Purkaus

Anna-Kaari Hakkaraisen romaani Purkaus kertoo kolmen ihmisen tarinan pienellä islantilaissaarella kasvetusta lapsuudesta aikuisuuteen. Se ei muotoudukaan aivan sellaiseksi kuin nuorena kuviteltiin.

Tarinan alussa veljekset Kjarri ja Birk kohtaavat salaperäisen tytön, mantereelta muuttaneen Vigdisin, josta tulee pian erottamaton osa heidän elämäänsä. Kirja on jaettu kolmeen osaan, joista kukin keskittyy yhteen henkilöön. Kaikki kolme päähenkilöä pääsevät esittämään oman näkökulmansa tapahtumiin ja kertomaan asioista, joista kaksi muuta eivät tiedä mitään.

Kolme tulkintaa tapahtumista

Teksti päästää sisään henkilöjen ajatusmaailmaan, näyttää ne tapahtumat, jotka ovat syvimmin vaikuttaneet kuhunkin ja paljastaa tunteita, joista kahdella muulla on ollut vain hämärä käsitys.

Kjarri aloittaa tarinansa Vigdisin tapaamisesta, kulkee lapsuudesta aikuisuuteen ja kuvaa tarkasti matkan tapahtumia. Hän aloittaa kirjan ja luo havainnoillaan kuvaa saaresta ja kolmikon välisistä suhteista. Kjarri vaikuttaa tarkalta ja puolueettomalta kertojalta.

Niin ei kuitenkaan ole, sillä seuraavaksi alkava Vigdisin osuus pyöräyttää Kjarrin kertoman joiltain osin aivan päälaelleen. Vigdis ei ole yhtä pikkutarkka ja etäinen kuin Kjarri kertoessaan omasta lapsuudestaan ja tunteistaan veljeksiä kohtaan. Vigdisin osuus keskittyy hänen kotioloihinsa ja aikuisena päässä myllääviin ajatuksiin, jotka purkautuvat alkoholismina ja lopulta palkittuna pienoisromaanina.

Birkin osuus on viimeinen ja lyhyin. Se kertoo enimmäkseen niistä muutamasta päivästä, joiden aikana tulivuori purkautuu ja jotka Birk viettää entisellä kotisaarellaan.

Birkin sivuilla kuvataan nostalgiaa, joka valtaa mielen kotiin palattua. Birk on asunut vuosi kausia mantereella, palannut saarelle vain joinain harvoina juhlapäivinä. Hän kokee jääneensä ulkopuolelle Kjarrin ja Vigdisin maailmasta, eikä enää tiedä, miten kotisaarella pitäisi olla.

Kieli ja tunteet vakuuttavat

Hakkarainen on onnistunut erinomaisesti ainakin kahdessa asiassa: saaren kuvaamisessa ja Kjarrin, Vigdisin ja Birkin välillä muodostuvan tunteiden verkoston hienovaraisessa rakentamisessa. Tärkein asia, joka näkökulmaa vaihtamalla paljastuu, ovat nimittäin piilotetut tunteet, joista kahdella muulla ei ole aavistustakaan.

”Mitä enemmän Vigdis näki Kjarrin silmissä rakkautta, sitä vaikeammaksi hän muuttui. Niin kauan kun en antautuisi Kjarrille, Kjarri olisi minussa kiinni, jahtaisi kuin niitä kirjottuja lintujaan. Mikään tai kukaan ei saisi mennä ohitseni. Jos vain olisin ymmärtänyt saman Birkin kanssa, ehkä kaikki olisi toisin, Vigdis ajatteli ja huusi Kjarrille vihaavansa tämän veljeä, kun tämä lähti sanomatta mitään.”

Kjarri rakastaa Vigdistä ja olettaa, että niin tekee myös hänen pikkuveljensä Birk, jota vastaan Kjarri ei usko pärjäävänsä tässäkään asiassa. Birk on pitkä ja harteikas, paljon vahvempi kuin hän, eikä kaipaa minkäänlaista isoveljellistä suojelua. Birk näyttäytyy Kjarrille lähes kaikkivoipana, eikä hänellä ole epäilystäkään siitä, kenet Vigdis valitsee.

Purkauksen kieli on kaunista ja sujuvaa.

Vigdisin näkökulmasta Kjarri on varma ja vakaa. Hän ei koskaan suutu, hän on aina valmiina auttamaan, aina paikalla. Birk taas on jännittävä, vaikeammin tavoiteltava. Hänet on helppo saada kimpaantumaan ja vaikeampi saada alistumaan kuin Kjarri, jolla ei välillä omaa mielipidettä tunnu olevan lainkaan. Birk näyttäytyy samanlaisena voimakkaana, lähes voittamattomana hahmona sekä veljelleen että Vigdisille, joka jää haaveilemaan nuoremmasta veljeksestä Kjarrin katon alle Birkin kadottua mantereelle.

Birkin omat ajatukset tuntuvat kahden edellisen henkilön mielikuviin verrattuna yllättäviltä, lähes epäuskottavilta. Henkilö, jota on sivutolkulla kohotettu sankarin jalustalle, paljastuukin aivan toisenlaiseksi. Tässä on nyt se pikkuveli, joka kaipaa Kjarrin suojelua ja joka ei tunne olevansa mitään verrattuna isoon veljeensä. Eivätkä Birkin tunteet Vigdistä kohtaan ole aivan sellaisia, kuin Kjarri uskoo.

Purkauksen kolmiodraamaan perustuu kommunikoinnin puutteeseen ja vaiettuihin salaisuuksiin. Kaikki uskovat tuntevansa toiset ja ymmärtävänsä heidän tunteitaan, mutta aidot halut, toiveet ja murheet jäävät oletusten jalkoihin. Kukaan ei oikein osaa ilmaista itseään, joten Kjarri vetäytyy täyttämään lintujaan, Vigdis ryyppää ja saa samalla aikaiseksi romaanin ja Birk katoaa saarelta kokonaan.

Kieli toimii, juoni  jahkaa

Henkilöiden muistojen ja tunteiden lisäksi Hakkarainen kuvaa ympäristöä. Islantilainen saari maalataan kauniiksi ja karuksi, vaaralliseksikin. Luontokuvaus on sekä tarkkaa että runollista. Vaikka linnuista ja mannerlaattojen liikkeistä kerrotaan paikoin kovinkin tarkasti, kuvaus ei ole kuivakkaa faktojen esittelyä. Hakkarainen käyttää kieltä taitavasti ja loihtii esiin kuvia, jotka ovat kuin satukirjan sivuilta.

Kuvailu ei rajoitu pelkästään luontoon. Samalla tarkkuudella Hakkarainen esittelee talojen kalustusta ja lintujen täyttämistä.

”Kjarri seisoo keskellä eteisen väsynyttä harmautta ja katsoo sen jokaista yksityiskohtaa tarkasti. Puista sydämenkuvalla koristeltua avainkaappia ja sen alla naulasta roikkuvaa pitkää kenkälusikkaa. Metallisankoa, jossa sateenvarjot nököttävät. Pientä matalaa lipastoa, jonka ainoaan laatikkoon he Vigdisin kanssa tyhjentävät säännöllisin väliajoin laukkujensa ja taskujensa sisällön ja unohtavat sinne.”

Purkaus on taitavasti kirjoitettu romaani, jossa kieli on kaunista ja sujuvaa. Pieni islantilaissaari lunneineen ja metsästysmajoineen on kuvattu kiehtova ja kauniisti, mutta Birkin, Kjarrin ja Vigdisin välinen kolmiodraama ei aina jaksa kiinnostaa, niin tuttu se on asetelmana. Edes paljastukset Vigdisin ja Birkin tunteista eivät saa tarinaa nousemaan siivilleen.

Henkilöiden päänsisäinen maailma avautuu lukijalle tarinan edetessä, mutta juoni ei etene. Purkaus on kurkistus menneeseen, mutta tulevaisuudesta se ei anna lupauksia. Saako kirjan keskuskolmikko koskaan ilmaistua toisilleen oikeita ajatuksiaan ja tunteitaan?