Muutoksia - eräs rakkaustarina

Ghanalainen naiskirjailija Ama Ata Aidoo (s. 1942) on vielä uusi nimi suomalaislukijoille, vaikkei hän kirjailijana uusi olekaan: Aidoo on kirjoittanut runoja, novelleja, näytelmiä ja romaaneja jo 60-luvulta lähtien. Nyt suomeksi ilmestyneen romaanin Muutoksia – eräs rakkaustarina lisäksi Aidoolta on suomennettu vain novelli Luumuja, joka on julkaistu naisnovellistien antologiassa Pahoja tyttöjä ja villejä naisia (Kääntöpiiri 1993).

Antologiassa Aidoo listataan muiden julkaisun naiskirjoittajien kanssa omaperäiseksi ja kapinalliseksi kirjoittajaksi, jonka naispäähenkilöt selviävät tilanteesta kuin tilanteesta nokkeluutensa ja päättäväisyytensä avulla. Muutoksissa tuntuu kuitenkin olevan kyse jostain muusta. Heti romaaninsa aluksi Aidoo pyytää jopa anteeksi: tarkoitus oli olla koskaan kirjoittamatta rakkaustarinaa. Sellainen kuitenkin syntyi, eikä tarinasta todellakaan puutu vilpittömästi rakastuneita miehiä ja naisia sen enempää kuin riitaisia sukuja, moniavioisuutta, myytyjä lapsimorsiamia eikä raiskattuja vaimojakaan.

Kaikkiin suuntiin versovien rakkauksien verkko on tiheä: Keskushenkilö Esi rakastaa aluksi ensimmäistä miestään Okoa, sitten toista miestään Alia. Oko rakastaa koko ajan Esiä, vaikka raiskaakin Esin ja ottaa itselleen uuden lapsivaimon edes tapaamatta häntä etukäteen. Ali puolestaan rakastaa paitsi Esiä myös ykkösvaimoaan Fusenaa, satunnaisia muita naisia ja – se myönnettäköön – ennen kaikkea itseään.

Nuoret afrikkalaiset tuskailevat ihmissuhdevalinnoissaan, yrittävät löytää ymmärtäjää tai oikeutta oman käden kautta. Elämä on yhtäkkiä muuttunut monimutkaiseksi ja hämmentäväksi. Yhteisöä ylläpitävät säännöt ovat uusia ja suhteellisia, ja kaikilla tuntuu olevan niistä oma tulkintansa. Vain vanhat maalaissukulaiset tietävät asioiden vuosisataiset suhteellisuudet: avioliitto ei ole rakkautta varten ja hyvän aviomiehen kuuluu nielaista vaimonsa.

Yllättäen Aidoon päähuomio ei kuitenkaan tunnu olevan afrikkalaisen naisen oikeuksissa ja asemassa vaan paljon laajemmin kokonaisen kulttuurin ja elämäntavan radikaalissa murroksessa. Päähenkilö Esi muuttuu ensin maalaistytöstä vaimoksi ja äidiksi, sitten itsenäiseksi, eronneeksi uranaiseksi, joka kaikkien yllätykseksi päättää suostua muslimimiehen toisen virallisen vaimon asemaan. Esin kehitys on ulkoisesti rajua mutta jää psykologiselta tasoltaan oudon kevyeksi. Aidoo ei selvästikään halua painottaa yhden afrikkalaisnaisen muutosta vaan ainoastaan käyttää häntä yhteiskunnan muutoksen esimerkkinä ja toteuttajana.

Aidoo kirjoittaa selkeästi ja kiihkoilematta, jopa ulkopuolisen viileästi. Nykyafrikkalaisen ristiriita tuskin lisää alleviivausta tarvitseekaan: vanha kulttuuri lepää suurten sukuyhteisöjen varassa, mutta uusi ajattelutapa painottaa itsenäistä yksilöä, joka päättää itse omasta elämästään. Törmäys on väistämätön, ja murrosvaiheen ihmiset joutuvat tasapainoilemaan kahden elämäntyylin välillä. Nähtäväksi jää, löytyykö todellista tasapainoa koskaan, vai onko jommankumman elämäntavan väistyttävä lopullisesti. Rakkaus ja intohimo ovat samoja, mutta tapa suhtautua niihin on muuttunut. Silloin muuttuvat myös rakkaudesta kertovat tarinat.