen kertomukseen jännitettä luova tekijä kuin dekkarissa ikään, vaikka sellaisesta ei olekaan kyse.

Toinen teoksen rakennetta ylläpitävä kerronnallinen kikka on kuvallisuus. Tarina lähtee liikkeelle viittaamalla vanhoihin perhevalokuviin. Kuvien avulla lukija johdatellaan tapahtumien taustoihin.

Myös lopussa totuus Vivekistä alkaa paljastua tämän äidille valokuvanipun avulla. Kuolema kuitenkin kätkee viimeisen totuuden.

Identiteetin jännitteet

Vivekin hahmo rikkoo niin ulkonäöltään kuin käyttäytymisellään paikallisia, perinteisiä normeja. Hänen identiteettinsä jää arvoitukselliseksi tämän ystäville ja lähipiirille, osin myös lukijalle. Vivek kuvaa teoksessa itseään seuraavasti: ”En ollut se, jona minua pidettiin. […] muut luulivat minua tietynlaiseksi, mutta he olivat väärässä, aivan hakoteillä, eivät nähneet todellista minääni.” (s. 41.)

Vivek on erilaisten luokitusten ja kategorioiden välimaastossa. Ensinnäkin hänen syntymänsä yhdistää elämän ja kuoleman. Hänen isoäitinsä kuolee samalla hetkellä, kun hän syntyy. Tämä luo heidän väliinsä yhteyden, johon teoksessa viitataan useasti.

Toiseksi Vivekin perhetausta on monikulttuurinen, ja hänen identiteettinsä vaikuttavat eri suunnilta tulevat kulttuuriset perinteet. Merkitykselliseksi motiiviksi nousee muun muassa isoäidiltä peritty riipus, jossa on kuvattu intialainen, norsupäinen Ganesh-jumala. Niin Vivekin pitkätukkaisuus kuin kuolleena portaille tuominen mattoon käärittynä kuin käärinliinoissa voivat herättää puolestaan mielleyhtymiä Jeesukseen ja kristilliseen perinteeseen. Viitteet jäävät kuitenkin tulkinnanvaraisiksi. Jeesukseen kuitenkin viitattiin jo esikoisteoksessakin.

Kolmanneksi Vivek Ojin kuolemassa Emezi käsittelee esikoisteosta suoremmin seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyviä asioita. Vivek koettelee perinteisten sukupuoliroolien rajoja. Hän syntyy mieheksi, mutta pukeutuu naiseksi. Myös hänen homoseksuaalisuutensa herättää jännitteitä. Näiden jännitteiden vihjaillaan kytkeytyvän hänen väkivaltaiseen kuolemaansa.

Perinteisiä heteronormatiivisia sukupuolirooleja kyseenalaistavat Emezin teoksessa myös muut henkilöhahmot, erityisesti nuoremman sukupolven edustajat. Tärkeäksi hahmoksi nousee erityisesti Vivekin serkku Osita. Vanhempi sukupolvi puolestaan tukeutuu puheissaan perinteisempiin perhearvoihin, vaikka tämä osoittautuu osin kaksinaismoralistiseksi sanahelinäksi.

Perinteet yhdistyvät nykypäivään

Emezi osoittautuu kahden ensimmäisen romaaninsa perusteella mielenkiintoiseksi kirjailijaksi. Kirjailija käsittelee identiteettiä tavalla, joka yhdistää perinteet nykyisyyteen ja tämän päivän maailmaan. Näkökulmat nousevat osin afrikkalaisesta kontekstista ja monikulttuurisuudesta mutta myös universaaleista identiteetin kysymyksistä. Esimerkiksi sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät teemat koskettavat ihmisiä riippumatta maantieteellisistä rajoista.

Vivek Ojin kuolema ei ehkä kutkuta mielikuvitusta yhtä paljon kuin hieno esikoisteos, mutta osoittaa Emezin kykenevän kirjoittamaan ilman tarvetta toistaa aikaisempien teosten ideoita. Kumpikin teos rakentuu muutaman hallitun idean varaan. Esikoisessa ideana on konkretisoida monikulttuurisuuden vaikutus yksilöön siirtämällä kerronta tämän mieltä hallitseville mytologian hahmoille. Jälkimmäisen teoksen jännite rakentuu hieman yksinkertaistettuna päähenkilön identiteettiin ja kuolemaan liittyvän arvoituksen varaan.

Emezin kummatkin romaanit ovat rakenteeltaan hallittuja ja myös pituudeltaan melko kompakteja verrattuna esimerkiksi maannaisensa Adichien teosten rönsyilyyn – mitenkään vähättelemättä Adichien kirjallisia ansioita. Itseäni kuitenkin Emezin hallittu tyyli viehättää, ja kirjailija nousee ainakin omalle seurantalistalleni. Suomentaja Sari Karhulahti on kääntänyt varmalla otteella englanniksi kirjoittavan Emezin selkeän proosan.