Anu Rinkisen suomennosvalikoima tämän ajan sisilialaista lyriikkaa on ajallisesti ja sisällöllisesti tuoretta ja verevän punaista, hehkuvaa eteläisen Euroopan reunan elämän laulua. Viiden kirjoittajan uusissa runoissa on mezzogiornon melankoliaa, voimakkaita tunteita, ylpeyttä, kuolemaa, seksuaalista paloa, jumaluutta ja syntiä. Niissä on samaa sydämen iloa ja riemua, kipua ja kiihkoa kuin Euroopan toisen äärilaidan Lapin runoilijan Timo K. Mukan kokoelmassa Punaista 40 vuoden takaa. Poliittinen ja maantieteellinen syrjäytyminen synnyttää kuumaa kuoleman iloa ja elämäntuskaa, elämän iloa ja kuolemantuskaa.

Valkosoihtujen tasanko oli yöpöydälläni kolmen viikon ajan Fiano Romanossa marraskuussa. Miltei joka päivä lukaisin siitä runon tai pari, joskus vain italiaksi, joskus kahdella kielellä, joskus vain suomeksi. Kirjaa lukivat muutkin. Heti sitä sanottiin hyvien runojen kirjaksi. Yksityiskohtia kertailtiin. Sivujen kulmia taittelin merkeiksi, sanakirjan kanssa ihmettelin joitain säkeitä, mietiskelin, olisinko ehkä itse käyttänyt suomessa muita sanoja.

Kun sana punainen takertui eri asioita värittämässä mieleen, ensi töikseni kotiin tultua otin hyllystä Timo K. Mukan kokoelman Punaista. Muistin oikein, siinä on juuri samaa hehkua ja paloa, samaa häikäilemätöntä kieltä kuin näissä sisilialaisissa. Mukka tiesi hyvin, että etelän aikanaan kriitikoille sydän oli vain lihas rinnassa, silti hän antoi sydämensä palaa runoiksi niin aidosti ja tunteita nostattaen. Hän kirjoitti minun kappaleeni etulehdellekin ”Yli kaiken varjele sydäntäsi”.

Sisilialaisen Euroopan reunan äärimmäinen määre on meri, kaunis ja julma, tuttu ja tuntematon. Pohjoisessa yhtä äärimmäinen määre on talvi, kylmä, kaunis, julma, tuttu ja tuntematon. Mukka: ”puu ei vaikene / juuria jäätää ja puita paleltaa kylmä pohjoinen”. Roberta Marino: ”Meri hakkaa rantakallioihin. /Aallot syövät kalliot hitaasti karkeammaksi, hajoavat / iskuista ilmaan, tuhansiksi pärskeiksi.”

Anu Rinkinen kirjoittaa esipuheessaan, miten hän oli odottanut kantaaottavaa runoutta mafiaa vastaan mutta löysikin kiihkeitä rakkausrunoja. Hän kysyy: ”Kätkeytyykö yhteiskunnallinen viesti siis historiallisen tai mytologisen aiheen kaapuun?” Mukankaan runoista ei suoraa yhteiskuntakritiikkiä löydy, se kätkeytyy synkkiin väreihin punaista vasten. Runojen punaisuus ei ole vallankumouksen punaa, vaan palavan veren.

Otan vielä muistiinpanoistani yhden vertailun. Mukka: ”tuli kevät ja huhtikuu / tuoksui jo rakkaani ja nauroi suu”. Anna Maria Bonfiglio: ”Sanot että rakastat / ja veri virkoaa / väsyneissä suonissani / Ja tulee toukokuu”. Luonnon herääminen herättää ihmisetkin, punainen veri alkaa kiertää. Mukan kevät on huhtikuussa, ja niin on kyllä Bonfiglionkin. Alkukielellä viimeinen säe on ”E viene aprile!”, suomentajalla tunteet ovat kuukautta myöhemmin, hyvä niinkin.

Minua, jo iäkästä miestä ja runoilijaa, liikuttivat syvästi kokoelman vanhuusteeman runot. Itsekin istuin usein marraskuun iltapäivän auringossa oven edessä puutuolilla, lämmittelin itseäni auringolla ja muistoilla. Sisiliassakin nuo talonsa edessä tai pikkupiazzan reunalla istuskelevat hiljaiset katselijat ovat tuttu näky. Michelangelo Cammarata kuvaa runossaan heitä kunnioittavasti: ”(Vanhuus) Se ei ole vain kerääntyneitä muistoja / pettyneillä hartioilla / kyyristyneitä katseita / kaipausten kärsimättömässä rauhallisuudessa / tai vaivalloista hengitystä / elämän jyrkimmillä rappusilla.” Francesco Balsamo runossaan ”Nonna 11.11.2000” kuvaa isoäidin ”Valokuvien hymyjen ympäröimänä / hän on tyyni,/ etusormi osoittaa pitsiä / tai kukkia.” Haudan äärellä tunnelman viisaus on suuri: ”aika on hiljainen ja täysi / täältä rauhallisesti puhumme kuolleille / he sanovat että maailma on kaunis, / valtava tykin laukaus”.

Tahdonpa päättää kirjoitukseni Balsamon runon tavoin. Olen viikkojen ajan opetellut tuntemaan runoista sisilialaista, ei, italialaista, ei, suomalaista, tai ei, yleensä elämää. Ja minä jatkan, minäkin, sitä opettelua.

”harjoittelen nukkumista pitkään
harjoittelen hautajaisiani
menemistä niihin vain uteliaisuudesta
harjoittelen optimismia
veden juomista kukkien kupeista
ja ulosvilkaisun välttämistä
harjoittelen että minulla on aikaa tehdä valinta
jotakin mitä laittaa taskuun en tiedä
bussilippu
harjoittelen varjoni ripustamista naulaan
harjoittelen varjoni ripustamista naulaan”

Lyhensin runoa, lukekaa se kokonaisena. Lukekaa koko tämä pieni runokirja. Se on täynnä viestejä niin kaukaa sinua niin lähellesi.

Jaa artikkeli:

 

Lisätietoa muualla verkossa