Petroskoin symposiumi

Inkeriläissyntyinen Arvi Perttu pitää itseään Suomen heimoon kuuluvana. Suomessa olen ryssä ja Venäjällä tsuhna, kirjailija on sanonut. Nykyään Perttu asuu Suomessa. Hän on kirjoittanut monikerroksisen romaanin Petroskoin symposiumi. Juomingeistahan tässä on kysymys mutta myös ihmissuhteista – elämästä.

Rankan ja runollisen proosan mukaan voi heittäytyä. Suomen kielen ja sanojen taustat kirjailija näyttää tuntevan. Kertojan vaihtuminen ja välillä juonen katoaminen eksyttävät ja kiehtovat.

Kirjan alussa oleva Toimittajan selitys Carelia-kulttuurilehdessä julkaistusta ´Esteettinen järjestelmä´ -jatkokertomuksesta kummastuttaa. Se unohtuu tekstin tempaistessa mukaansa. Ensimmäinen osa, Esteettinen järjestelmä, etenee päiväkirjan tapaan. Eletään perestroikan loppuvaiheita ja nousuhumalaa. Alussa keskiössä ovat Pauli, kertoja, ja Viktor, taidemaalari ja valokuvaaja.

Pauli elää avioliittonsa rauniolla, odottaa ja pelkää odottamaansa. Eron vapaus ei hänen mielentilaansa kohenna. Tilalle tulee seksuaalinen riippuvuus. Kahdeksanvuotiaalle pojalleen hän ei erosta kerro, sillä pojan onnellinen hymy tuottaa hänelle tuskaa.

’Se sietämätön tyhjyys on kasvanut minussa monta vuotta, se ilmaantuu milloin missäkin muodossa. Se on syntynyt ja kypsynyt hajonneessa avioliitossani, se on minun toinen lapseni jota aina kannan povessani, ja sitä ei korvaa nainen, ei ystävä, ei viina, eivät parhaat kirjatkaan…’ Rakkauden tappaa avioliitto.

Viktorin ja kertojan pullonhakumatkat viinatrokarilta ovat tragikoomisia. Partaveden juonti ei kuitenkaan naurata juojia eikä lukijaa. Kohta tämä loppuu, kohta. Huomenna ei sitten tippaakaan. Pyrkimys raittiuteen jää yritykseksi.

Pertun kirjallisuuden tuntemus näkyy. Luontevasti hän viittaa niin Hemingwayhin kuin Anhavaan. Raamattuunkin kertoja tukeutuu. Klassinen musiikki kuuluu kaverusten elämään, vaikka kuolema seisookin alkoholistin sängynpäässä. Ihmissuhteet ovat sekavia ja ristikkäisiä.

Pauli hakeutuu Annan seuraan aina, kun hänellä on vaikeaa. Serkusten ystävyys muuttuu intiimiksi. Pauli miettii suhdettaan Pikku Prinssin sanoin: ’olet vastuussa niistä jotka olet kesyttänyt’. Annan mies oli halunnut paeta maailmasta luostariin. Joskus Anna muistelee: ei ole enää Santeria, tilalla on vain tyhjä aukko. Runoja kirjoittava rakennustyöläinen Klassikko, Santerin veli, on yksi tukipilari teoksen päähenkilön elämässä.

Systeemiä miehet moittivat ja miettivät, onko heillä oikeus arvosteluun, kun ovat itse mukana. ’Kymmeniä tuhansia ihmisiä puuhaa työpaikoillaan pyhässä uskossa että tekevät tärkeätä hyödyllistä työtä.’

Perttu ei kirjassaan juomingeista kertoessaan ihannoi viinanjuontia. Hänen tapansa on vain näyttää asiat. ’Vähintään vuorokausi tuskaa ja kauhua, vasta sen jälkeen alkaa varsinainen krapula.” Lukija saa tehdä johtopäätökset.

Pertun teoksessa kertoja vaihtuu usein ja henkilöitä marssitetaan tusinan verran esiin. Joskus lukijalla on vaikeuksia pysyä mukana. Vähän ennen kirjan puoltaväliä henkilöt esitellään kuin näytelmässä. Näytelmää tarina välillä onkin ihan konkreettisesti. Aikamoisesti kohelletaan myös sukupuolten yhdenvertaisuuden nimissä. Elämän ja perhesuhteitten rikkinäisyys näkyy.

Myös kirjan toinen osa, Käytävä, alkaa Toimittajan selityksellä. Toimittajan huomautus -kappaleita on mukana muutama. Alan uskoa, että selitykset ovat osa kirjan fiktiota.

Fool ja Huroni sekä kumppanit teatterimaailmaan siirryttäessä eksyttävät. Näen Foolin Paulina. Teoksessa palataan kuitenkin vielä arkimaailmaan ja eletään vapaata rantamökkielämää koko romaanihenkilöjoukolla.

Kirjailija pohtii pahuutta. Eikö paha ihminen olekin rakkauden arvoinen, sillä juuri rakkauden puute hänet on tehnyt pahaksi? Ei yksinäinen voi auttaa yksinäistä eikä onneton onnetonta.

Pertun proosa on silloin tällöin hyvinkin runollista. ’Mutta iltahämärän mukana sakenee ikävä ja mieletön odotus.’ ’Aistin ikuisuuden fyysisesti, aika on kuin mustaan kaivoon putoava kivi.’ ’Nyt minun mereni on tämä öinen kaupunki kaikista kaupungeista kaunein.’ Petroskoissa ollaan!

Rajantakainen kulttuuri on minulle vierasta. Vieraus tuo oman näkökulmansa tekstiin. Petroskoin symposiumi on erikoinen mutta hyvä lukukokemus. Usein pienten tai tuntemattomien kustantajien kirjat löytyvät kuin sattumalta. Näin minäkin sain käsiini Petroskoin symposiumin Kriitikon tehtävä on myös kertoa löydöistään ja aktiivisesti etsiäkin erilaista.

Perttu itse on todennut: ’Keskustelu, ankarasti arvostelevakin, on palkinto taiteilijalle.’ Ennen lukemistahan kirjaa ei oikeastaan olekaan.