Asko Sahlbergin esikoisromaanin miljöönä on marginaali-ihmisten Göteborg. Päähenkilö, menneisyydelle selkänsä kääntänyt suomalainen mies, haluaa olla näkymättömissä ja yksin. Hän elää vailla säännöllistä työtä, vapaana pikkuporvarillisen elämän kahleista ja muista sidoksista.

Naapurin arvoituksellinen Karen, pimeitä töitä diilaava urakoitsija, onneton suomalaistyttö ja uusnatsien ahdistelema siirtolaispoika onnistuvat murtautumaan päähenkilön eristyneisyyteen. Seurauksena mies päättää kasvattaa entistä lujemman panssarin ympärilleen. Aseina ovat inho, viha ja halveksunta vakiintuneen yhteiskunnan normeja kohtaan. Miehen (itse)inho kohdistuu ennen kaikkea hänen entisen elämänsä tyhjiin, ennalta määriteltyihin raameihin, joihin asettuminen merkitsee hänelle oman itsen pettämistä. Mies näkee yleisesti tavoiteltavien sosiaalisten päämäärien ja etenemispyrkimysten merkityksettömyyden ja näennäisyyden.

Romaanin mies on eksistentiaalisessa kellumisessaan sukua Camus’n sivulliselle. Hänen ratkaisunsa elämän mielettömyyteen ja ihmisten kohtaamisen ohimenevään hetkellisyyteen on kaikesta tavoittelusta luopuminen. Mies saavuttaa tilan, jossa ”kaikki alkaa ja lakkaa juuri nyt, eikä millään ole mitään väliä”. Äärimmäinen irtiotto on kuitenkin varsin omaehtoinen päätös, eräänlainen moraalinen kannanotto, joka mahdollistaa yksilön vapauden. Miehen halu sulautua pimeyteen on toive itsensä unohtamisesta. Alitajunnan ääntä hän ei kuitenkaan voi olla kuulematta, ja se lienee lopulta miehen toimintaa ohjaileva voima.

Raa’an väkivaltainen kokemus herättää miehen alkukantaiset itsepuolustusvaistot ja sysää hänet katharttiseen tilaan. Mieleen tulee vuonna 1999 ilmestynyt elokuva Fight Club, joka käsittelee kyllääntymistä kulutusyhteiskuntaan ja siitä vapautumista väkivallan avulla. Eräänlaista
alkukantaisen miehen uudelleen löytämistä korostaa aistivoimainen kieli, jota värittää primäärien elintoimintojen ja seksuaalisuuden vahva läsnäolo.

Sahlbergilla on ilmeistä herkkyyttä myös kaupunkiympäristön pulssin havainnoinnille. Öisin mies valvoo kuunnellen pimeän ääniä: hissin huminaa, askeleita, tuulen henkäilyä. Mielen hämäristä kellareista, betonisista takapihoista ja haisevista syrjäkaduista muodostuu maisema, joka luo oman tumman estetiikkansa.

Yhteiskunnan musertamat hahmot vilahtavat varjoina romaanissa siirtolaisten ja rasististen ääriainesten ohella. Pimeän ääni on myös tumma visio siitä, millaista elämä voi olla eriarvoisessa suurkaupungissa. Göteborgissa asuva, palkittu kirjailija näkee pidemmälle Eurooppaan. Sahlbergin vahvan äänen soisi tavoittavan laajan yleisön.

Jaa artikkeli:

 

Lisätietoa muualla verkossa