Eläköön rumba!

Eläköön rumba! julkaistiin vuonna 1977, Latinalaisen Amerikan kirjallisuuden huippukauden jo päätyttyä. Latinalaisen Amerikan kirjallisuudessa kultakausi eli “boom” ajoittuu noin vuosille 1946–1970.

Eläköön rumba! on kertomus suurkaupungin nuorista. Sen kertoja María del Carmen Huerta rakastaa rumbaa: tanssimista, juhlimista, huumeita ja musiikkia. María aloittaa kertomuksensa kotoaan, jonne ei tosin sittemmin juuri palailla. Lähdettyään kotoaan etsimään rumbaa María ei lopeta etsintöjään ennen kirjan viimeisiä sivuja. Hän kulkee juhlista juhliin ja kertoo samalla niin omasta elämästään kuin niistä ihmisistä, joiden kanssa juhlii.

Mitä merkitystä on suurilla tragedioilla tai kukoistavilla romansseilla, jos vain musiikkia riittää?

Marían kertomana suurista asioista tulee pieniä, pienistä taas suunnattoman tärkeitä. Raaka kolmoismurha, ystävän itsemurha ja toisen ystävän päätyminen mielisairaalaan kuitataan asiallisella selonteolla tapahtumista; ei suuria tunteita, ei kysymyksiä siitä, miten näin on päässyt tapahtumaan. Sen sijaan musiikki kohoaa kaiken muun yläpuolelle. Mitä merkitystä on suurilla tragedioilla tai kukoistavilla romansseilla, jos vain musiikkia riittää ja volyymi on käännetty tarpeeksi kovalle? Marían mielestä ei mitään. Hänen suurin huolensa on se, ettei hän ymmärrä englanninkielisten kappaleiden sanoja ja iloisimmillaan hän on päästessään tanssimaan.

“Tunnen vain äänen lausuvan minulle: “Ota kaikki irti siitä, mitä teet, älä jätä epäilylle sijaa”, ja niin vietän yön loppuun asti täysin siemauksin ja saan siitä niin paljon uskoa, että luon paheksuvan katseen niihin, jotka lähtevät kotiin aikaisin.” (S. 113)

Caicado yhdistelee kahden tyylikauden elementtejä

“Boom” nähdään usein suljettuna kokonaisuutena, jonka aikana kirjoitettiin tietynlaista kirjallisuutta ja jonka jälkeen koitti “post-boom”. Andrés Caicedo kuitenkin osoittaa, ettei “boom” loppunut kuin seinään, vaan se on vaikuttanut myös vuoden 1970 jälkeen julkaistuihin kirjoihin.

“Boomin” aikana Latinalaisen Amerikan kirjallisuutta hallitsi maaginen realismi. Kerrontaan tuotiin mukaan fantasiaelementtejä ja romaanin lineaarisesta aikakäsityksestä pyrittiin eroon. Romaaneja alettiin arvostaa autonomisina teoksina – kirjailijat pääsivät luomaan täysin keksittyjä, absurdeja ja tabuja rikkovia teoksia. Poliittisista, yhteiskunnallisista ja historiallisista aiheista ei kuitenkaan luovuttu kokonaan.

“Post-boomissa”, jota Caicedokin teoksensa julkaisuajankohdan puolesta edustaa, maaginen realismi on saanut väistyä uusien tyylisuuntausten tieltä. Siinä missä “boomin” aikainen kirjallisuus kertoi suurista, universaaleista asioista, “post-boomissa” palataan jälleen maan pinnalle. 1980-luvulla monet kirjailijat innostuivat kirjoittamaan suurkaupungeista ja niiden asukkaista.

Eläköön rumba! ei edusta pelkkää realismia. Kuten romaanin suomentaja Jukka Koskelainenkin huomauttaa jälkilauseessaan, erityisesti erästä loppupuolen kohtausta voi hyvinkin kutsua maagiseksi realismiksi. Kohtauksessa kertoja ja hänen seuraansa eksynyt nuori nainen näkevät kondorin lentävän tiehensä kokonaisen vuoren kanssa, lukevat salaperäisiä, taivaalta satavia viestejä, joiden kirjoittajat ovat tai ovat olleet julkisuuden henkilöitä, ja todistavat, kuinka pensas hyökkää miehen kimppuun.

Rakkaus rumbaan näkyy jokaisessa musiikkia käsittelevässä kohdassa.

Monet muutkaan kohtaukset eivät ole pelkkää realistista kuvausta kolumbialaisen nuorison elämästä 1970-luvulla, sillä Marían huumeidenkäyttö tekee hänen kertojanäänestään sekavan ja epäluotettavan, eikä aina voi olla varma siitä, mikä on hallusinaatiota ja mikä totta.

Hengästyttävää sanoilla leikittelyä

Caicedon virkkeet tuntuvat lähes loppumattomilta. Hän kieputtaa jo valmiiksi sekavista ja huumehöyryisistä tilanteista entistä sekavampia heittämällä lausetta lauseen perään, panttaamalla pistettä viimeiseen hetkeen saakka. Lukija vaipuu pökerryksiin yhdessä kertojan kanssa, sillä rivitolkulla jatkuvat virkkeet saavat tekstin tuntumaan hengästyttävältä ja usein myös ahdistavalta. Sanat vyöryvät kohti, eivätkä välimerkit saa tulvaa pysähtymään, vain hiljentämään hiukan vauhtia.

“Aloin heilutella ja ravistella hiuksiani, Leopoldo siinä takanani, ja niille kapeille portaille kehkeytyi varsinainen ilojen pyörre: ja ainakin hän pystyi huomaamaan ne, ja hänen piti oikein vetää henkeä, ettei yksikään olisi mennyt sivu suun: jokainen suortuvani loihti värivyyhdin iltahämärässä; ulkoa puitten päältä kantautui pölyn rätinä, jokaisen lehden ruoti välkehti tuulen piiskatessa niitä.” (S. 88)

Muista nuoruuden koettelemuksista ja houkutuksista kertovista romaaneista Eläköön rumba! erottuu musiikin ansiosta. Andrés Caicedon rakkaus rumbaa kohtaan näkyy jokaisessa musiikkia käsittelevässä kohdassa.