Joutavuuksien jumala (The God of Small Things)

Arundhati Royn Joutavuuksien jumala kertoo intialaisen kulttuurin värittämänä yleismaailmallisista kysymyksistä, ihmisten välisistä suhteista ja menneisyyden tapahtumien vaikutuksesta heidän elämäänsä. Kirjan on suomentanut Hanna Tarkka, joka on kääntänyt monenlaista kaunokirjallisuutta jännitysromaaneista lastenkirjoihin. Tarkan suomennos tavoittaa taitavasti kirjan tyylin. Kuten alkuteos myös suomennos tarjoaa kiehtovan ja samalla piinaavan lukukokemuksen.

Joutavuuksien jumala on intialaisen naiskirjailijan Arundhati Royn esikoisteos. Sen jälkeen Roylta on ilmestynyt kaksi muuta romaania The Cost of Living (1999) ja Power Politics (2002). Lisäksi hän on kirjoittanut yhteiskunnallisia kysymyksiä käsitteleviä esseitä ja kannanottoja. Joutavuuksien jumala saavutti ilmestyttyään suuren suosion ja voitti vuoden 1997 Booker-palkinnon. Roy oli ensimmäinen intialainen nainen ja ensimmäinen kotimaassaan asuva intialainen, jolle tämä palkinto on myönnetty. Kirja aiheutti rohkeiden teemojensa vuoksi ristiriitaisia reaktioita. Sitä kehuttiin loistavaksi kaunokirjalliseksi teokseksi, mutta se herätti myös paheksuntaa. Intiassa Royta vastaan jopa nostettiin oikeusjuttu, sillä Joutavuuksien jumalaa pidettiin moraalisesti arveluttavana. Kirja suututti myös Keralan vasemmistolaisia piirejä, joiden toimintaa kuvataan kirjassa koomisessa valossa.

Joutavuuksien jumala sijoittuu Intiaan, Keralan maakunnassa sijaitsevaan pieneen Ayemenemin kaupunkiin. Tarinan päähenkilöitä ovat seitsemänvuotiaat kaksoset Rahel ja Estha. Tarina alkaa aikuisen Rahelin kotiinpaluusta. Heti käy ilmi, että kotiin ja lapsuuteen liittyy jotain traagista, pelottavaa ja salailtavaa. Menneisyyden tapahtumat alkavat paljastua takaumien ja muistojen kautta, mutta tragedia selviää kokonaisuudessaan vasta kirjan lopussa.

Joutavuuksien jumala tuo esille erilaisia intialaisen kulttuurin piirteitä kuten englantilaisuuden ihailun sekä kastijärjestelmän ja uskonnon asettamat rajat. Yksi kirjan keskeisistä teemoista on ihmisen arvoaseman määrittely suvun ja menneisyyden perusteella. Joutavuuksien jumala kertoo tarinaa osuvasti ja aidon tuntuisesti lasten silmin nähtynä. Rahel ja Estha ovat osallisina tapahtumissa, joiden merkityksen he ymmärtävät vasta aikuisina. Kirjassa lapset ovat ymmärtämättään pelinappuloita aikuisten välisissä konflikteissa ja joutuvat loppujen lopuksi kärsimään eniten.

Käännös ottaa huomioon kirjan kielen erityispiirteet

Kirjan kieli on värikästä, persoonallista ja kuvailevaa. Roy loihtii kirjan sivuille elävästi kuvan trooppisen kosteasta Keralasta, tunkkaisesta suvun talosta, kaksosten lapsekkaasta maailmasta sekä kyräilevistä sukulaisista, joilla on kullakin omat omituisuutensa. Kirja suorastaan herkuttelee sanoilla ja tarjoilee makuelämyksiä lukijan maisteltaviksi; välillä maukkaita, välillä karvaita ja kitkeriä. Ikäviä ja kauheitakin asioita tosin sävyttää tietynlainen musta huumori, huvittavuus ja naurettavuus.

Tarkan käännös tavoittaa taitavasti alkutekstin kielen ja tunnelman. Kielen vivahteiden huomioon ottaminen on juuri tässä romaanissa tärkeää, sillä kielellä leikittely on siinä keskeisessä osassa. Kääntäjän kokemus ja herkkyys kielen vivahteiden ymmärtämisessä tulee esiin käännöksessä. Pienetkin asiat on otettu huomioon. Alkutekstin kielen elävyys ja ilmeikkyys on tuotu esiin yksityiskohtia myöten. Kääntäjä ei kuitenkaan ole sortunut alkutekstin orjalliseen seuraamiseen vaan käyttää kieltä luovasti ja kekseliäästi.

Joutavuuksien jumalassa on paljon viittauksia brittiläiseen kaunokirjallisuuteen ja kulttuuriin. Perheen jäsenet osaavat englantia ja tuntevat brittiläistä kirjallisuutta, mitä pidetään sivistyksen ja hienouden merkkinä. Lapsille luetaan Shakespearea ja Kiplingiä, ja he lausuvat otteita brittiläisen kirjallisuuden klassikoista ulkomuistista. Kirjassa tuodaankin esille englannin ja paikallisen kielen, Keralassa puhuttavan malayalamin, kontrasti. Englannin kielen puhumista pidetään ylemmän arvoaseman merkkinä, malayalam taas on kansankieli.

Erikoinen kielellinen piirre onkin malayalamin kielen käyttö englannin lomassa. Tekstissä on välillä malayalaminkielisiä ja hindinkielisiä sanoja, lausahduksia ja loruja. Nämä ovat varmasti olleet kääntäjälle haaste. Ihmisten kutsumanimet sekä vaatekappaleiden ja ruokien nimet on jätetty samoiksi kuin alkuteoksessakin. Ne tuovat kirjaan samaa paikallisväriä kuin alkuteoksessakin on, ja ne sopivat kirjan tunnelmaan.

Vaikka näitä piirteitä ei ole kotoutettu, teksti on luettavaa ja ymmärrettävää. Lukukokemusta ei haittaa, jos lukija ei tiedä, millainen vaatekappale on mundu tai että Pappachi tarkoittaa isoisää. Näitä sanoja ei ole selitetty alkutekstissäkään, joten ne ovat todennäköisesti yhtä vieraita myös suurelle osalle alkutekstin englanninkielisistä lukijoista. Englannin- tai suomenkielisiä vastineita kaikille näille sanoille ei liene olemassakaan. Tunnettuja kaunokirjallisuussitaatteja Tarkka ei ole suomentanut itse, vaan on turvautunut olemassa oleviin käännöksiin. Kirjan Shakespeare-katkelmat on suomentanut Paavo Cajander ja Kipling-sitaatit Helmi Krohn.

Kirjassa on myös piirteitä, jotka kuvastavat osuvasti lasten suhtautumista kieleen. Hassuilla, uusilla sanoilla leikitellään, niitä väännellään ja luetaan takaperin. Tekstin lomassa toistellaan tiettyjä lastenloruja ja runoja, ja tekstissä saattaa yhtäkkiä olla lorunpätkä, aivan kuten se saattaa äkillisesti juolahtaa lapsen mieleen. Lastenlorut on käännetty taitavasti siten, että niihin on saatu rimmaavia loppusointuja, jotka ovat luontevan kuuloisia myös suomeksi. Esimerkiksi loru Rubadub dub, three women in a tub on käännetty hauskasti ”Rytätää rytyllä, kolme naista pytyllä” (118).

Alkuteoksessa on murteellisella englannilla puhuttuja repliikkejä, jotka imitoivat intialaista ääntämistapaa. Tarkka on kääntänyt ne siten, että ne kuulostavat hassusti lausutuilta myös suomenkielellä, esimerkiksi porketmunny on käännetty ”tassskurahhaa” ja in Amayrica on käännöksessä ”Amiirikassa”.

Vaikka Tarkka ei ole juuri käyttänyt kotouttavaa käännösstrategiaa, hän on lisännyt joitakin selityksiä käännökseen. Nämä istuvat tekstiin hyvin ja selkeyttävät sitä lukijalle, esimerkiksi Abhilash Talkies -elokuvateatteri tai Madras Mail -juna. Kirjassa on tosin myös muutamia viittauksia, joita olisi voinut selittää lyhyesti, sillä niiden merkitys jää hieman hämäräksi. Esimerkiksi useaan otteeseen toistuva viittaus Kurtz-nimiseen henkilöön jäi vaivaamaan. Se mainitaan ensimmäisen kerran puhuttaessa paikkakunnalla asuvasta valkoisesta miehestä: ”Ayemenemin ikioma Kurtz” (70).

Suomennokseen on jätetty joitakin englanninkielisiä sanoja ja ilmauksia. Nämä istuvat kuitenkin useimmiten hyvin, ja niiden jättäminen on perusteltua, sillä kyseessä on nimen omaan englanninkielen korostaminen, esimerkiksi kaksosten englantilaisesta serkusta Sophiesta puhuttaessa: ”…crimplenehousuissaan… vierellään rakas go-go-laukkunsa, Made in England” (17). Joitakin englanninkielisiä ilmauksia olisi tosin voinut kääntää enemmän: ”Sen mukaan anglofiili oli ihminen joka on well disposed englantilaisia kohtaan” (70). Well disposed kuulostaa tässä vähän irralliselta suomenkielisen lauseen keskellä, vaikka kyseessä onkin sana, jota kaksoset etsivät sanakirjasta. Tilalle olisi voinut etsiä jonkin yhtä hankalalta kuulostavan suomenkielen sanan. Käännöksessä on myös muutamia kohtia, joissa kääntäjän valitsema suomenkielinen sana ei kuulosta oikein luontevalta. Tällainen on esimerkiksi ”lokustandi” (alkutekstissä Locusts Stand I).

Erona alkutekstiin suomentaja on jättänyt monissa kohdin pois alkutekstissä tehokeinona käytetyt isot alkukirjaimet. Esimerkiksi Ammu explained that Too Briefly meant For Too Short a While on käännetty ”Ammu selitti, että liian lyhyeen tarkoitti liian vähäksi aikaa” (20) tai Untouchables: ”koskemattomat”. Paikoittain käännöksen ilmaukset ovat myös hieman alkutekstiä laimeampia, esimerkiksi ”se oli käsittämättömän toisenlainen kuin Ammu yleensä valitsi” (162), joka on alkutekstissä it was one of those baffling aberrations in Ammu’s taste (se oli yksi Ammun maun hämmentäviä poikkeavuuksia).

Käännös on kokonaisuudessaan melko uskollinen alkutekstille. Se on kuitenkin sujuvaa ja kaiken kaikkiaan erittäin hyvää ja elävää suomea. Kirja ei ole ollut helppo käännettävä, kun ottaa huomioon sen monet erityispiirteet: malayalamin- ja hindinkielen käytön, lasten lorut ja sanaleikit sekä hyvin kuvailevan, jopa runollisen kielen, jossa sanoilla on suuri merkitys. Hanna Tarkka on siis kokonaisuudessaan onnistunut tehtävässään hyvin ja tuottanut luettavaksi kielellisesti taidokkaan kaunokirjallisen teoksen. Käännös välittää yhtä rikkaan ja elävän kielellisen maailman kuin alkutekstikin.

Kiiltomato julkaisee loppuvuoden 2002 ja alkuvuoden 2003 aikana käännöskritiikkejä, jotka ovat Tampereen yliopiston käännöstieteen laitoksen opiskelijoiden kirjoittamia. Käännösten arviointi alkoi opiskelijoiden ohjaajan Päivi Stöckellin pääkirjoituksesta, joka julkaistiin 10.12.2002.