Valitse kohtalosi

Anelma Järvenpää-Summasen runokokoelman kustantaja Maahenki ”julkaisee kirjallisuutta, jolla on juuret maaseutuhenkiseen elämänkatsomukseen, mutta samalla se etsii uusia näkemisen tapoja ja yhteyksiä”. Järvenpää-Summasen kolmannessa runokokoelmassa liikutaan Akabanlahdella, Carihuelassa, Bochumissa, Roomassa, Kroatiassa ja Somaliassa. Maaseutuhenkisyys vilahtelee ehkä jossain: ”Mistä on tehty isot miehet, / kokoaan suuremmat? / Ne on tehty / kivistä kammetuista pelloista ja kalaisista järvistä—”

Järvenpää-Summasen kokoelma Valitse kohtalosi kärsii aihepiirien sekavuudesta. Valitse kohtalosi vaikuttaakin enemmän yksittäisten runojen kirjalta kuin yhtenäiseltä kokoelmalta. Äitiys ja sukupolvien ketju on läsnä voimakkaasti, mutta välillä samoillaan eksoottisilla vesillä tai otetaan kantaa: ”— Lapsi luiskahtaa tönkkönä selälleen / äiti ojentaa käden / Päättäjät eivät / jättävät työttömät sänkyihinsä”.

Sama jäsentymättömyys näkyy joissakin runoissa kielenkin tasolla: ”Luitten häkissä pehmeä kuuma olento / kärrää kaipauksiaan avohautaan / voi leikattujen hiusten vuoria!”.

Kielen paikoittainen selkiytymättömyys ja kliseisyys (”— mutta sielu etsii kauneutta / kuin tyyni vesi se tarjoutuu peiliksi / tähdille, auringonnousuille / taiteelle / jaksaakseen pimeän”—) kertoo, että viimeistelyä olisi vielä kaivattu.

Aiheiden ja välillä kielenkin sekavuus peittävät turhaan kokoelman vahvoja runoja. Parhaimmillaan Järvenpää-Summanen kirjoittaa tarkasti, jopa aforisminomaisesti. Kokoelman vahvimpia runoja on ”Roomassa rinkkaselkätyttö näki Pietàn”. Toisen äitiaiheisen runon ”Äidit hellivät poikiaan” viimeisen säkeistön vastakohdat kertovat kyvystä nähdä.

Valitse kohtalosi -kokoelman ongelma ei piile niinkään kirjoittajan kyvyssä kirjoittaa vaan hänen tavassaan käsitellä materiaalia. Nyt mukaan on päässyt runoja, jotka ovat vielä kesken, eikä kirjoittaja ole tehnyt selkeää linjausta aihepiireihinkään. Kliseitä ja löysyyttä joutuu jokainen kirjoittaja editoimaan tekstistään. Valitse kohtalosi -kokoelmassa tämä prosessi on jäänyt kesken aina teoksen nimeä myöten.

Liekö Maahenki tarkoituksellisesti tavoitellut ”wsoymäistä” kirjan ulkoasua – runokirjan neliskanttisuus on iskostunut monen alitajuntaan Södikan tavaramerkkinä. Kirjan taitto ja ulkomuoto ovat kiitettävän laadukkaita. Kirjassa on paljon kiinnostavaa, mutta tiukempi seula olisi tehnyt hyvää kokonaisuudelle.