Veljekset

Arvid Järnefeltin melkein sadan vuoden tauon jälkeen uudestaan painettu romaani Veljekset (1900) kertoo neljän erilaisen veljeksen neljästä erilaisesta tavasta tulla sinuksi nopeasti muuttuvan maailman kanssa. Järnefeltin tolstoilaisuus näkyy, mutta se ei ole niin ohjelmallista, että söisi lukukokemuksen vetävyyttä.

Arvid Järnefeltin kirjallista tuotantoa leimaa yksilön ja tätä ympäröivän maailman ristiriita. Tuon ristiriidan sovittajaksi Järnefelt asettelee heti esikoisromaanistaan Isänmaa (1893) alkaen tolstoilaista maailmankatsomusta, jonka ihanteisiin kuuluu ajatus, että ihmisten pitäisi elää sopusoinnussa niin luonnon kuin toistensakin kanssa.

Työ on keskeinen osa tolstoilaisuutta. Työ antaa ihmisen elämälle tarkoituksen ja samalla estää vieraantumisen. Työn ohella tolstoilaisuuden ydintä on seksuaalietiikka, käsitys, että luopuessaan (ruumiillisesta) sukupuolisuudestaan ihminen, sen sijaan että luopuisi jostain, saavuttaa aiempaa täyteläisemmän ja tasapainoisemman aistielämän.

Järnefelt kirjoitti etupäässä näytelmiä ja proosaa, mutta lisäksi hänen laaja tuotantonsa käsittää vakavia, tolstoilaista seksuaalietiikkaa ja yhteiskunnallisia kysymyksiä käsitteleviä asiatekstejä. Löytyypä Järnefeltin tuotannosta kaksi Hilja Kahila-salanimellä kirjoitettua romaaniakin, joissa tekijänsä käsitykset seksuaalisuudesta ilmenevät kaikkein kirkkaimmin.

Nyt, melkein sadan vuoden tauon jälkeen uudestaan painetun romaanin Veljekset voi laskea Järnefeltin varhaistuotantoon, mutta jo ennen sitä Järnefelt ehti julkaista useita teoksia, joista esikoisteos Isänmaa on tunnetuin. Veljekset kertoo neljän erilaisen veljeksen neljästä erilaisesta tavasta tulla sinuksi nopeasti muuttuvan maailman kanssa. Järnefeltin tolstoilaisuus ilmenee monin tavoin – muun muassa henkilöiden kiihkeänä yrityksenä löytää sopivaa työtä ja päästä harmoniaan sukupuolisuutensa ja luonnon kanssa – mutta se ei ole niin ohjelmallista, että söisi lukukokemuksen vetävyyttä.

Romaanin lähtötilanne on se, että veljesten isän, arvovaltaisen kirkonmiehen, kuoltua perhe on joutunut myymään talonsa. Yhteisen lintukodon menettämisen myötä perhe on hajonnut eri puolille Suomea: Äiti on muuttanut vanhimman poikansa Johanneksen kanssa kauas Pohjanmaalle, missä Johanneksella on perhe ja työ kappalaisena; lapsesta asti omia polkujaan kulkenut Gabriel on muuttanut Turkuun ja joutunut ’huonoille jäljille’; veljeksistä nuorin ja tarmokkain, Uuno, on häipynyt maamittarin oppilaaksi Viipuriin. Henrik, veljeksistä keskeisin ja myös modernein, on puolestaan ajelehtinut Helsinkiin, missä hän hakee kiihkeästi omaa tietään, mutta päätyy yhä uudestaan jäljittelemään muiden valintoja.

Veljekset on malliesimerkki 1800- ja 1900-luvun taitteen kirjallisuudesta, joka – kuten Pertti Karkama on kirjoittanut – selvittelee yksilön sopeutumista tilanteeseen, jossa agraariyhteisö alkaa hajota ja tilalle on kehittymässä kapitalistinen teollisuus- ja luokkayhteiskunta. Tuohon modernisaatioksikin kutsuttuun kupletinjuoneen kuuluu myös, että kansallisvaltion rakentamisen rinnalle alkaa tulla monenlaisia muitakin pyrkimyksiä.

Järnefelt kokeilee Veljeksissä, niin kuin oikeastaan koko tuotannossaan, erilaisia maailmankatsomuksia. Hän asettelee rinnakkain, heijastelee, liioitteleekin, mutta kaikesta henkii vilpitön pyrkimys ymmärtää todellisuutta, jossa kapitalismi on vääjäämättä irrottamassa ihmisiä välittömästä luontosuhteestaan. Kuvaavaa on, että läpi kirjan toistuvat sanat irrottaa ja erottaa, tai kuten Järnefelt ne kirjoitti ’irroittaa’ ja ’eroittaa’. Veljekset on irrotettu juuristaan, erotettu toisistaan ja äitinsä kanssa asuvaa Johannesta lukuun ottamatta vanhemmistaankin. Menneisyyttä ei voi saada takaisin ja tulevaisuus on hämärän peitossa.

Romaanissa korostuu myös sivistyneistön ja työväestön välinen ’eroitus’, joka tulee näkyväksi varsinkin syvää herravihaa potevan Ingridin kanssa avioituvan Gabrielin kohdalla. Samainen erotus näkyy myös Uunon liikemiesystävän kodissa, jossa isäntäväki ei alennu puhuttelemaan palvelusväkeä juuri muuten kuin kutsunapin painalluksella ja hienostuneilla ilmeillä. Sana erotus tulee lihaksi, kun joukko palvelusväkeä erotetaan ilman erityisen painavaa syytä.

Järnefelt näyttäisi sanovan romaanissaan, että lähimmäisenrakkauden pitää ulottua omia verisukulaisia kauemmas. Että kaikki ovat lähimmäisiä, niin kuin Johannes saarnaa Jeesuksen oppien mukaisesti kirkossaan: ’Onko siis Jumalalla sukulaisia, tai onko minun lihallinen veljeni Jumalalle läheisempi kuin se ihminen, joka on jäänyt minun oveni taakse? Ei, ja tuhat kertaa ei. Vaan Jumalan edessä ovat kaikki yhtä ja sentähden Jumala ei salli että me keskenämme pidämme erilaisuutta, niinkuin rukoilemme: tapahtukoon sinun tahtosi niin maassa kuin se tapahtuu taivaassa.’

Noiden oppien noudattaminen käytännössä on tietysti mahdotonta. Yhteiskunnalliset olosuhteet koettelevat ja Siperia – tai tässä tapauksessa Viipuri – opettaa. Joskus silkka pitkästyneisyys ja viihteen lumo riittävät kääntämään pitkään punnitut katsomukset ylösalaisin. Esimerkiksi vaikutteille alttiin Henrikin ylevät ihanteet unohtuvat kertaheitolla, kun hän lukee Turun matkallaan ajanvietenovellin, jonka mukaan miehen ja naisen välinen rakkaus on niin ylivoimainen, että ’kaikki muut suhteet ja siteet saavat alempiarvoisina väistyä ja murskaantua’ sen tieltä.

Selvä erotuksensa on myös romaanin suomen- ja ruotsinkielisten välillä. Vain nuorin veli Uuno näyttää olevan kotonaan muuttuvassa todellisuudessa. Siinä missä Henrik on ylpeä sivistyneistötaustastaan ja ruotsinkielisyydestään olennaisena osana sitä, Uuno on tempautunut täysin ’fenomaanien’ kelkkaan. Kirjan loppua kohti Uuno tosin joutuu karvaasti kokemaan modernin maailman arvaamattomuuden.

Veljekset on kuin opaskirja aikansa keskeisten kysymysten äärelle. Järnefelt asettelee eri maailmankatsomuksia vastakkain paikoin turhankin läpinäkyvästi, mutta onnistuu silti rakentamaan harvinaisen mukaansatempaavan lukukokemuksen. Henkilöt eivät maistu paperilta, koska ovat saaneet vapaasti kasvaa ulos alkuperäisistä raameistaan.