Anneli Pääkkösen vuonna 1983 ilmestynyt teos Tahdon, haluan kohautti rankalla sukupuoli- ja avioliittokuvauksellaan. Myös Erään miehen sydämessä Pääkkönen asettaa novelliensa kokijat yhteiskunnalliseen kehykseen arkea muokkaavien arvo- ja normiasetelmien kautta. Erään miehen sydämen novelleissa naiset riuhtaisevat toistuvasti itsensä irti arjen ahtaista normeista ja rutiineista. Yhteistä heille on se, että he ovat vuosia antaneet arkirutiinien ja palkkatyön tai avioliiton, hidastaa minuutensa kehittymistä.

Jo vuonna 1968 ensimmäisen teoksensa julkaissut Anneli Pääkkönen jatkaa Minna Canthin ja Marja-Liisa Vartion perinnettä. Huoli naisesta psykofyysissosiaalisena patriarkaalisen yhteisön alle nujerrettuna olentona näkyy teosten teemoissa ja henkilöhahmojen muodostumisessa. Vartionkin teoksille tyypillinen vapaan naisen idea tulee teoksissa esille sovinnaisen ja porvarillisen naisen roolin kyseenalaistumisena.

Erään miehen sydämen novelleissa naiset riuhtaisevat toistuvasti itsensä irti arjen ahtaista normeista ja rutiineista. Yhteistä heille on se, että he ovat vuosia antaneet arkirutiinien ja yhteiskunnallisten normien, useimmiten palkkatyön tai avioliiton, hidastaa minuutensa kehittymistä. Novelleissa miehet tahtovat mennä naimisiin, hankkia yhteisen kodin ja tehdä lapsia. Naiset puolestaan päättävät erota tai hankkia paremman miehen.

Epätavallinen kirjallinen ura

Julkisuudessa Pääkkönen on onnistunut pitämään matalaa profiilia. Mistään kirjailijoista kertovista yleisopuksista häntä on turha etsiä. Lehtiartikkeleitakin on niukanlaisesti. Julkisuutta kaihtava Pääkkönen on ehtinyt julkaista kymmenkunta kaunokirjallista teosta. Hänen teoksistaan on muokattu myös kabareetyyppisiä esityksiä teattereihin. Viime vuonna Pääkkönen toimitti taidetta ja tiedettä yhdistelevän, unista kertovan kirjan Unet näkevät meidät.

Pääkkönen sopisi hyvin myös kirjallisuussosiologisen tutkimuksen kohteeksi, sillä useimmat hänen teoksistaan on kirjoitettu eri kustantajille. Epätahtinen julkaisurytmi, kirjailijan järkähtämätön tahto kirjoittaa marginaalisista aiheista ja teosten toimittamisen pienet puutteet vaikuttavat varmasti siihen, miksi kustantaja on vaihtunut ripeään tahtiin. Kustannusalan markkinakoneisto kun on ikävä kyllä julma niille kirjailijoille, joiden aihepiirit eivät ole niitä myyvimpiä. Lisäksi aiempien teosten kritiikeissä kiinnitetään toistuvasti huomio tekstien hiomattomuuteen ja novellitekniikan puutteisiin. Pääkkönen onkin maininnut, että tuskallisinta teoksen tekemisessä on niiden loppuunsaattaminen, hiominen ja tiivistäminen.

Välttämättä kustantajan vaihtoon ei tarvitse olla näinkään ”dramaattisia” syitä. Pääkkösen tapauksessa myös huono tuuri on osasyynä kustantajan vaihtamiseen. Esimerkiksi Kääntöpiiriltä kirjailija joutui lähtemään, kun naiskirjallisuuteen keskittynyt kirjasarja lopetettiin, jolloin Pääkkönen päätti julkaista teoksensa Elämän tarkoitus ja muita kertomuksia (1995) omakustanteena. Mutkia matkaan tuli myös seuraavan kustantajan Kirjapajan kanssa, kun koko kaunokirjallisuuden osasto lopetettiin Pääkkösen ehdittyä julkaista sen kautta vain yhden kirjan.

”Eräitä miehiä” ja täydellisiä naisia

Kirjailija Pääkkösessä on aimo annos maailmanparantajaa. Tämä nuoruudessaan kommuunissa asunut, puita ja luontoa rakastava kirjailija on julkaissut runojaan myös esimerkiksi Naisten rauhanpamfleteissa. Tietoinen, korostettu feministisyys näkyy hänen kaikkien teostensa maailmassa, mutta siitä huolimatta Pääkköstä on turha karsinoida mihinkään trendikkään naisasianaisen muottiin.

Vanhat opit sukupuolten opituista rooleista ja naisesta kaulimen alla toistuvat Erään miehen sydämen tarinoiden (arvo)maailmassa. ”(…) [miehet] pakottavat naisen kädet tarttumaa – ei miekkaan – vaan kauhaan silitysrautaan, lattarättiin, pölynimuriin, juuriharjaan, mattopiiskaan, vispilään.”

Paikoin on vaikea ymmärtää, mihin kirjailija Canthin aikaisilla ideoillaan pyrkii. Nämä asiathan ovat jo aika päiviä sitten julistettu puhki, ja yhteiskunta on myös muuttunut sitten feminismin molempien aaltojen. Missä ovat tuoreus ja uudet ideat? Missä feminismin ilo ja käsitteillä leikittelevyys? Ironiaksi Pääkkösen vanhan ja kuluneen toistoa on vaikea mieltää, sen verran vakavahenkistä hänen käännytystyönsä on.

Kokoelman novelleissa naisen kyky muuttua kontrastoituu miesten kehittymättömyyteen. Miehet ovat luonnosmaisia jyräävien naisten jalkoihin tamppautuvia epähenkilöitä, jotka röhnöttävät työttöminä sohvanpohjalla. Naiset maksavat miesten kulut aina viinanjuontia myöten. Ainoastaan raha, baarit tai tyhjän jääkaapin perältä löytynyt olutpullo saavat miehen liikkeelle.

Sukupuolirooleja käännetään ympäri myös asettamalla mies toistuvasti naisen katseen kohteeksi. Naisen tapa katsoa miestä on kuitenkin kaikkea muuta kuin romanttinen. ”Otsa oli hiestä kostea, pitkät hiukset tyynyllä rasvaiset, farmarihousujen lahkeista pistivät esiin suuret jalkaterät lähes läpinäkyviksi kuluneiden maitokahvinväristen sukkien sisällä.”

Tietenkin miesten luonteenpiirteettömyys on kirjailijan tahallinen keino alleviivata sukupuolten välistä epätasa-arvoisuutta ja tapa luoda huumoria. Jo ensimmäisen novellin ”Mistä kaikki alkoi” lopussa kertoja mainitsee: ”Miehet ovat niin eräitä”. Kuitenkin mieshenkilöiltä olisi toivonut jonkinlaista arvoihin tai kerronnan asetelmiin perustuvaa vastavoimaa tarinoiden hallitseviin naisiin nähden. Nyt käy usein niin, että liiallinen yleistäminen ja vahvat teemat jättävät alleen ideoiltaan oivalliset ja elämänmakuiset tarinat kiinnostavine henkilöhahmoineen.

Teoksessa puretaan myös klassiseen söpöyteen, kotirouvamaisuuteen, passiivisuuteen ja kiltteyteen liittyviä stereotyyppisiä naisen kuvia. Naisten perinteisinä pidettyjä rooleja parodioivat analogiset nimet kuten Hipsu, Mirri ja Kukka Tuulasperä kirvoittavat parhaat naurut. Jussi Vaara -niminen mies viittaa puolestaan pahaan ja pelottavaan.

Irtiottoja sovinnaisesta arjesta

Feministisessä tutkimuksessa naisen arki ja sen kautta konkretisoituva henkilökohtainen kokemus ovat keskeisiä tutkimuksen teemoja. Myös oman kokemuksen tarkasteleminen osana yhteiskunnallisia prosesseja ja sen valtarakenteita ja vallankäytön tapoja on huomionarvoista.

Vakavan pohjalatauksensa säilyttävässä humoristisuudessaan Pääkkösen novellit uhmaavat kaikkea ihmiseen ulkoapäin kohdistettua vapauksien rajoittamista ja oman elämän väkinäistä hallintaa ulkoisten keinojen avulla. Tämä pyrkimys tulee esille pääasiassa henkilöiden joka suuntaan rönsyävien sisäisten monologien ja pitkien puheryöppyjen kautta. Toistuessaan niiden sanoma kuitenkin kliseytyy ja menettää tehonsa. ”Työn pitää tuottaa rakkautta, elämää, hellyyttä, huolenpitoa, iloa. Työ tuottaa tuskaa, riitaa, kilpailua, tappiota, työttömyyttä, sairautta, sairaita arvoja, sairaita ihmisiä. Harri olisi voinut olla onnellinen työtön. Hän olisi voinut ryhtyä tekemään jotakin hyvää. Hän ryhtyi juomaan.”

Tarinat noudattavat kaavaa, jossa päähenkilöiden tarve muutokseen syntyy jonkin pienen esineen tai asian havainnoimisen kautta. Assosiaatiovoimaiset esineet kasvavat päähenkilön tajunnan pyörteissä merkityksiltään valtavan suuriksi ja auttavat henkilöitä oivaltamaan jotakin olennaista parisuhteistaan, ja samalla koko ihmiselämästä.

Kehityksensä uuden asteen henkilöt saavuttavat vaistonvaraisesti ja yllätyksenomaisesti.
Esimerkiksi ”Kostajassa” akvaariossa oleileva litteä ilmeetön kala edustaa päähenkilö Ilpolle surutonta elämäntapaa, jollaista hän ei ole kyennyt elämään sen jälkeen, kun vaimo jätti hänet työttömyyden vuoksi. Ilpo ymmärtää kuitenkin yllättäen kalan todellisen suruisan luonteen ja ”hänen rinnassaan läikähtää osanotto”. Kalan aiheuttama kokemus johdattaa Ilpon lapsuuden muistoihin, joissa traagisuus ja ironia kietoutuvat toisiinsa tavalla, jota muista novelleista saa suurennuslasilla etsiä.

Naisen vapauteen vain yksi reitti

Novellien henkilöhahmot eivät tunnu lihaa ja verta olevilta ihmisiltä, vaan toimivat kirjailijan keinona tutkia yleisemmin ihmisyyttä, ihmisen tunne-elämää ja erilaisia maailmankatsomuksia.

Äärimmilleen älyllistetyn tunne-elämän, psykologisoidun puhetavan ja aforistisuuden vuoksi henkilöhahmot tuntuvat usein parisuhde- tai elämäntaito-oppaiden anonyymeiltä esimerkkihenkilöiltä. Tarinat rakentuvatkin pitkälti henkilöiden pitkien puhetulvien varaan, ja mitään suurempia tapahtumallisia käänteitä on turha odottaa.

Ihmissuhteiden kuvauksissa onnistuneimpia ovat kohdat, jossa tuntemattomat henkilöt kohtaavat toisensa jossakin arkisessa tilanteessa – hautausmaalla, puiston penkillä tai hammaslääkärin vastaanotolla. Keskustelu vieraan kanssa pakottaa päähenkilön irtautumaan hetkiseksi sisäisistä assosiaatiovirroistaan, ja pateettinen kerronnan vyöryttäminen muuttuu novellistiikalle tyypillisen kirkkaaksi ja tiiviiksi. Absurdiutta kohtauksiin tuodaan asetelmalla, jossa vieraalle avaudutaan syvimmistä tunnoista, sairauksista tai kuolemanhalusta ja samaan aikaan toisensa vuosikausia tunteneet avioparit eivät enää osaa puhua keskenään edes taloustarvikkeiden hankkimisesta. Myös suuret metafyysiset kysymykset, elämä, sen tarkoitus ja kuolema, toimivat keskustelun avauksina tuntemattomien kohdatessa.

Kokoelmassa avioliitto ja muut miehen ja naisen väliset vakiintuneet suhteet kuvataan muureina, jotka erottavat ihmiset lopullisesti toisistaan. Itsensä etsimisessä ihmiset eivät tarvitse toisiaan. Päinvastoin oman identiteetin löytyminen vaatii useimmiten toisen hylkäämisen. Teoksen korostama ihmisen vapauden ja yksilöllisyyden ihanne kääntyy usein sisäänpäin käpertyneeksi itsekkyydeksi: tässä suhteessa kokoelma kuvaa onnistuneesti aikaansa. Kuitenkin naisen vapaus valita oman elämänsä suunta muuttuu kyseenalaiseksi, kun ainoana puristavasta korsetista vapautumisen keinona tarjoillaan läheisten hylkäämistä ja katseen kääntämistä sisäänpäin. Tässä suhteessa Pääkkösellä on vielä matkaa aikansa tendenssikirjailijaksi.

Jaa artikkeli: